Pääsivu
Koranus ”Tiera”
25 vuotta, ori, risteytys, 163cm
Hopearuunikko, kulojouhet, rengastähti ja kuonopilkku
Marraksen klaani, väkeä
Kyky
Tieran kyky tukee oriin pelkurimaisia valintoja, risteytys nimittäin kykenee monistamaan itsensä. Klooneja on mahdoton erottaa alkuperäisestä, mutta niitä ei voi koskettaa. Ne ovat kuin hologrammeja, joiden päätarkoitus on suojella Tieraa itseään. Kloonit eivät kykene vahingoittamaan ketään, mutta esimerkiksi näkyvyyden ne kykenevät peittämään sankoin joukoin päälle käydessään. Monisteet katoavat niiden koskettaessa ensimmäisen kerran jotain elävää olentoa, sitä ennen ne pystyvät kommunikoimaan.
Kyvyn käyttö ei vie paljoakaan voimia, jos ori monistaa vain muutaman kloonin itsestään, mutta määrien kasvaessa ne vaativat enemmän ja enemmän oriin voimia. Sama pätee kloonien ’laatuun’, yksittäisenä luodut kloonit pystyvät jopa puhumaan, mutta määrän kasvaessa myös puhekyky ja jopa ilmeikkyys katoavat.
Väen valo on kirkkaan oranssi, se roikkuu oriin kaulalla nyörissä.
- Luonne
Ensimmäiset sanat, jotka risteytykseen yleensä liitetään, ovat: naistennaurattaja, röyhkeä, välinpitämätön, terävä sekä suurisuinen. Nämä eivät kuitenkaan riitä kertomaan oriista juuri mitään. Pohjimmiltaan Tiera on mutkaton luonne, se ottaa elämän sellaisena kuin se oriille milloinkin näyttäytyy. Joskin risteytys on tottunut hyvään elämään ja pyrkii ylläpitämään sitä kaikin tavoin, tarkoitti se sitten epärehellisten keinojen käyttöä sama se orille.
Tiera on varsin supliikki tapaus, jos niikseen tulee suoltaa tämä vaikka mustan valkoiseksi. Lisäksi mieluusti keksii erinäisiä tarinoita, yleensä hopearuunikko viihtyy varsinkin varsojen seurassa. Ehkä nämä ymmärtävät oriin lähes naiviin suorasukaista luonnetta parhaiten, kaikki on hauskaa niin kauan kuin on hauskaa. Oriilla on myös silmää naiskauneudelle, tammojen kanssa ori tulee helposti toimeen. Se kun saa rasvaisimmatkin ja naurettavimmatkin iskurepliikit kuulostamaan jopa iskeviltä, eikä todellakaan arkaile käyttää niitä.
Kunniasta Tiera ei välitä pätkääkään, se mieluummin juoksee pakoon tai tappelee kierosti, kunniakkaan kuoleman sijaan. Sen mielestä kunnia on täysin turha käsite, jos pitää olla kuollut sitä saavuttaakseen. Lisäksi ori halii kunniaa ja mainetta valehtelemalla, onhan se paljon turvallisempi ja helpompi keino saavuttaa kumpaakaan. Ja valhehan on tosi, jos tarpeeksi moni siihen uskoo. Juuri tätä ajatusta noudattaen Tieran on ollut mahdollista säilyttää hyvä asemansa, se on hyvää pataa kenen kanssa tahtoo ja milloin tahtoo, kunhan se takaa orille helpommat oltavat.
Tunteitaan risteytys ei osaa käsitellä. Toki se osaa tunnistaa himon, halun ja muut perustarpeista kumpuavat tuntemukset. Pelko on myös varsin toimiva motivaattori ruunikolle. Mutta esimerkiksi vihan, mustasukkaisuuden ja surun Tiera kieltää täysin, se ei vain suostu rekisteröimään moiden asioiden olemassa oloa ja jatkaa näennäisen kevyttä menoaan. Myös kaikki kiintymyksen ja hellyyden tunteet saavat oriin suoraan sanottuna pois tolaltaan. Mikään noista tunteista kun ei sovi siihen kuvaan jonka risteytys on itsestään rakentanut. Siksi lähes kaikki pitävät Tieraa varsin huolettomana tapauksena, jota eivät moiset maalliset tunnot pysty masentamaan.
- Menneisyys
Tieran syntymä oli sattumaa, melko onnetontakin sellaista. Oriin emä nimittäin oli ravikuningatar Ratamo, matkalla sulhonsa luo tuodakseen omistajalleen lisää voittajia. Matka suomen lapista toiselle puolelle suomea vaati kuitenkin välietappeja, eräs näistä sattui sijoittumaan pohjanmaalaiselle tallille jossa asusti Timur. Ratamo ei venäläislähtöisestä orista ollut mitenkään vakuuttunut, tämä vaikutti kookkaasta suomenhevostammasta varsinaiselta rääpäleeltä, joskin tämän iloinen luonne sekä sanavalmius viihdyttivätkin lappilaista aikansa. Timur kuitenkin oli haltioissaan rautiaasta kaunottaresta, joskin tiesi ettei saanut tähän kajota. Keskinkertaisesti kisoissa pärjännyt monitoimihevonen ei ollut ihanteellinen kumppani menestyneelle ravurille, jo ratsutaustansa takia. Se ei kuitenkaan estänyt venäläistä yrittämästä.
Pian Ratamon tuli kuitenkin aika jatkaa matkaansa oikean sulhonsa luo, Timur ja ratsutalli saivat jäädä. Eikä tamma näitä sen kummemmin kaivannutkaan, sen mielestä sen arvolle ei yksinkertaisesti laiha lämminverinen risteytys sopinut. Ravikuningatar viettikin aikansa sulhonsa luona, haluttiin olla varmoja että astutus on onnistunut. Täysin sattumalta myös Timurin tie johti samoille seuduille, aivan naapuritallille, sillä maineikkaalle ravitallillehan oriilla ei ollut asiaa. Lisäksi se tiesi joutuvansa ruunatuksi uudessa kodissaan, olihan se myyty nuorille tytöille ensimmäiseksi ratsuksi. Se oli kuitenkin kehittänyt päässään suunnitelman, pikemminkin tarinan, jonka se toivoi pystyvänsä esittämään tarpeeksi vakuuttavasti.
Niinpä venäläinen karkasi, se oli nähnyt Ratamon laitumella ollessaan ja tiesi siksi minne suunnata. Kesän ollessa kuohkeimmillaan myös tamma sai viettää yönsä laitumella, toki se yllättyi nähdessään tämän tuttavuutensa, varsinkin näin odottamatta. Pian sille myös selvisi Timurin olevan liikkeellä varsin romanttisin aikein. Orille ei tuottanut vaikeuksia kepotella itseään Ratamon tarhaan, myöskään sille ei tuottanut vaikeuksia vuodattaa tälle suomenhevostammalle riipaisevaa tarinaansa elämän kivikoista joita se oli kohdannut. Oriin esitys oli niinkin vakuuttava, että Ratamo suostui tämän pyyntöön saada viettää yksi yö tamman kanssa. Suomenhevonen kun kuvitteli olevansa jo kantavana, joten sen silmissä vahinkoa ei voinut tapahtua. Timur viipyikin Ratamon luona aina aamun sarastukseen, jolloin se jatkoi matkaansa, ties minne sillä kotiinsa se ei koskaan palannut.
Varsin pian tämän kohtaamisen jälkeen Ratamo todettiin kantavaksi ja lähetettiin kotiin. Ravurin omisti perälappilainen poromies Nils, joka ei olisi voinut olla ylpeämpi tammastaan. Nils kun oli täysin vakuuttunut, että hänen rakkaan Ratamonsa mahassa kasvoi tuleva ravikuningatar tai –kuningas, olihan siitä perskuleen oristakin maksettu melkoinen summa. Tamma saikin kaiken mahdollisen huolenpidon, eikä se voinut olla innostuneenpi kuin omistajansa kasvavasta mahastaan. Suomenhevoselle siellä kasvoi esikoinen, Nils taas näki rahasammon joka rikastuttaisi koko perhettä. Ehkä juuri siksi, kun synnytyksen aika koitti, tyrmistys ei olisi voinut olla suurempi. Syntynyt varsa oli kyllä terve, mutta suomenhevonen tämä ei ollut, jokin sekasikiö pahalainen.
Nils oli ymmällään, mutta Ratamo käsitti heti mistä oli kyse. Se kirosi poikansa ja tämän isän siihen paikkaan. Tiedä sitten kuuliko Nils tammansa kirouksia, sillä mies nimesi varsan Koranukseksi, joskin ori vakiinnutti nopeasti lempinimekseen Tieran. Oli täysin Nilsin tyttärien ansiota, ettei isä siihen paikkaan lopettanut sekasikiöisen rääpäleen eloa. Pitkän kinuamisen jälkeen Tiera sai jäädä. Ratamo ei pojastaan juuri välittänyt: se ei osoittanut tälle vähempiosaiselle perijälleen piiruakaan ylimääräistä huomiota, piti kuitenkin elossa, sillä välitti tästä jollakin tapaa. Tiera sai jäädä jo varsin nuoressa iässä ilman emäänsä, sillä tämä lähti takaisin eteläsuomeen kosioretkelle, joten suurimman osan nuoresta elämästään se vietti porojen kanssa. Sekä tietenkin talon tyttöjen, jotka rakastivat touhuta uteliaan orivarsan kanssa. Hevosmiehenä Nils kuitenkin piti huolta hopearuunikon koulutuksesta.
Tiera ollessa kaksi sille syntyi pikkuveli, Sorvus, tällä kertaa juuri sellainen kuin oli toivottu ja odotettu. Ero oli selkeä, Sorvus oli emänsä silmäterä. Tiera sai kyllä oleskella kaksikon kanssa samalla laitumella, mutta ei juuri viihtynyt näiden seurassa, pikkuveli kun sai rääkätä isompaansa miten tahtoi eikä ori olisi saanut sanoa mitään vastaan. Siksi varsin nopeasti risteytys palasikin porojen joukkoon, tyttöjen yhä touhutessa sen kanssa. Sen elämä soljui suhteellisen mukavasti raiteillaan muutaman vuoden, kunnes tyttöjen oli aika lentää pesästä. Silloin Nils päätti tienata murheenkryynillään ja möi tämän syöpäläisen.
Risteytys vaihtoi kotiaan hieman etelämmäksi lappia, ratsuksi. Olihan se tottunut satulaan, sekä tyttöihin selässään, mutta nyt siltä vaadittiin jotain täysin uutta. Piti tottua ihmisjoukkoihin, hevosmassoihin joiden vertaista nuori orii ei kuuna päivänä ollut nähnyt. Jopa sen uusi asuintalli erosi synnyinkodista täydellisesti, kärryjä ei näkynyt missään eikä kukaan edes puhunut ravureista. Ehkä Tieran varsin mutkattoman luonteen ansiosta sen oli helppo sopeutua radikaaliin muutokseen. Paljon auttoi sekin, ettei tallilla muita oreja näkynyt, vaan nuori risteytys sai olla kukkona tunkiolla. Ja tammojen suosioon eksoottisen oloinen ori pääsikin, se sepitti itselleen mitä värikkäimmän menneisyyden, kiertäen jokaisen tamman yksitellen pikkusormensa ympärille valhein ja oikein asetelluin kohteliaisuuksin. Tuskin Tiera itsekkään tiesi kuinka paljon isäänsä muistutti.
Aikansa kaikki sujuikin Tieran hyväksi kuin tanssi, mutta sitten todellisuus iski vaste oriin kasvoja. Se ei ollut puoliverinen, sitä ei koskaan oltu jalostettu ratsuksi eikä tarkoitettu olemaan elegantein tai ponnistusvoimaisin. Siksi kukaan ei hämmästynytkään risteytyksen osoittautuessa varsin keskinkertaiseksi kisahevoseksi, sen älykkyys pelasti paljon, mutta fyysisiä ominaisuuksia aivot eivät pystyneet parantamaan. Olihan ori ketterä toki, nopeakin sekä charmantti, mutta ei erottunut mitenkään massasta. Lisäksi Tiera ei ollut mitenkään rehellinen ja ahkera ratsu, vaan vältteli työntekoa parhaansa mukaan, ellei sitten esiintynyt tammoille. Orinakin se oli saanut pysyä ihmisystävällisen luonteensa takia, mutta jopa risteytys itse tiesi muutosten tuulien puhaltavan.
Kaikki alkoi kilpailijasta, ruunahan toinen oli. Ulkoisesti ei Tieraa kummempi, mutta selvästi hanakammin tämä kantoi ruusukkeita kisoista. Tämä pisti oriin ahtaalle, se ymmärsi tulleensa risteytykseen, joko se yrittäisi ja epäonnistuisi tai hankkiutuisi eroon dilemmasta. Yhtäkkiä omistajan uudesta kisatykistä kehkeytyikin varsin onnettomuusaltis yksilö, eikä mennyt aikaakaan kun Tiera saikin tyytyväisenä seurata kuinka ruuna pakattiin autoon ja lähetettiin. Eikä se koskaan enää palannut. Silti risteytys tiesi ettei ilo olisi lopullista, tulisi uusia, parempia kuin ori. Sellaisia joita ei voisi huijata. Siksi, niin hyvät kuin risteytyksen olot olivatkin, se päätti palata takaisin porojen pariin. Jossakin Tiera kuitenkin kääntyi väärään suuntaan ja ajautui Kaamokseen.
Ulkonäkö
Tiera on siis hopearuunikko, oriin perusväri on tummanpunertava. Jouhet kulojouhisuudesta johtuen ovat tummanharmaat, joskin latvat ovat varsinkin elon aikaan vaaleammat. Oriin päätä koristaa pyrstötähteä muistuttava rengastähti, sekä sen lähes piirroksi venyttävä kuonopilkku. Jaloissa on tummat sukat aina polven päälle yltäen, joskin etujaloissa oriilla on lisäksi puolisukat.
Risteytyksen silmät ovat eriparia, vasen silmä on sininen ja oikea ruskea. Lisäksi silmien ympärillä on hieman tummempaa karvaa, kuten turvassakin.
Koska orissa on ahaltekkeä sekä orlovia, on tämän rakenne hyvin sporttinen. Sillä on pitkät ja kuivat jalat, sekä hieman vinttikoiramainen keho. Suomenhevosen perimä tuo oriille kuitenkin kaivattua vankkuutta, sekä varsinkin talvisin paksumman karvan. Lisäksi jouhet ovat paksut. Morrilla on suhteellisen nätti selkeälinjainen pää, hieman kovera. Yleisesti ottaen ori on melko sopusuhtainen, sopivan vahva, nopea ja kestävä, muttei silti ylivoimaisesti erinomainen oikein missään. Varsin keskinkertainen ja silmiinpistämätön fysiikkansa kanssa.
25 vuotta, ori, risteytys, 163cm
Hopearuunikko, kulojouhet, rengastähti ja kuonopilkku
Marraksen klaani, väkeä
Kyky
Tieran kyky tukee oriin pelkurimaisia valintoja, risteytys nimittäin kykenee monistamaan itsensä. Klooneja on mahdoton erottaa alkuperäisestä, mutta niitä ei voi koskettaa. Ne ovat kuin hologrammeja, joiden päätarkoitus on suojella Tieraa itseään. Kloonit eivät kykene vahingoittamaan ketään, mutta esimerkiksi näkyvyyden ne kykenevät peittämään sankoin joukoin päälle käydessään. Monisteet katoavat niiden koskettaessa ensimmäisen kerran jotain elävää olentoa, sitä ennen ne pystyvät kommunikoimaan.
Kyvyn käyttö ei vie paljoakaan voimia, jos ori monistaa vain muutaman kloonin itsestään, mutta määrien kasvaessa ne vaativat enemmän ja enemmän oriin voimia. Sama pätee kloonien ’laatuun’, yksittäisenä luodut kloonit pystyvät jopa puhumaan, mutta määrän kasvaessa myös puhekyky ja jopa ilmeikkyys katoavat.
Väen valo on kirkkaan oranssi, se roikkuu oriin kaulalla nyörissä.
- Luonne
Ensimmäiset sanat, jotka risteytykseen yleensä liitetään, ovat: naistennaurattaja, röyhkeä, välinpitämätön, terävä sekä suurisuinen. Nämä eivät kuitenkaan riitä kertomaan oriista juuri mitään. Pohjimmiltaan Tiera on mutkaton luonne, se ottaa elämän sellaisena kuin se oriille milloinkin näyttäytyy. Joskin risteytys on tottunut hyvään elämään ja pyrkii ylläpitämään sitä kaikin tavoin, tarkoitti se sitten epärehellisten keinojen käyttöä sama se orille.
Tiera on varsin supliikki tapaus, jos niikseen tulee suoltaa tämä vaikka mustan valkoiseksi. Lisäksi mieluusti keksii erinäisiä tarinoita, yleensä hopearuunikko viihtyy varsinkin varsojen seurassa. Ehkä nämä ymmärtävät oriin lähes naiviin suorasukaista luonnetta parhaiten, kaikki on hauskaa niin kauan kuin on hauskaa. Oriilla on myös silmää naiskauneudelle, tammojen kanssa ori tulee helposti toimeen. Se kun saa rasvaisimmatkin ja naurettavimmatkin iskurepliikit kuulostamaan jopa iskeviltä, eikä todellakaan arkaile käyttää niitä.
Kunniasta Tiera ei välitä pätkääkään, se mieluummin juoksee pakoon tai tappelee kierosti, kunniakkaan kuoleman sijaan. Sen mielestä kunnia on täysin turha käsite, jos pitää olla kuollut sitä saavuttaakseen. Lisäksi ori halii kunniaa ja mainetta valehtelemalla, onhan se paljon turvallisempi ja helpompi keino saavuttaa kumpaakaan. Ja valhehan on tosi, jos tarpeeksi moni siihen uskoo. Juuri tätä ajatusta noudattaen Tieran on ollut mahdollista säilyttää hyvä asemansa, se on hyvää pataa kenen kanssa tahtoo ja milloin tahtoo, kunhan se takaa orille helpommat oltavat.
Tunteitaan risteytys ei osaa käsitellä. Toki se osaa tunnistaa himon, halun ja muut perustarpeista kumpuavat tuntemukset. Pelko on myös varsin toimiva motivaattori ruunikolle. Mutta esimerkiksi vihan, mustasukkaisuuden ja surun Tiera kieltää täysin, se ei vain suostu rekisteröimään moiden asioiden olemassa oloa ja jatkaa näennäisen kevyttä menoaan. Myös kaikki kiintymyksen ja hellyyden tunteet saavat oriin suoraan sanottuna pois tolaltaan. Mikään noista tunteista kun ei sovi siihen kuvaan jonka risteytys on itsestään rakentanut. Siksi lähes kaikki pitävät Tieraa varsin huolettomana tapauksena, jota eivät moiset maalliset tunnot pysty masentamaan.
- Menneisyys
Tieran syntymä oli sattumaa, melko onnetontakin sellaista. Oriin emä nimittäin oli ravikuningatar Ratamo, matkalla sulhonsa luo tuodakseen omistajalleen lisää voittajia. Matka suomen lapista toiselle puolelle suomea vaati kuitenkin välietappeja, eräs näistä sattui sijoittumaan pohjanmaalaiselle tallille jossa asusti Timur. Ratamo ei venäläislähtöisestä orista ollut mitenkään vakuuttunut, tämä vaikutti kookkaasta suomenhevostammasta varsinaiselta rääpäleeltä, joskin tämän iloinen luonne sekä sanavalmius viihdyttivätkin lappilaista aikansa. Timur kuitenkin oli haltioissaan rautiaasta kaunottaresta, joskin tiesi ettei saanut tähän kajota. Keskinkertaisesti kisoissa pärjännyt monitoimihevonen ei ollut ihanteellinen kumppani menestyneelle ravurille, jo ratsutaustansa takia. Se ei kuitenkaan estänyt venäläistä yrittämästä.
Pian Ratamon tuli kuitenkin aika jatkaa matkaansa oikean sulhonsa luo, Timur ja ratsutalli saivat jäädä. Eikä tamma näitä sen kummemmin kaivannutkaan, sen mielestä sen arvolle ei yksinkertaisesti laiha lämminverinen risteytys sopinut. Ravikuningatar viettikin aikansa sulhonsa luona, haluttiin olla varmoja että astutus on onnistunut. Täysin sattumalta myös Timurin tie johti samoille seuduille, aivan naapuritallille, sillä maineikkaalle ravitallillehan oriilla ei ollut asiaa. Lisäksi se tiesi joutuvansa ruunatuksi uudessa kodissaan, olihan se myyty nuorille tytöille ensimmäiseksi ratsuksi. Se oli kuitenkin kehittänyt päässään suunnitelman, pikemminkin tarinan, jonka se toivoi pystyvänsä esittämään tarpeeksi vakuuttavasti.
Niinpä venäläinen karkasi, se oli nähnyt Ratamon laitumella ollessaan ja tiesi siksi minne suunnata. Kesän ollessa kuohkeimmillaan myös tamma sai viettää yönsä laitumella, toki se yllättyi nähdessään tämän tuttavuutensa, varsinkin näin odottamatta. Pian sille myös selvisi Timurin olevan liikkeellä varsin romanttisin aikein. Orille ei tuottanut vaikeuksia kepotella itseään Ratamon tarhaan, myöskään sille ei tuottanut vaikeuksia vuodattaa tälle suomenhevostammalle riipaisevaa tarinaansa elämän kivikoista joita se oli kohdannut. Oriin esitys oli niinkin vakuuttava, että Ratamo suostui tämän pyyntöön saada viettää yksi yö tamman kanssa. Suomenhevonen kun kuvitteli olevansa jo kantavana, joten sen silmissä vahinkoa ei voinut tapahtua. Timur viipyikin Ratamon luona aina aamun sarastukseen, jolloin se jatkoi matkaansa, ties minne sillä kotiinsa se ei koskaan palannut.
Varsin pian tämän kohtaamisen jälkeen Ratamo todettiin kantavaksi ja lähetettiin kotiin. Ravurin omisti perälappilainen poromies Nils, joka ei olisi voinut olla ylpeämpi tammastaan. Nils kun oli täysin vakuuttunut, että hänen rakkaan Ratamonsa mahassa kasvoi tuleva ravikuningatar tai –kuningas, olihan siitä perskuleen oristakin maksettu melkoinen summa. Tamma saikin kaiken mahdollisen huolenpidon, eikä se voinut olla innostuneenpi kuin omistajansa kasvavasta mahastaan. Suomenhevoselle siellä kasvoi esikoinen, Nils taas näki rahasammon joka rikastuttaisi koko perhettä. Ehkä juuri siksi, kun synnytyksen aika koitti, tyrmistys ei olisi voinut olla suurempi. Syntynyt varsa oli kyllä terve, mutta suomenhevonen tämä ei ollut, jokin sekasikiö pahalainen.
Nils oli ymmällään, mutta Ratamo käsitti heti mistä oli kyse. Se kirosi poikansa ja tämän isän siihen paikkaan. Tiedä sitten kuuliko Nils tammansa kirouksia, sillä mies nimesi varsan Koranukseksi, joskin ori vakiinnutti nopeasti lempinimekseen Tieran. Oli täysin Nilsin tyttärien ansiota, ettei isä siihen paikkaan lopettanut sekasikiöisen rääpäleen eloa. Pitkän kinuamisen jälkeen Tiera sai jäädä. Ratamo ei pojastaan juuri välittänyt: se ei osoittanut tälle vähempiosaiselle perijälleen piiruakaan ylimääräistä huomiota, piti kuitenkin elossa, sillä välitti tästä jollakin tapaa. Tiera sai jäädä jo varsin nuoressa iässä ilman emäänsä, sillä tämä lähti takaisin eteläsuomeen kosioretkelle, joten suurimman osan nuoresta elämästään se vietti porojen kanssa. Sekä tietenkin talon tyttöjen, jotka rakastivat touhuta uteliaan orivarsan kanssa. Hevosmiehenä Nils kuitenkin piti huolta hopearuunikon koulutuksesta.
Tiera ollessa kaksi sille syntyi pikkuveli, Sorvus, tällä kertaa juuri sellainen kuin oli toivottu ja odotettu. Ero oli selkeä, Sorvus oli emänsä silmäterä. Tiera sai kyllä oleskella kaksikon kanssa samalla laitumella, mutta ei juuri viihtynyt näiden seurassa, pikkuveli kun sai rääkätä isompaansa miten tahtoi eikä ori olisi saanut sanoa mitään vastaan. Siksi varsin nopeasti risteytys palasikin porojen joukkoon, tyttöjen yhä touhutessa sen kanssa. Sen elämä soljui suhteellisen mukavasti raiteillaan muutaman vuoden, kunnes tyttöjen oli aika lentää pesästä. Silloin Nils päätti tienata murheenkryynillään ja möi tämän syöpäläisen.
Risteytys vaihtoi kotiaan hieman etelämmäksi lappia, ratsuksi. Olihan se tottunut satulaan, sekä tyttöihin selässään, mutta nyt siltä vaadittiin jotain täysin uutta. Piti tottua ihmisjoukkoihin, hevosmassoihin joiden vertaista nuori orii ei kuuna päivänä ollut nähnyt. Jopa sen uusi asuintalli erosi synnyinkodista täydellisesti, kärryjä ei näkynyt missään eikä kukaan edes puhunut ravureista. Ehkä Tieran varsin mutkattoman luonteen ansiosta sen oli helppo sopeutua radikaaliin muutokseen. Paljon auttoi sekin, ettei tallilla muita oreja näkynyt, vaan nuori risteytys sai olla kukkona tunkiolla. Ja tammojen suosioon eksoottisen oloinen ori pääsikin, se sepitti itselleen mitä värikkäimmän menneisyyden, kiertäen jokaisen tamman yksitellen pikkusormensa ympärille valhein ja oikein asetelluin kohteliaisuuksin. Tuskin Tiera itsekkään tiesi kuinka paljon isäänsä muistutti.
Aikansa kaikki sujuikin Tieran hyväksi kuin tanssi, mutta sitten todellisuus iski vaste oriin kasvoja. Se ei ollut puoliverinen, sitä ei koskaan oltu jalostettu ratsuksi eikä tarkoitettu olemaan elegantein tai ponnistusvoimaisin. Siksi kukaan ei hämmästynytkään risteytyksen osoittautuessa varsin keskinkertaiseksi kisahevoseksi, sen älykkyys pelasti paljon, mutta fyysisiä ominaisuuksia aivot eivät pystyneet parantamaan. Olihan ori ketterä toki, nopeakin sekä charmantti, mutta ei erottunut mitenkään massasta. Lisäksi Tiera ei ollut mitenkään rehellinen ja ahkera ratsu, vaan vältteli työntekoa parhaansa mukaan, ellei sitten esiintynyt tammoille. Orinakin se oli saanut pysyä ihmisystävällisen luonteensa takia, mutta jopa risteytys itse tiesi muutosten tuulien puhaltavan.
Kaikki alkoi kilpailijasta, ruunahan toinen oli. Ulkoisesti ei Tieraa kummempi, mutta selvästi hanakammin tämä kantoi ruusukkeita kisoista. Tämä pisti oriin ahtaalle, se ymmärsi tulleensa risteytykseen, joko se yrittäisi ja epäonnistuisi tai hankkiutuisi eroon dilemmasta. Yhtäkkiä omistajan uudesta kisatykistä kehkeytyikin varsin onnettomuusaltis yksilö, eikä mennyt aikaakaan kun Tiera saikin tyytyväisenä seurata kuinka ruuna pakattiin autoon ja lähetettiin. Eikä se koskaan enää palannut. Silti risteytys tiesi ettei ilo olisi lopullista, tulisi uusia, parempia kuin ori. Sellaisia joita ei voisi huijata. Siksi, niin hyvät kuin risteytyksen olot olivatkin, se päätti palata takaisin porojen pariin. Jossakin Tiera kuitenkin kääntyi väärään suuntaan ja ajautui Kaamokseen.
Ulkonäkö
Tiera on siis hopearuunikko, oriin perusväri on tummanpunertava. Jouhet kulojouhisuudesta johtuen ovat tummanharmaat, joskin latvat ovat varsinkin elon aikaan vaaleammat. Oriin päätä koristaa pyrstötähteä muistuttava rengastähti, sekä sen lähes piirroksi venyttävä kuonopilkku. Jaloissa on tummat sukat aina polven päälle yltäen, joskin etujaloissa oriilla on lisäksi puolisukat.
Risteytyksen silmät ovat eriparia, vasen silmä on sininen ja oikea ruskea. Lisäksi silmien ympärillä on hieman tummempaa karvaa, kuten turvassakin.
Koska orissa on ahaltekkeä sekä orlovia, on tämän rakenne hyvin sporttinen. Sillä on pitkät ja kuivat jalat, sekä hieman vinttikoiramainen keho. Suomenhevosen perimä tuo oriille kuitenkin kaivattua vankkuutta, sekä varsinkin talvisin paksumman karvan. Lisäksi jouhet ovat paksut. Morrilla on suhteellisen nätti selkeälinjainen pää, hieman kovera. Yleisesti ottaen ori on melko sopusuhtainen, sopivan vahva, nopea ja kestävä, muttei silti ylivoimaisesti erinomainen oikein missään. Varsin keskinkertainen ja silmiinpistämätön fysiikkansa kanssa.