Uusia kasvoja

(Elmia ja Totis :3)

Liinahtava rautias asteli pienillä kavioillaan kallioon tallattua polkua pitkin.

Wichaway oli vasta saapunut Kaamokseen, eikä se tiennyt paikan säännöistä saatika klaaneista. Tamma meni siellä missä tunsi olonsa turvalliseksi, ja juuri sillä hetkellä se ei kokenut vuoristoa uhkanaan. Poni oli ketterä jaloistaan, ja jokaisen jyrkemmänkin reunan ohitse se käveli tyynen rauhallisesti mutta keskittyneesti.

Paikka ei ollut mitään verrattuna Englannin nummiin, mutta jokaiseen asiaan tottuva Hani ei välittänyt. Kaikkein eniten se toivoi nytkin löytävänsä jotain syömäkelpoista, sillä matka vuorille oli ollut pienelle ponille rankka. Rautias hengähti syvään, ja pysähtyi kuivuneen ruohon miehittämälle tasanteelle.

Yksinäinen tuuli ulvoi Hanin korvissa, samalla tavalla kuin kotiseuduilla.

Tyytyväisenä tamma upotti turpansa keltaisien, pakkashuurussa olevien heinänkorsien sekaan, nauttien siitäkin pienestä hyvästä. Laiskahkon hännänheilautuksen lomassa tämä alkoi laiduntamaan sitä jo valmiiksi kynittyä pientä levähdyspaikkaa, jotta matka voisi taas pian jatkua. Hani tahtoi nähdä koko Kaamoksen vuorilta - näin se voisi kartoittaa uuden asuinalueensa, eikä olisi täysin ulalla liikkuessaan siellä.

Musta tamma seisoi vuoriston yhdellä leveällä tasanteella ja huokaisi raskaasti, sinisten silmien tuijottaessa kaukaisuuteen.

Totaro pudisti päätään. Mikä oli mennyt vikaan? Rowana oli kuollut, Shady narkkari ja Rebella... huora. Mikä voisi olla häpeällisempää? Olihan suomenhevonen sentään Dionin johtajatar, ja kaikki tamman lapset olivat jotenkin epäsopivia jatkamaan johtajuudessa. Joutuisiko Totaro hankkimaan vielä yhden varsan? Entä jos sekin olisi epäsopiva? Olisiko Dion tuhoontuomittu?

Totaro tunsi itsensä vanhaksi, hyvin vanhaksi. Harmaita karvoja tuntui tupruttavan aina uudesta paikasta ja suomenhevonen tiesi rupsahtaneensa pahasti. Tamma ei paitsi ajatellut vanhasti, vaan myös näytti siltä. Yksikään asia tuskin enää hätkähdytti Totaroa, eikä etenkään enää Shadya tai Rebellaa koskevat asiat.

Hani painoi silmiään aavistuksen verran kiinni.

Se henkäisi syvään ja haisteli pakkasilman kirpeää tuoksua. Miten kodikasta siellä olikaan - pienestä pimeydestä huolimatta. Ponitamma laidunsi tyytyväisenä sen hetkiseen olotilaansa - ainakin siihen saakka kun haistoi sieraimissaan uuden, voimakkaan hajun. Toinen hevonen? Rautiaan ilmekään ei värähtänyt, mutta se lopetti syömisen.

Isohko tamma? Hani nosti aavistukseen päätään, raottaen silmiään.

Aivan oikein. Hieman kauempana paikoillaan, syviin ajatuksiin uponneena, seisoi musta, Haniin verrattuna suunnattoman kokoinen hevonen. Poni painoi korviaan taaksepäin. Olisiko tämäkin yksi niistä kuuluisista pienempien sortajista, jotka haukkuivat lyhytjalkaiset, matalan ja siron rautiaan lyttyyn?

Niin ei pääsisi käymään.
Hani kiristi katsettaan. Se sanoisi toiselle suorat sanat, jos tämä päättäisi ruveta isottelemaan.

Tamma höristi korviaan. Totaro kuuli ääniä kauempaa ja siirsi katseensa rautiaaseen... poniin. Mistä lähtien Kaamoksessa oli ollut poneja? Aina oli vain ollut toinen toistaan suurempia hevosia, joiden seurassa suomenhevonen oli tuntenut itsensä kovin pieneksi. Poni oli tosin paljon pienempi kuin Totaro ja tamma kohotti kulmiaan.

- Tuota... hei. Kuulutko sinä Dioniin? Jos et, joudun valitettavasti pyytää sinua poistumaan. Enää ei edes täällä voi olla varma kenen kanssa puhuu ja kenen piireihin joutuu. Aina tuntuu kaikesta koituvan vain lisää ongelmia...

Suomenhevonen pudisti päätään ja siirsi katseensa takaisin horisonttiin. Totta tosiaan. Kaamos hukkui pian ongelmiin, aina vain suurempiin. Paikka oli tuhoon tuomittu.

Hani oli tiukka ilme kasvoillaan valmis kuuntelemaan solvauksia mutta sitten..

Tamma puhuikin jostain aivan muusta. Dion? Poistumaan? Poni kohotti toista kulmaansa epäilevästi. Oliko tämä pilaa? Jos oli, se oli todella huonoa sellaista. Hetkeksi hiljaisuus laskeutui vuorille. Hani seisoi tukevasti paikoillaan, silmäillen mustaa. Jollakin tapaa se oli vanhahkon ja arvokkaan oloinen - liekö vastarinta siis turhaa?

»Dion?» Rautias kysyi lyhyesti.

Se katseli toista koko ajan, ollen varuillaan, sillä mistä sitä koskaan tiesi.. Tämäkin saattoi olla vain alhainen liero, joka käytti tilaisuutta hyväkseen saadakseen tehtyä pilaa pienestä ponista. Hani köhäisi huomiota herättävästi - ei, ei mustasta ollut haittaa. Nytkin se tuntui olevan enemmän muissa maailmoissa kuin rautiaan kanssa täällä vuoristossa.

»Saavuin Kaamokseen vasta pari päivää takaperin. Olen pahoillani jos rikon.. sääntöjänne.» Hanin silmistä loisti vielä epäluulo ja katkeruus. Se halusi selvittää mitä tämä iso musta oli miehiään.

Totaro hymyili kuivasti ja siirsi katseensa takaisin rautiaaseen.

- Eipä tuo mitään. Etkä sinä nyt varsinaisesti riko sääntöjämme. Olen aina ennen antanut kenen tahansa kulkea alueillani, mutta viimeaikaisten sattumien jälkeen on pakko käyttää varotoimia. Minä olen siis Totaro, Dionin klaanin johtajatar. Kaamoksessa on Dionin lisäksi yksi klaani ja hylkiöt, tosin nyt olen alkanut näkemään hevosia joilla roikkuu myös erivärisiä helmiä... En tiedä, ovatko he jollain tapaa uusi klaanin alku vai mikä asian laita sitten on. Suosittelen kuitenkin syvästi Kaamoksesta poistumista, ellet halua hukkua aina vain hankalampiin ongelmiin ja joutua aina vain sekopäisempien hevosten sätkynukeksi.

Totaro vakavoitui pian puheensa aikana. Mistä lähtien siitä oli tullut näin hyväuskoinen? Oliko tamma aina ollut tällainen? Tiedä vaikka tämä poni olisi jokin Ulvin, Lievon tai jonkun muun kahjon liittolainen, joka vain huijaisi vanhaa tammaa ja pian olisi listimässä mustaa jollain luonnottomalla kyvyllä.

Hani kuunteli tarkasti, mutta silti yhä epäilevin ilmein.

Jos tamma puhuisi totta, ja Kaamoksessa tosiaan olisi klaaneja, ei rautias saisikaan liikkua alueilla vapaasti, niin kuin oli toivonut. Mutta jos tämä valehtelisi.. Poni punnitsi monia eri vaihtoehtoja, mutta tyytyi luottamaan mustan sanaan. Ainakin sen verran, että myös huijaamisen mahdollisuus oli olemassa. Kaikkihan aina huijasivat.

»Mistä oletat, että minä joutuisin ongelmiin? Vaikka olenkin moninverroin muita pienempi, ei se tarkoita sitä ettenkö osaisi puolustaa itseäni.. Minä en ole sätkynukke.» Hanin äänessä oli sitä tiettyä päättäväisyyttä, joka yleensä riitti vakuuttamiseen kaikille täysjärkisimmille. Tosin tästä mustasta poni ei ollut vielä varma.. Nyt se oli antanut itsestään vain uneksijan ja varoittelijan kuvan - ja kun lähemmin katsoi, se tuntui vanhenevan ja vanhenevan yhä enemmän silmissä.

»Säkäkorkeus ei määrää henkistä vahvuutta.» Rautias sanoi vielä tapittaen toista suurilla silmillään.

Totaro katsoi rautiaaseen edelleen ja hymähti.

- Hyvä sitten että sinulla on taitoa puolustautua. Se tulee käyttöösi nopeammin kuin luuletkaan. Minä en tajunnut sitä kun saavuin tänne ja mitä kävikään? Jouduin tähän samaan oravanpyörään, joka vain toistaa itseään enkä pääse pois... Sinä tuskin haluat edes kuulla mitä minulle on käynyt. Mutta pyydän, ole varuillasi. Minä en ole oppinut sitä vieläkään. Nytkin uskollisesti luotan sinuun vaikka sinä saattaisit olla kaksinaamainen kieroilija. Mutta sitähän sanotaan, vanha koira ei opi uusia temppuja. Näemmä tepsii hevosiinkin.

Tamma hymyili kuivahkosti jälleen ja antoi katseensa jälleen siirtyä maisemaan. Suomenhevonen huokaisi raskaasti ja antoi luomiensa peittää siniset silmät.

- Mutta on minulle tapahtunut paljon hyvääkin, vaikka minusta tuntuu että elämäni on ollut pelkkää vastoinkäymistä. Minä vain tuppaan unohtamaan kaikki hyvätkin asiat.

Hani nousi melkein varpailleen. Sen kasvoilla oli kiukustunut ilme.

»Kaksinaamainen kieroilija? Arviontikykynne on taitanut pettää pahasti.» Rautias ei oikein tiennyt miten suhtautua. Toisaalta se tunsi myötätuntoa mustaa kohtaan, joka oli puhdeidensakin perusteella kaiken kokenut, mutta toisaalta se tahtoi takoa tämän päähän ettei siitä "oravanpyörästä" päässyt pois vain päivittelemällä elämän kurjuutta.

»Jos en olisi oppinut elämään varovaisesti, niin miten luulisit minun olevan vielä hengissä? Poneja kohtaan olla aina ylimielisiä, aivan kuin koko merkitsisikin kaiken oleellisen. Myönnän että siitä on fyysistä etua, mutta kaikkea ei ratkaista käyttämällä lihaksia.» Hani seisoi jykevästi sanojensa takana. Musta tuntui menettävän yhä enemmän itseluottamustaan - se puhui kun kaikki kortit olisi lyöty pöytään panokset nollilla.

»Sinun tilannettasi en osaa edes kuvitella. Omat asiani voin vielä hoitaa käyttämällä vahvuuksiani - lähinnä kipakkaa vastarintaa - mutta.. Pahoittelen. En varmastikaan voi auttaa sinua millään tavoin.» Poni nyökkäsi varovasti, korvat yhä varmasti taaksepäin käännettyinä.

Totaro tajusi pian jotakin, mutta ei antanut idean käydä ilmi. Ei vielä. Ponin täytyisi todistaa itsensä.

- Kyllä, kaksinaamainen kieroilija. Jos on meinannut kertaalleen kuolla, joutunut kaksi kertaa raiskauksen kohteeksi, menettänyt esikoisensa, huomannut poikansa olevan narkkari, tyttärensä järkensä kadottanut sekopää ja kuopuksensa olevan huora, alkaa pikkuhiljaa jo usko loppumaan. Klaanille ei ole olemassa enää järkevää seuraajaa, joten minun täytyy pysyä virassani niin kauan kunnes löydän sopivan seuraajan tai kun aika minusta jättää, joko hairahtaneen tyttäreni kavioista tai jonkun muun anastettua vallan. Puolisostani ei ole johtajan pestiin, sillä sain vasta vähän aikaa sitten tietää hänen salailleen minulta vampyrisminsa ja sen, että hänellä on todellisuudessa poika joka on syntynyt sinä aikana kun me olemme olleet yhdessä. Ja mitäkö sekin poika tekee? Viettää aamut ja illat jossain baarissa hukuttamassa päänsä alkoholiin. Minulla on syyni olla varuillani ja vain odottaa, milloin sinä paljastat kykysi ja päätät tehdä jotain pahaa. Kaamoksessa on paljon hevosia, jotka ovat valmiita tappamaan jokaisen vastaantulevan hevosen - tai ponin - enkä ole kuullut kuin surua ja murhaa näistä hevosista.

Totaro ei tajunnut. Kaikki tuntui vain lipsuvan suusta nopeasti ja kun kaikki oli purattu, olo tuntui kummasti kevyemmältä. Tamma hymyili karkeasti ja katsoi jälleen kauemmas.

- Tämän kaiken kokeneena edes minä en tunne päässäni enää järjenhiventäkään. Minä en enää välitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, mitä tapahtuu nyt tai mitä tapahtuu klaanini keskuudessa. En usko olevani enää järkevä johtajatar klaanille, mutta mitä voin tehdäkään? En tunne ketään, jolle luovuttaa johtajan roolia.

Hani ei ollut uskoa kuulemaansa. Siis.. mitä ihmettä?

Puolet asioista tuntuivat vain valuvan toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Miten kukaan pystyi kokemaan tuon kaiken.. yhden elämän aikana? Ponin järkyttynyt ilme muuttui taas kipakaksi. Se ryhdistäytyi, katsoi päättäväisesti mustaan ja astui askeleen lähemmäs. Rautias suorastaan uhkui varmuutta.

»Vaikka olette epäonnistuneet tuhottoman monta kertaa, nauttikaa siitä mitä teillä on vielä jäljellä. Miksi päättää päivät murehtimalla entisen perään? Kun minä päätän jättää tämän maailman, teen sen ajatellen kaikkia niitä onnistumisia, mitä olen saanut aikaan. En niitä syviä epätoivonhetkiä jolloin halusin vain vajota virran mukaan. Totta puhuen en voi kuin pahoitella teitä kaiken sen puolesta, mitä olette joutuneet kokemaan, mutta uskokaani se..» Hanin kasvot kiristyivät.

».. etten minä ole kaksinaamainen kieroilija. Se on pahin loukkaus mitä voit minua kohtaan syytää.» Rautias heilautti häntäänsä kuin pisteeksi sanoilleen. Näin oli nyt, ja näin tulisi aina olemaan.

Totaro hymyili ponille ja siirsi sitten katseensa takaisin horisonttiin.

- Tiedän, että sinä et ole kaksinaamainen kieroilija. Tiedän nyt. En ole ehkä enää aivan järjissäni, mutta haluan kysyä sinulta yhtä asiaa.

Tamman ilme vakavoitui jälleen, ja tamma sulki silmänsä.

- Mitä sinä sanoisit, jos luovuttaisin johtajattaren roolin sinulle, tässä ja nyt? Uskon että sinä tekisit hyvää Dionille, toisin kuin minä koskaan olen tehnyt. Ja vaikka tämä onkin ehkä harkitsematonta jonkun mielestä, minä en epäile sinun johtajankykyjäsi pätkääkään.

Hani kuunteli toisen ehdotusta - joka kieltämättä kuulosti hullulta.

»Se kuulostaisi hyvin hyvin harkitsemattomalta, kieltämättä.» Rautias pyöritteli vaihtoehtoja jälleen mielessään - se johtajana? Toisaalta mielipiteitä ja asioita olisi silloin helpompi saada julki, mutta jos kaikki Kaamoksessa tosiaan olisivat hirmuisen isokokoisia, väkivaltaisia korstoja.. Poni virnisti mielessään. Kyllä se pärjäisi niille.

»Mutta mitä sitten teille tapahtuisi?» Hani kallisti hieman päätään, nyt hellittäen kireän katseensa kanssa.

»Vetäytyisitte syrjään? Eläisitte loppuelämänne hiljaiseloa? Kuinka tökeröä, en ole vielä edes esittäytynyt.. Olen Wichaway. Pelkkä Hani riittää.» Rautias hymyili aavistuksen verran, kuitenkin ymmärtäen tilanteen vakavuuden ja huokaisi sitten. Hani johtajana.. No, Dionilaiset saisivat ainakin heti ensimmäiseksi unohtaa ennakkoluulot poneista.

Totaro hymyili.

- Sanotaanko vaikka Hani, että minun aikani tällä planeetalla alkaa olla ohi. Nyt kun olen löytänyt seuraajan, voin levätä rauhassa.

Tamma avasi silmänsä ja katsoi poniin.

- Lupaathan katsoa hieman lapsieni perään? En usko, että puolisoani nähdään kovinkaan kauan tämän jälkeen. Lisäksi haluaisin tietää, milloin aiot tavata klaanilaisesi.

Rautias katsoi toiseen kummaksuvasti. Aikoiko se noin vain jättää kaiken vastuun Hanille, ja itse vajota ikuiseen pimeyteen vailla murheen häivää? Toisaalta toinen vaikutti ansainneen sen, mutta silti.. Poni puri hampaat tiukasti yhteen, laskien yhteen yksi ynnä kaksi. Jep, tilanteessa ei ollut mitään hävittävääkään.

»Lupaan.» Poni vastasi nopeasti, miettien sitten hetken.

»Niin nopeasti kuin mahdollista - haluan heti ensimmäisenä kartoittaa jokaisen yksilön laumastani.» Hani totesi, nyökäten sitten vielä itselleen varmuudeksi. Pitäisi saada selvitettyä klaanin jäärät, hiljaiset sekä pahikset, jolloin niiden yhdessä pitäminen onnituisi helpommin.. Juttu ei saanut levitä käsiin.

»Onko jotain, mitä minun tulisi vielä.. tuota, tietää?» Rautias kysyi vielä varmistukseksi.

Totaro katsoi horisonttiin.

- Hani, katso Kaamosta. Dionin alueita ovat tuo tundra tuolla, sen tasaisesta hangesta kohoava tunturi, tämä vuoristo sekä suo, joka sijaitsee tuolla. Johtajilla ei niinkään ole väliä rajoista, mutta varmista, että klaanilaiset ovat turvassa pysyessään näiden alueiden sisällä. Sola on hylkiöiden aluetta, ja hyvin vaarallinen sellainen. Mutta sola on myöskin ainoa reitti laaksoon, mikä toistaiseksi on ainoa paikka mistä löytää edes jokseenkin siedettävää ruokaa.

Suomenhevonen sulki silmänsä ja huokaisi.

- Ja muista varoa Ulvia.

Hani katsoi.

Se kuunteli tarkoin mitä suomenhevonen sanoi, ja painoi kaiken tarkasti mieleensä. Tundrat, suot.. Kaikki ne kuului Dionille. Miten pieni poni jaksaisi vahtia tuota kaikkea? Tamma luimisti korviaan. Saattoihan se olla omalla tavallaan palkitsevaakin, mutta silti..

»Ulvia? Selvä, minä varon.» Rautias nyökkäsi nopeasti, mutta vilkaisi sitten vielä mustaan. Tämän täytyi olla kokenut yhtä sun toista - poni saattoi hyvin kuvitella toisen kauniina, nuorena ja elinvoimaisena, mutta totuus oli ihmeellinen. Nyt mustaa karvaa peittivät osittain harmaantuneet, selkeästi vanhuudesta kertovat läikät, joita Hani ei ikinä halunnut saada.

»Oliko muuta, jota minun tulisi tietää?»

Totaro hymyili hieman.

- Varsani. Shady ja Rebella. Molemmat heistä ovat mustankirjavia, Rebellalla on lisäksi vielä siniset silmät. Et voi puuttua heidän päätöksiin, mutta yritä pitää heidät pilaamasta elämäänsä. Se on viimeinen toiveeni. Tapaat klaanilaisesi tunturilla.

Tamma avasi silmänsä ja katsoi ponitammaan, nyökäten sitten. Totaro sulki silmänsä hetken odotuksen jälkeen ja terävöitti keskittymiskykyään.
Ciro. Lähde suolle nyt ja heti. Haluan tavata sinut.

Tämän jälkeen musta hevonen henkäisi varovasti, laajentaen tajuntaansa kaikkien Dionilaisten ulottuvuuteen. Tamma tiesi, että niin suurelle hevosjoukolle telepaattinen viestintä kuluttaisi tamman kaikki energiavarat loppuunsa, eikä sen jälkeen tammalla ollut mahdollisuuksia luonnolliseen, vanhuuteen kuolemiseen.

Dionilaiset, nämä ovat viimeiset sanani teille kaikille. Pyydän, että keskeytätte sen mitä olettekaan tekemässä ja suuntaatte askeleenne kohti tunturia, sillä siellä teidät tapaa uusi johtajanne. Olkaa lojaaleja hänelle niinkuin olitte minullekin ja näyttäkää, mistä Dionilaiset on tehty!

Voimat hupenivat erittäin nopeasti tammasta. Heikkous valtasi suomenhevosen, jalat pettivät alta ja Totaro henkäisi viimeisen kerran. Oli aika jättää maanpäällinen elämä ja siirtyä ikuisuuteen.

R.I.P. Totaro 05.01.2009, vietä ikiunesi rauhassa <3

Hani nyökkäsi huterasti, ja tajusi ajan koittaneen.

Jostain syystä poni ei halunnut nähdä mustan kuolemaa - sen tuli olla arvokas tilaisuus, jota ulkopuoliset eivät pilaisi. Rautias kääntyi empien vielä hetken, mutta kuullessaan toisen romahtavan velttona maahan, se jännittyi paikoilleen. Kaamos, johtajuus, entisen johtajattaren kuolema.. Kaikki se tuntui niin epätodelliselta, että poni nosti kipakan laukan ja katosi paikalta.

Tunturille siis.

Hani poistuu!