Would you marry me?

Andalusialaisen kaula kaartui komealle kaarelle.
Sen vähintäänkin kalkkismainen murjotus oli kadonnut suupieliltä kokonaan -- mikään ei voisi pilata sitä päivää. Ciro huokaisi onnellisesti nostaen letkeän ravin, tähystellen sivusilmällä josko mustan suomenhevosen pyöreähköt muodot osuisivat näkökenttään. Ori oli päätöksensä tehnyt, eikä luistaisi siitä enää hetkeksikään. Turhan kauan hevoset olivat kiistäneet tunteensa.

Kimo heilautti pitkät, kihartuvat jouhensa sivuun silmien tieltä.
Ilma oli kaunis -- yhtä synkkä kuin aikaisemminkin, mutta jollakin tapaa.. hiljainen. Ja erilainen. Kuin luotu tätä pientä, kaunista elettä varten.. Ciro virnisti niin, että pienet vampyyrin hampaat paljastuivat. Se rakasti Totaroa. Enemmän kuin ketään tai mitään muuta.

(elmia ja totaro, only)

Musta suomenhevonen katsoi kaukaisuuteen. Sen sisällä oli tyhjä olo - sen ensimmäinen poika oli lähtenyt jo omille teilleen ja esikoinen oli päättänyt etsiä isänsä. Totaro pudisti päätään. Hautaa Rowana vain itselleen kaivoi.

Tamma huokaisi syvään. Suomenhevonen tunsi itsensä vanhaksi, olihan se jo vuosia toiminut Dionin johtajattarena, sillä oli jo kolme varsaa, rakkaus ja vuosia vielä edessä. Mutta olipahan johtajatar ainakin värikkään elämän elänyt. Kaikki ne raiskaukset, pahoinpitelyt, epäonnisuus, ja sitten Ciro. Suomenhevosen apea ilme hävisi ja tamma hymyili lämpimästi ajatukselle. Vielä nuoruusvuosinaan Totaro oli uskotellut, ettei kaivannut pöyhkeilevää oria rinnalleen. Kuinka väärässä tamma olikaan ollut.

Sitten suomenhevosen mieleen muistui tämän emä. Lämmin ja vaalea, tuki ja turva. Totaro ei ollut myöskään koskaan kokenut ihmisiä suuremmin - sitä ei oltu ratsutettu eikä sen enempää käsiteltykään. Vaaleanrautias oli sairastunut jatkuvasta pimeydestä, ja kuinka ollakaan, Totaro oli saapunut Kaamokseen. Siitäkin tuntui olevan jo ikuisuus. Suomenhevonen hymyili edelleen lämpimästi ja koko tamman olemus tuntui huokuvan onnellisuutta ja lämpöä. Sen asiat olivat nyt hyvin. Mikään ei enää satuttaisi mustaa hevosta, ei nyt kun sillä oli kimo andalusialainen rinnallaan. Mutta sitten tamma muisti Väreen ja tamman ilme synkistyi heti. Kuinka kauan menisi, että Väre tapaisi Ciron? Siitä tulisi katastrofi. Tamma ei halunnut edes ajatella asiaa.

Onneksi Totaro ja Shady olivat sopineet, etteivät hiiskahtaisi asiasta kenellekään. Tamman sisällä huokui pelko siitä, että Väre olisi kuollut. Vain sen takia, että johtajatar oli sen lähettänyt omille teilleen aivan liian aikaisin. Oliko se itsekästä? Ehkä. Mutta Totaro ei ollut halunnut, että sen ja Ciron onnea oltaisi enää pilattu. Se ei halunnut hävetä silmissään toista raiskauksen tuotosta. Se halusi nähdä enää vain Ciron jälkeläisiä, Ciron ja Totaron jälkeläisiä.

Pehmeät ja hennot askeleet havahduttivat kohottamaan katsettaan. Orin suupielillä häilyvä virne muuttui salaperäiseksi myhäilyksi, raviaskeleiden pysähtyessä kuin seinään. Siinä, suoraa Ciron edessä, seisoi maailman kaunein tamma. Niin kliseiseltä kuin se kuulostikin, mutta asiaa ei voinut sen paremmin sanoa. Maailman kaunein tamma. Totaro.

»Hei..» Andalusialainen totesi lyhyesti, ehkä hieman peittelevästi.
»En olekaan nähnyt sinua aikoihin.. Silmä parkani, suorastaan sokaistuvat nyt sinut nähdessään..» Kimo astui askeleen lähemmäs virnuillen, ja ihastellen tammaansa.

Frup. Frup. Frup.

Totaro havahtui ajatuksistaan kuullessaan raviaskeleita. Jo askelten rytmi ja äänet kuulostivat tutuilta ja tamma katsoi taakseen, missä seisoi kimo andalusialainen. Tamman hymy vain leveni ja huolen uurteet hävisivät tamman kasvoilta. Suomenhevonen ravasi välimatkan kiinni ja painoi turpansa orin harjaan, puhaltaen ilmaa jouhien sekaan.

- Mitä, en kai ole vanhentunut niin paljon että sokaistuit?

Totaro virnisti ja veti syvälle keuhkoihinsa orin tuoksua. Siinä oli aavistus kitkerää, metallista hajua, johtuen orin panssareista. Tamma löysi joka kerta vain uusia vivahteita Ciron tuoksusta, joita ei ennen ollut huomannut. Tuntui, kuin orin tuoksu olisi monimutkainen mosaiikkikuva, jossa oli tuhansia pieniä palasia ja joka kerta piti joitain palasia asetella uudelleen. Toisinaan tamma löysi palasia, mitkä eivät todellakaan kuuluneet orin ominaistuoksuun. Silloin Totaro oli epäillyt, moniakin asioita, mutta unohtanut ne. Ei sillä ollut väliä.

»..Pah, tiedät hyvin etten tarkoittanut sitä.. Olet liian kaunis katseltavaksi..» Andalusialainen virnisti, ja huokaisi tuntiessaan toisen kaulallaan. Pienen hetken Ciro oli jo unohtanut asiansa, mutta tajusi sitten tapaamisen merkityksen.

»..Kuule Totaro.. Olen tuntenut sinut kauan, ja tuota.. Poikaystävänäsi oleminen.. Alkaa kuulostaa..» Kimo ei ollut valmistanut minkäänlaista puhetta, joten sen sanoista kuulsi epävarmuus ja syvä ahdinko. ».. liian teiniltä. Tiedäthän, olemme molemmat jo aikuisia eikä seurustelu tunnu.. siltä oikealta termiltä..»

Andalusialainen henkäisi syvään, irrottautui mustasta, ja kumarsi aavistuksen verran.
»Totaro.. tuletko puolisokseni?» Perhoset lensivät Ciron vatsassa tuhatpäisenä armeijana.

//<33\\

// <//3 \\

Totaro katsoi hämmentyneesti oriin sen alkaessa puhumaan epäilyttävästi. Tamma kurtisti kulmiaan orin puheelle, mutta orin esittäessä kysymyksensä kulmat lennähtivät yllättyneesti korkealle. Tätä musta suomenhevonen ei ollut ikinä olettanut kokevansa.

Tamma oli hetken täysin hiljaa. Sydän tykytti tamman rinnassa villiä vauhtia ja monet eri tunteet ja ajatukset laukkasivat villisti tamman päässä. Sitten vasta Totaro huomasi olleensa hiljainen varmasti loputtoman ajan, tamma kostutti suunsa ja katsoi oriin onnellisesti.

- Tietysti tulen. Mitä sinä oikein luulit, että minä söisin sinut elävältä? Tietysti minä tulen puolisoksesi, se on pyörinyt päässäni jo vaikka kuinka pitkään ja...

Totaro nielaisi jälleen, onnellisten kyyneleiden ilmestyessä tamman silmiin ja se haki jälleen orin luo, painaen päänsä orin harjaan.

- Minä höpisen taas ihan liikaa...

Ciron jännitys lieveni.

Totaro suostui. Totaro todellakin suostui! Andalusialainen hypähti toisen kaulaan, onnellisten kyynelien valuessa sen poskille. Se ei ollut ikinä elämässään rakastanut tammaa näin paljon - se saisi viettää loppuelämänsä tämän kanssa, niin ylä- kuin alamäissäkin..

»Älä välitä, pidän siitä kun höpötät» Ciro virnisti itsekseen.
»Mennään vaikka baariin lasilliselle tämän kunniaksi» Andalusialainen iski leikkisästi silmää, irtautui tammasta, ja asettui ryhdikkäästi suomenhevosen rinnalle.

»Menisimmekö?» Ori lähti astelemaan kohti baaria hymyillen Totarolle onnellisesti.
Se rakasti toista enemmän kuin ikinä.

Ciro poistuu, kiitos kiitos <33