Its you again

Sen jälkeen kun Saul oli viettänyt yhden turmiollisen illan Alicen kanssa, tämä oli visusti pysynyt Kharonin alueilla piilossa. Kimo oli palannut takaisin erakon elämäänsä ja vältellyt kohtaamasta ketään, se oli saanut tarpeekseen naurunalaiseksi joutumisesta.

Koko aika mustan tamman kanssa oli ollut todellinen katastrofi - tai niin Saul ainakin yritti itselleen tolkuttaa, olihan Alice tehnyt oriille vaikka mitä vain omaksi huvikseen. Sitä paitsi tammalla oli vakavia päihdeongelmia eikä se ollut hyvässä maineessa, puhumattakaan sekoiluista sen narkkarioriin kanssa.. Mikä Shady tai Shade lienikään, kimo ei muistanut. Saul kieltäytyi kuitenkin myöntämästä sitäkin tosiseikkaa, että oli oikeasti pitänyt hauskaa Alicen kanssa kaikista ikävistä sivuseikoista huolimatta.. Ehkäpä sen olisi kuitenkin syytä vain unohtaa koko musta tamma ja keskittyä olennaiseen, eli olemattomana olemiseen.

Huokaisten ori vilkaisi ympärilleen ja lampsi lumessa eteenpäin, kävellen välillä tahallisen läheltä oksia saaden lumen niiden päältä putoamaan. Kylmä lumi tuntui inhottavalla tavalla mukavalta osuessaan selälle - sitä paitsi, mitäpä muutakan Saul olisi yksin metsässä keksinyt tehdä? Koko aluetta oli turha ruveta kiertämään, sillä metsää riitti varmasti hehtaari tolkulla joka suuntaan.

// Nica & Lucy //

Tummanrautias tamma haparoi askeleissaan askellessaan eteenpäin metsässä. Se yritti rauhoitella itseään, sillä vierestä lentoon lehahtanut lintu oli pelästyttänyt hevosen perinpohjin.
"Rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu.." Tamma hoki puoliääneen ja veti aina välissä syvään henkeä, ennen kuin aloitti uudelleen.

Tamma oli enemmän kuin sekaisin omasta sijainnistaan ja siitä mitä oli tapahtunut. Aikaisemmin ja lähiaikoina. Jostain syystä, myös kohtausten määrä oli lisääntynyt. Lucy oli vajonnut koomaan tai tajuttomuuteen monta kertaa viikon sisällä. Tamma ei pahemmin pitänyt kohtauksistaan, mutta minkä hän niille mahtoi, hän oli mitä oli.
Eikä asiaa ollenkaan auttanut se, että kun hän oli vihdoin tuntenut olevansa turvassa Peterin seurassa, hän oli löytänyt tämän kuolleena. Sen jälkeiseltä ajalta tammalla ei ollut muistikuvaa, ehkä hän oli kertakaikkiaan vain niin sekaisin, että järkeviä ajatuksia ei ollut ollut lainkaan.

Lucy sävähti kylmän luman kosketusta selällään ja hypähti sivulle törmäten lähellä olevaan puuhun. Lucy luikahti karkuun puusta putoavaa lunta.
"Rauhoiturauhoiturauhoiturauhoiturauhoitu.." Lucy jatkoi hokemistaan.

Saul oli uppoutunut ajatuksiinsa, eikä huomannut lähelle saapunutta, selävästi hysteeristä tammaa - ei ennen kuin tämä kavahti suoraan puun takaa oriin eteen.

Kimon huulilta pääsi pelästynyt huudahdus ja tämä loikkasi pakokauhun saattelemana kauemmas toisesta hevosesta. Ori oli luullut koko ajan olleen yksin, ja nyt, yhtäkkiä joku vieras tamma pöllähti tämän eteen! Saul tuijotti toista silmät pyöreinä, sydämen hakatessa hullun lailla verta raamikkaaseen kehoon.

- Mitä, kuka.. Kimo alkoi sopertamaan ja silmäili tammaa nopeasti, alkaen yhtäkkiä tunnistamaan tässä tuttuja piirteitä. Mutta mistä ihmeestä..? Samassa ori muisti. Tietenkin! Tuon saman tummanrautiaan Saul oli tavannut ennenkin, joskus aikoja sitten vuoristossa - jonkun kohtauksen saaneena.. ilmeisesti tamma ei edelleenkään ollut parantunut?

- Sinä?

Sana lipsahti Saulin huulilta vahingossa, tämän yhä tuijottaessa raudikkoa epäilevin silmin.

Samaan aikaan kun Lucyn silmiin osunut kimo hevonen (paaljon isompi kuin Lucy itse, tai siltä se tammasta tuntui) huudahti ja hyppäsi kauemmas Lucy päästi rääkäisyn ja kiljahduksen välimailla olevan huudahduksen ja pysähtyi kuin seinään.
Sydän löi tiheään tahtiin, silmät olivat säikähdyksestä suuret ja hengitys lähemmäs hyperventilointia.

Kimo ei kuitenkaan hyökännyt kimppuun ja Lucy katsahti toiseen paremmin, silti epäilevänä ja ujona. Tamma otti askeleen taaksepäin. Toinen tuijotti häntä epäilevästi ja Lucy tuijotti toista kysyvästi.

"Minä?" Tamma mumisi ja mutristi suutaan. Tunsiko hän toisen? Tai siis tunsiko toinen hänet?
"Sinä! Minä muistan.." Lucy lausahti. "Olet erilainen." Tamma huomautti.

Saulilla meni vielä hetki itsensä rauhoitteluun, ja pikku hiljaa epäluuloinen kajo oriin silmistä sammui. Edessä ei ollut mitään vaarallista, kaikki oli hyvin, mistään ei tarvinnut panikoida.

- Tuota... sinä et ole muuttunut paljoakaan, Saul vastasi, muistellen tamman edellistä kohtausta jota tilanne muistutti, yllättäen itsensäkin huomatessaan vaisun virnistyksen huulillaan. Pian ori kuitenkin tajusi raudikon puhuneen jotain kimosta itsestään - miten niin täysiverinen oli erilainen?

- Millälailla minä olen, ööm, erilainen? Saul jatkoi epäröivällä äänellä, vilkaisten itseään ja vieden katseensa sitten hämillisenä toiseen. Ori ei edes halunnut miettiä mikä sen ulkonäössä oli sillä kertaa pilalla.

Oli pimeähköä, mutta silti jo pimeyteen tottuneet silmät erottivat kimon orin hahmon selvänä. Lucy vilkuili hetken myös ympärilleen, oliko lähellä muitakin vain kimo, vai oliko kimo yksin?

Ori rauhoittui, mutta Lucylta vei vielä tovin saada itsensä siihen tilaan, että asioiden tajuaminen ja ehkä järkevä keskustelukin olisi mahdollista.
Lucy veti syvään henkeä ja katsoi nolostuneena maahan. Ei hän halunnut näyttää tyhmältä toisten silmiin. Onneton erakko, joka pelkäsi omaa varjoaankin.

Saulin kysymyksen jälkeen Lucy nosti katseensa maasta ja katsahti kimoon.
"Öh.." Tamma ei saanut oikeita sanoja suustaan. Miten sitä nyt sitten sanoisi, että toinen oli paljon.. lihaksikkaampi kuin aikaisemmin..
"Olet kasvanut." Lucy yritti tiivistää asian lyhyeksi. Tamma yritti hymyillä, vaikka se jäikin sitten yritykseksi.

Kasvanut? Ori kohotti hieman kulmiaan. Ehkei asia sittenkään ollut paha asia tamman mielestä..? Ainakaan Saul ei ollut erottanut ivaa toisen äänessä..

- Jaa.. Tai siis, niin kai..? Ori naurahti ja sulki suunsa sitten nopeasti, oliko se todellakin naurahtanut? Itselleen? Sen sijasta että olisi nolaantuneena vienyt katseensa alas.. Mitä ihmettä.

- Mmm.. Jaa. Niin. Tuota, olen Saul, kimo jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen, ori ei halunnut kiusallista äänettömyytta ympärilleen. Sitä paitsi Saul ei koskaan ollut saanut tietää tamman nimeä, eikä tämä varmasti oriin, joten ehkä oli kohteliasta esittäytyä? Samalla täysiverinen otti askeleen vaivihkaa toista lähemmäs, se ei meinannut erottaa tummaa raudikkoa illan pimeydestä.

Orin vastaus ei kertonut Lucylle mitään. Tamma ei saanut selvää oliko hänen vastauksensa ollut tyhmä vai eikö se vain ollut juuri sitä, mitä toinen olisi ehkä halunnut kuulla. Mitä toinen olisi sitten halunnut kuulla?

Lucysta tuntui epämukavalta puhua toisille. Se oli pitkään vältellyt kaikkia tuttavuuksia, tuttuja ja tuntemattomiakin. Tamma ei osannut rauhoittua muiden lähellä, ei ollenkaan. Ehkä hänen ei olisi pitänyt liikuskella yksinään niin kauan.

Saul. Tummanrautias nyökkäsi toisen esittäydyttä. Sekin tapa oli unohtunut, ei esittäytyminen ollut käyny Lucylla edes mielessä!
"O-olen Lucy." Tamma totesi hieman empivällä äänellä. Tamman suupielet nousivat pieneen hymyyn, tuskin huomattavaankaan.

"Oletko yksin? Täällä siis..?" Lucy kysyi, vaikka eihän tiedolla ollut pahemmin merkitystä.

Lucy.. Ori muodosti vaisun hymyn huulilleen. Saul oli oppinut huomaamaan muiden pienetkin kehon eleet, eikä tamman arka suupielien kohotus jäänyt oriilta tiedostamatta. Kimo seisoi yleensä taka-alalla ja seurasi muiden jutustelua hiljaa, ja oli ehkä siksi oppinut niin hyvin tunnistamaan pieniäkin muutoksia toisten hevosten kehonkielessä.

- Olen minä.. Tai siis nythän sinäkin olet täällä niin.. Niin kai meitä on, tuota, kaksi? Saul vastasi vilkaisten ensiksi ympärilleen, ja vei sitten silmänsä Lucyyn. Hymy oriin huulilla oli muuttunut hieman varmemmaksi, jostain syystä ori ei tuntenutkaan oloa niin ahdistuneeksi tamman lähellä. Tai ehkä kaikki johtui hämäryydestä, joka kätki paljon alleen ja antoi itsevarmuutta.

- Et sinä olekkaan niin pelottava kuin ajattelin, ori sanoi hetken kuluttua, katuen sanojaan välittömästi. Pelottava?? Mikä idiootti!
- Tai siis kun viime kerralla sait sen... kohtauksen.. ja.. Tarkoitan.. Tarkoitan että sinä vaikutatkin ihan mukavalta, kimo jatkoi hätäisemmin ja tunsi kuumotuksen leviävän koko kehoonsa. Voi voi voi, miksi ihmeessä ori kaivoi ennenaikaista hautaa itselleen?

Voi kun sitä joskus oppisi olemaan rento, huoleton ja pelotonkin. Sitä jos mitä Lucy toivoi niin hartaasti, hvyin hartaasti. Se olisi suorastaan mahtava.. osata olla oma itsensä, eikä vain heikko heijastus, varjo, siitä mitä olisi saattanut olla, jos elämä olisi hymyillyt.

"Totta." Tamma mumisi myöntävästi. Toisella ei ollut ketään mukanaan, ei ketään, jonka takia Lucyn olisi pitänyt olla entistä varautuvaisempi.

Pelottava? Tamma oli hämmentyä, jopa punastua toisen sanoista, mutta kun toinen jatkoi nolostus vaihtui kiukkuun.
"Sinä et tiedä mitään minun.. kohtauksistani." Lucy kivahti. Tamma muisti miten oli tuupertunut toisen jalkoihin ja miten oli vannottanut toista olemaan hiljaa asiasta.
"Ethän kertonut kenellekkään?" Tamma kysyi epäilevänä.
Pieni kiivastuminen oli saanut Lucyyn eloa, varmuutta, vaikkakin hetki hetkeltä se suli pois jättäen Lucyn taas entiselleen.

Ori jähmettyi aloilleen tamman kivahduksesta, kimo olisi pysäyttänyt sydämensä lyömisenkin jos vain olisi pystynyt.

- E-en minä sitä tarkoittanut, en minä halunnut loukata.. En kertonut kenellekkään, kimo sopersi jännittyneesti, kaikki se rentous oli kadonnut ja muuttunut jännitteeksi, hermostuneisuudeksi oriin kehossa. Saul peruutti varautuneesti taaemmas ja rupesi vilkuilemaan ympärilleen, nyt olisi korkea aika poistua. Ennen kuin ori sanoisi mitään vielä typerämpää, ei se halunnut tammaa suuttuttaa enempää.

- Tuota, minäpä varmaan tästä lähdenkin..

Tiesihän Lucy, ettei toinen ollut ilkeä tai pilkannut tahallaan. Se oli vain arka paikka. Lucy liikahti vaivaantuneena, vaikka toinen kertoikin, että ei ollut kertonut asiasta kenellekkään.

"Anteeksi." Lucy lausahti Saulin lähtiessä jo peruttamaan poispäin. Tamma ei ollut edes huomannut, miten lähellä toinen oli ollut..
"Ylireakoin. En tarkoittanut.." Tamma mutisi.
"Minä vain.. en osaa itse hallita sitä. Se ottaa vallan ja minä en voi sille mitään. Saul..? Olenko minä-- jotenkin-- omituinen?"

Lucy nolostui ja laski katseensa maahan.

Ori pysähtyi tamman aloittaessa puhumisen. Oliko tamma pahoillaan? Mistä..? Samalla kimo hämmästyi raudikon sanoja - miksi Lucy tuollasta kysyi kimolta?

- Omituinen? Saul toisti ja tutkaili tammaa epävarmana, tuntien olonsa käyvän hermostuneemmaksi. Ori ei osannut yhtään vastata toiselle, miten niin Lucy piti itseään omituisena! Olihan moiset kaatuilut ja kohtaukset hiukan.. no outoja, mutta eihän se luonteesta omituista tehnyt? Vai sitäkö tamma oli tarkoittanut.. Kimo astahti vaivaantuneesti sivulle.

- Ööö.. en minä tiedä.. Tai et sinä kai, en minä noista.. tuota.. kohtauksista tiedä.. Mutta ei se sinusta omituista tee.. Vai sitäkö tarkoitit? Vai mitä.. Mitä minä edes höpötän.. ori jatkoi sopertamistaan, lauseen kutistuessa pelkäksi mutinaksi lopussa, Saulin tuntiessa itsensä todelliseksi idiootiksi tamman edessä.

"Sitä minä tarkoitin." Lucy vastasi vilkaisten ylös eteensä. Valkoisessa maassa ei ollut kertakaikkiaan mitään kiinnostavaa. Tai ainakaan Lucy ei nähnyt siinä mitään kiinnostavaa tai tavallisesta poikkeavaa.

Ainakaan kimo ei siis pitänyt Lucya luonnottoman omituisena kohtausten takia. Se oli huomattava helpotus.
Tamma oli kuitenkin silti ihmeissään siitä, miksi edes kertoi toiselle? Ehkä hän vain kaipasi jonkun kuuntelemaan, jonkun jolle puhua.. jonkun joka ei satuttanut.

"Ei sinun tarvitse kuunnella minun höpinöitäni.."

Saul pysyi hetken jännittyneenä aloillaan ja punnitsi mitä ihmettä sen olisi pitänyt tehdä. Lähteä ja jättää tamma rauhaan vai mitä..?

- Jaa.. no.. kai minä sitten lähden, Ori sanoi ja vei silmänsä hetkeksi Lucyyn, ennen kuin kääntyi ympäri.
- Oli.. tuota.. Mukava tavata? kimo jatkoi nopeasti ja lähti hieman empien loittonemaan raudikosta, pitäen katseensa tammassa kunnes lopulta sotkeutui omiin jalkoihinsa. Kompuroiden kimo sai tasapainonsa takaisin ja hävisi häpeillen hämärään, puiden joukkoon, luomatta enää katsettakaan taakseen.

// Saul poistuu //