Don't lose your mind (Järvi, Diomede)

Palomino tamma käveli järvelle. Ajoitus oli täydellinen - tämä oli niitä harvoja iltoja, jolloin taivas oli vain ohuen pilviharson peittämänä ja auringon punaama taivaanranta pääsi heijastumaan vedenpinnasta. Emilyn siro, hymyilevä hahmo värisi pienten aaltojen mukaan. Täysiverinen tuli tänne aina halutessaan rauhottua - ja järvi oli totisesti paras paikka siihen.


// Aram ja venäläinen //

Net.. Net..

Theo pudisteli päätään epätoivoisesti.
Se oli suoraan sanottuna riutunut - henkisen tasapainon menettäminen oli aiheuttanut myös fyysistä haittaa. Voikon ennen niin lihaksikas ravurin rakenne oli kulahtanut, useimmista kohdista paistoi luita tai näkyi rupia. Oria itseään se ei haitannut, mutta kenen tahansa ulkopuolisen silmin tilanne oli kuta kuinkin järkyttävä. Ruokahaluttomana ja kaikin puolin masentuneena venäläinen askelsi hitaasti ja epävarmasti, pää alhaalla riippuen. Viimeaikaiset tapahtumat kalvoivat sen mieltä. Liikaakin.

Huomaamatta suloista palominoa, Theo käveli järven rannan tuntumaan, ja kaatui hankeen vapisten. Sen jäänsiniset silmät painuvat uupuneena kiinni. »A ne lubit Pravda.. Net.. Net» Voikon suu kääntyi epämiellyttävään irvistykseen. Sitä heikotti.

Tamma höristi korviaan. Metsästä kuului selviä askeleita, oliko joku tulossa?

Palomino kääntyi puolittain kohti metsänreunaa. Emilyn katse oli utelias.
Pian askelten aiheuttaja ilmestyikin näkyviin.. Theo? Täysiverisen piti räpytellä muutaman kerran silmiään - näky ei voinut olla tosi.
Ennenkuin tamma ehti kuitenkaan tervehtiä tai tehdä mitään muutakaan, ori rojahti maahan. Emilyn silmät pyöristyivät ja tämä harppasi voikon oriin luokse.
- Theo?!

Theo kuuli etäisesti jonkun kutsuvan sitä, mutta oletti kaiken olevan vain pahaa unta. Jälleen kerran. Se painoi korviaan niskaan, näykkäisi ilkeästi ilmaa ja heikot jalat täristen alkoi sopertamaan hiljaa ääneen, kiukkuisella äänellä venäjää.

»Istsezaut. Teper.» Voikko puristi hampaitaan yhteen. Miksi kaiken piti olla niin piinallista? Voisiko sitä vain.. unohtua ja kadota. Venäläinen alkoi hyräilemään kehtolaulua, jonka oli joskus ammoisina varsa-aikoinaan kuullut emältään. Se oli kadottanut tyystin todellisuuden tajunsa, eikä osannut reagoida ulkopuolisiin, oikeasti olemassa oleviin asioihin.

Emily oli totisesti odottanut Theolta jotain aivan muuta reaktiota - orihan tarrasi lähes kiinni tamman pahaa-aavistamattomaan turpaan!

Palomino vetäisi päänsä ylös ja katsoi voikkoa järkyttyneesti.
- Mitä sinä teet?!

Vastausta ei kuitenkaan kuulunut - vaan sen sijasta Theo mumisi jotain vieraalla kielellä, vai het- hyräilikö ori jotain..? Oliko Theo tyystin seonnut?! Emily tuijotti maassa makaavaa voikkoa järkyttyneenä. Hetken kuluttua tamma kuitenkin huomasi - toinenhan oli aivan ruhjeilla.. ja nälkäkuoleman partaalla?
Tamma astui varovasti lähemmäs. Mitä ihmettä sille kohteliaalle, salaperäiselle ja.. komealle oriille oli.. tapahtunut?
- Theo?

Theo alkoi ärsyyntyä yhä enemmän - miksi jostain kaukaa kuului yhä sen nimi?
Ori pudisteli päätään vimmatusti, ei, se ei haluaisi enää kohdata Pravdaa silmästä silmään. Jos niin tapahtuisi, ei voikko vastaisi teoistaan. Se oli kärsinyt niin paljon.. Niin suunnattoman paljon.. Venäläinen kohotti päätään maasta, silmät yhä tiukasti kiinni. Se alkoi ärjyä - joka oli erittäin epätavallista. Tämä kun tunnettiin yleensä raudan kestävistä hermoista. Mutta liika oli liikaa.

»JÄTTÄKÄÄ MINUT RAUH...» Theon kosteat ja sumeat silmät aukesivat. Sen edessä ei seisonutkaan odotetusti ruunikko, vinttikoiramainen tamma, vaan kaunis ja siro palomino. Ori hiljeni, katsoen suurin ja häkeltynein silmin toiseen. Mitä.. ihmettä?

»E-emilyn?» Voikko häpesi. Mitä se oli juuri mennytkään tekemään.. Tamma näki sen sortuneen puolen - sen, jota tämä oli niin kovin yrittänyt piilotella. »Suokaa anteeksi.. En huomannut teitä.. Luulin olevani.. yksin.» Theo sopersi kiusaantuneesti. Se kampesi ähkäisten pystyyn. Kunto oli tottavie päässyt rapistumaan.

Emily ei ymmärtänyt, ei sitten alkuunkaan. Eikä tilannetta parantanut Theon yhtäkkinen raivostuminen, joka sai tammaparan perääntymään säikähtäneenä. Nyt se ei totta vie uskaltanut astua enää senttiäkään voikkoa lähemmäs, ei varmasti! Ties mihinkä hulluun täysiverinen oli taas tutustunut..

Äkkiä Theo kuitenkin muuttui. Tuntui, kun ori olisi taas palannut maan päälle, tämä jopa pääsi omin avuin pystyyn. Emily kuitenkin peruutti kauemmas, tuijottaen oria pyöreillä silmillä - palomino oli järkyttynyt. Lähes kauhuissaan.
Jokainen tamman lihaksista rupesi jännittymään - kohta täysiverinen juoksisi. Ja lujaa.
- Niin.. Niin.. varmasti.. Mutta Theo, älä puhu minulle hetkeen, ole niin kiltti?

Tammasta näki paremmin kuin hyvin sen syvän järkytyksen ja pelon.
Voikko tunsi sinä hetkenä itsensä hirviöksi. Miksi miksi miksi.. Kaikki oli aivan päin persettä. Ja kaikki oli vain yhden ämmän syytä. Venäläinen nyökkäsi vastahakoisesti, kääntyi ja asteli katsomaan järvenpinnasta heijastuvaa, kituutetun näköistä kuvajaistaan. Hetken tuijotettuaan Theo sylkäisi sen päälle, painaen korviaan niskaan. Sen elämä oli pilalla.

»Voin ehkä pelätä rakastavani teitä, Pravda, mutta minä en rakasta.» Voikko jupisi itsekseen, tuskin kuultavasti. Tai mistä ori sitä tiesi, mutta se toivoi hartaasti ettei Emilyn saanut sen sanoista selvää. Theo painoi jälleen silmiään kiinni. Miksei kaikkea voinut vain.... aloittaa alusta? Tämä ajatus sai ravurin kääntymään, pieni, kuiva virne huulillaan palominoa kohti.

»Voisitteko suoda minulle uuden aloituksen?» Venäläinen kumarsi pienesti, nyt selkeästi paremman näköisenä.

Palomino sulki silmänsä oriin käännyttyä. Sen sydän hakkasi - hetken tamma oli varma, että voikko kävisi tämän kimppuun. Vaikka siihen Emily ei syytä ymmärtänytkään - ei kerta kaikkiaan. Vaikka ei täysiverinen tietänytkään mitä toiselle oltiin tehty, Theo näytti lähinnä kidutetulta hevosenraadolta.

Emily nosti katseensa hitaasti oriiseen. Kyllä, voikko mumisi taas jotain. Tamma kohotti varovasti kulmiaan - sillä ei ollut aavistustakaan, mitä Theo seuraavaksi aikoi.
Palomino oli jo lähtemässä, kun voikko esitti kysymyksensä. Täysiverinen kääntyi oria kohden ja katsoi tätä varovasti silmiin. Oliko tämä taas joku ensimerkki sekoamisesta?
Emily harkitsi hetken, kääntyi sitten kokonaan Theoa päin ja katsoi tätä yhä kiertelevästi silmiin.
- En.. Tiedä..
- Jos et käy taas kimppuuni, minä todella säikähdin..

»K-kimppuun? Kävinkö teidän.. kimppuunne? Äh, unohtakaa se, jos mitenkään mahdollista. Pyydän.» Voikkoa hävetti taas. Sen sanat olivat pahoittelevat. »Ette suinkaan olleet vihani syy, ette missään tapauksessa. Minä olen vain.. kokenut kovia.» Theo oli hetken uppoutumassa taas ajatuksiinsa, mutta muisti sitten lupauksensa. Koko tapaaminen oli aloitettava alusta. Se käännähti nopeasti, ja nosti kankean ravin, varmasti ensimmäistä kertaa moniin kuukausiin, ja askelsi kauemmas lennokkailla ravurin askelillaan. Se pysähtyi sen verran kaukana, että tiesi tamman vielä juuri ja juuri näkevän sen. Sitten ori lähti kävelemään rennosti palominoa kohti, kohtelias hymy kasvoillaan.

»Emilyn?» Theo katsoi tammaan kysyvästi, esittäen yllättynyttä. »Hauska tavata teitä. Oletteko te Saulin sisko? Muistan hyvin sädehtivät kasvonne.» Ori naurahti charmikkaasti. Sen sisäinen komeus alkoi kuoriutua esiin, venäläisen aksentin korostamana, mutta ulkoiset ruhjeet muisuttivat vielä aikaisemmasta.

Tamma painoi katseensa ja nielaisi. Se oli vieläkin hämmentynyt oriin käytöksestä.
Yhtäkkiä ori kääntyi, lähti raviin ja katosi lähes näkymättömiin. Palomino ei ehtinyt kuin avata suutaan ja ottamaan askeleen voikon perään - mitä tämä nyt aikoi..?

Emily jäi seisomaan ihmetellen aloilleen. Se yritti kuikuilla puiden välistä nähdäkseen Theon kokonaan, miksi ori yhtäkkiä sinne juoksi?
Voikon seuraava esitys sai kuitenkin vähitellen pienen hymyn muodostumaan Emilyn kasvoille. Tamma seurasi katseellaan oriin lähestymistä - välillä naurahtaen ja katsoen kavioitaan, oriin esittäessä kysymyksensä.
- Kyllä olen. Entä te, herra...?

Emily astui varovasti Theoa lähemmäs, hymyillen nyt aurinkoisesti. Ehkä oriille oli vain sattunut jotain, joka sai tämän mielenrauhan vakavasti järkkymään, ja jos niin oli, ei tamma siitä halunnut udella.

»55's What the Duck, mutta teille myös pelkkä Theo.» Ori hymyili kohteliaasti, lähestyen nyt myös tamman tavoin tätä yhdellä, lyhyellä askeleella. Voikon siniset silmät katsoivat tiiviisti palominoa, sen suloista olemusta ja sädehtiviä kasvoja. Ja muutamassa sekunnissa Theo oli unohtanut kokonaan murheensa sekä Pravdan. Tämä iski leikittelevästi silmää.

»Mitä teette täällä yksin? Kuka tahansa mielipuoli voi vaikka tulla ja..» Venäläinen lopetti nopeasti, keskustelun ajautuessa taas alkukohtaukseen. ».. no, mitä me pienistä kun niin ei päässyt tapahtumaan. Olette tässä ja nyt, turvassa ja iloisena. Saanko kysyä, mikä saa teidät noin ilahtuneeksi?» Theo kallisti kysyvästi päätään. Tämähän sujui hyvin.

Hetkessä ori oli kuin uusi hevonen. Ruhjeet, haavat ja arvet kuihtuivat pois Theon olemuksen voimistuessa - se oli taas se tuttu, salaperäinen herrasmies, joka niin kovasti oli tuon lempeän täysiveritamman mielessä ensitapaamisesta lähtien pyörinyt.

Emilyn hymy syveni, se katsoi toista nyt täysin rentoutuneena silmiin.
- Tämä maisema.. se saa minut kovin ilahtuneeksi.

Palomino siirsi katseensa järvelle - puna hohkasi karmiinin värisenä levittäytyen koko taivaanarannan pituudelle. Hetken tätä kauneutta katseltuaan, Emily vilkaisi taas hymyillen Theoa.
- Minua mietityttää vain.. pidätkö sinä siitä?

Theo käänsi katseensa järven ylle - punainen hohto taivaanrannassa tosiaan oli silmiä hivelevä näky, mutta paljon mielummin ori tapitti palominoa.. Voikko hätkähti. Ai tapitti vai? Hitto, kyseessähän oli nuori tamman alku, Saulin pikkusisko.. Venäläinen veti itselleen tarkan rajan.

»Vai että pidänkö? Suotta edes kysytte.» Theo vastasi virnistäen.

Tilanne ei saanut ajautua sopimattomaksi - mitä Saul ajattelisi? Tai oikeastaan.. mitä ori itse ajattelisi? Se todennäköisesti hukuttautuisi omantunnon tuskista, satuttaisi itseään ja sitä samaa vanhaa rataa. Ihastuminen ja rakkaus ei ollut voikolle luotuja asioita.

»Toivottavasti en tuhlaa läsnäololla neidin aikaa, olkaa hyvä ja sanokaa vain heti kun haluatte että poistun, ymmärrän hyvin jos teillä on tärkeämpääkin tekemistä.. Ikäistenne tapaamista ja niin päin pois..» Viimeiset sanat ori suorastaan mutisi pieni katkeruuden kiilto silmissään, mutta tämä virnisti heti sitten veikeästi. Theo toivoi että pääsisi livistämään tästä tilanteesta - ennen kuin jotain suurempaa tapahtuisi.

Tamma tarkasteli vaivihkaa Theoa tämän siirtäessä katseensa muualle. Kaikista ruhjeista ja laihuudestaan huolimatta voikko oli huomattavan komea, täysin erilainen kuin muut oriit, joita Emily oli tavannut. Mutta kaikken entien palominoa viehätti Theon ympärilleen tulviva vanhanaikainen charmikkuus, jota Emily välillä huomasi odottavansa muiltakin. Tosin vasta siinä vaiheessa tamma muisti kuinka erityinen voikko ori tosiaan oli.

- Ei, älä lähde.. pyydän.. Emily sanoi nopeasti ja hiljeni lauseen loppua kohden, nostaen epävarman hymyn huulilleen. Tamman sydän hakkasi. Eikai ori ollut lähdössä? Ehkä palomino oli ollut sille liian ankara, ties mitä Theo oli joutunut käymään läpi..

Theo kohotti katsettaan Emilyyn.

Se tunsi pulssinsa kiihtyvän. Miksi? Ori katsoi sinisillä silmillään hievahtamattakaan tammaa, silmästä silmään, yrittäen tutkailla tämän mieltä. Hermostuttiko sitäkin? Voikko tunsi seisseensä siinä ikuisuuden, vain katsoen palominoa herkeämättä, unohtaen kaiken muun.

Sitten Theo pudisteli päätään. Pieni hymy nousi sen huulille.
»Anteeksi, saatte minut vain.. Hyvälle tuulelle.» Venäläinen nosti taas silmiään Emilyn tasolle, virnistäen. »Tarkoitukseni ei ole ahdistella, toivottavasti se ei.. tuntunutkaan siltä.» Theo astui askeleen taaksepäin. Mitä se nyt taas oli mennyt tekemään..

Tamman kauneus sai voikon kuitenkin uudestaan hymyilemään.
Toisella oli kieltämättä erikoinen vaikutus ravuriin.

Emily yritti hetken paikoilla oriin katsetta - miksi Theo tujoitti sitä? Näyttikö tamma jotenkin tyhmältä? Palomino vilkaisi järveä päin. Peilikuvasta sen olisi nähnyt, mutta veden raja oli liian kaukana. Emily katsoi taas varovasti oriin silmiin, mutta tunsi sitten katseensa lukittuvan. Tamman sydän hakkasi yhä lujempaa. Mitä oli oikein.. tapahtumassa?

Täysiverinen laski katseensa nopeasti ja hymyili hämmentyneenä kuullessaan Theon sanat.
- Ei.. ei tietenkään.. tai siis tarkoitan..

Emily puraisi huultaan. Milloin se oli ruvennut änkyttämään? Saulhan sitä vain teki.. tältäkö kimosta tuntui muka? Palomino nosti katseensa taas Theoon ja hymyili vaisusti.
- Enhän minä häiritse sinua? En halua olla vaivaksi, jos sinulla oli jotain jota tulit tekemäänkin... Tamma jatkoi ja viittasi lauseen lopulla voikon aijempaan käytökseen.

Theo virnisti hieman nolostuneesti.

»Jotain mitä tulin tekemään? Tuota.. Rehellisesti sanottuna olen kylpenyt viimeiset kuukaudet itsesäälissä ja toivottomissa teoissa, joten teidän seurastanne en liukenisi mihinkään. En keksisi kyllin hyvää tekosyytä.» Voikko silmäili palominoa. Jokakerta kun heidän katseet kohtasivat, ori tunsi vatsansa pohjassa pientä, harmitonta kutinaa. Sitä samaa kuin ensikerran Pravdan kanssa..

Theo otti äskettäin pakittamansa askeleen takaisin kohti Emilyä, kuitenkin varoen nyt liian pitkiä katsekontakteja. Toinen oli nuori, eihän se voinut ymmärtää.. Venäläinen tunsi itsensä lähinnä pedofiiliksi jokainen kerta kun ajatteli palominon kauneutta.

»Sanotaanko että minulla on huonoja tapoja kun masennun - en usko että teitä kiinnostaa sen enempää tekemiseni. Olen vain jäykkäniskainen ryssä, siinä kaikki.» Theo virnisti.

Emily naurahti ja loi oriiseen hyvittuneen silmäyksen.
- Jäykkäniskainen ryssä? tamma kysyi muka varmistaakseen ja kohotti kulmiaan.
- Theo, minusta sinä olet kaikkea muuta kuin sitä, palomino jatkoi ja tunsi olonsa kuumettuvan. Emily katsoi oria taas epävarmasti hymyillen, ja oli varma, että tuhat perhosta lehahti tamman vatsassa lentoon Theon astuttua lähemmäs.

Palomino tunsi tuijottavansa yhä useammin oria, lopulta tamman oli vaikea saada katsettaan muutamaa sekuntia kauemmaksi aikaa irti voikosta. Eikä tämä tunne ollut sitä, mitä täysiverinen oli joskus tuntenut sätkyn baarissa silmäiltyään oreja - ei lähelläkään sitä. Tunne oli moninkerroin voimakkaampaa ja vahvistui koko ajan.

Theo nyökkäsi.

»Juuri se. Tietäisitte jos tuntisitte minut paremmin..» Voikko pyöräytti virnistäen silmiään. »Mutta sehän ei ole ollenkaan oletettavaa. Tutustukaa mielummin ikäisiinne, fiksuihin ja huolehtivaisiin oreihin. Sellaisiisiin joiden kanssa teidän ei tarvitse alati miettiä turvallisuuttanne..» Ori lopetti, katsahti maahan, ja sitten takaisin palominon silmiin.

Tuijottiko tämä? Emilynin vaivautuneisuuden pystyi suorastaan haistamaan, eikä Theo osannut sanoa miksi. Tunsiko tämä samaa, pientä kutkuttavaa kihelmöintiä vatsanpohjassa, niin kuin ori itse? Jälleen venäläinen tunsi katselleen tammaa ikuisuuden, kunnes tajusi rykäistä kiusaantuneesti.

».. mutta sellaisiahan Kaamoksessa ei taida paljoa ollakaan.. Uskon kuitenkin että teitä lykästää - säihkysilmiänne on vaikea olla katsomatta.» Theo virnisti, mutta muutamassa sekunnissa alkoi kiroamaan itseään alimpaan helvettiin. Orihan flirttaili?! Saulin pikkusiskolle?! Herranjumala.

Emily tuhahti ja pyöräytti silmiään.
- Fiksuja? Huolehtivaisia? Et ole tainnut vierailla Sätkyn baarissa.. palomino vastasi ja kohotti aavistuksen kulmaansa. Ei tammaa kiinnostanut ikäisensä oriit, jotka leijuivat siihen malliin että maahanputoamista sai pelätä jatkuvasti. Ei, ei sinne päinkään. Palominoa kiinnosti kaikista maailman asioista tällähetkellä vain ja ainoastaan Theo.

Kuuma aalto pyyhkäisi taas tamman kasvojen yli. Miksi voikko halusi siitä eroon? Ja silti kohteli Emilyä niin kohteliaasti ja hyvin.. nuori kaunotar ei ymmärtänyt.
- Niin.. tamma sanoi ja laski katseensa hymyillen.
- Miksi sinä sitten haluat niin kovasti minusta eroon? täysiverinen jatkoi hiljaa ja nosti silmänsä arasti Theon tasolle, katsoen tätä suoraan silmiin.

Theo nielaisi. Tamma osui napakasti arkaan paikkaan.

»Enhän minä teistä eroon halua, en missään nimessä..» Voikko vältteli katseellaan Emilyä minkä kerkesi, ja huokaisi sitten katkonaisesti. ».. tai no.. Äh, antakaa anteeksi. Olen vain kovin.. stressaantunut. Tiedättehän, kokenut kaikenlaista viimepäivinä.. Eikä se johdu ollenkaan teistä..» Venäläinen olisi lyönyt itseään moukarilla päähän jos olisi vai suinkin pystynyt.

»No, puhutaan suoraan. Entinen tyttöystäväni tappoi yhteisen varsamme, pakenin raivostuneena Kaamokseen, tapasin melken sokean tamman jonka passitin kuolemaan, tosin tätä ennen sain tietää tämän olleen ihastunut minuun, jonka jälkeen tapasin jälleen entiseni joka saapui myös Kaamokseen.. Tosin toisen orin seurassa ja kantavana.» Theo henkäisi syvään, ja väänsi tuskaisen virneen kasvoilleen.

»Jos tahdotte tietää enemmän, kysykää. Lisäksi tällaisten tapahtumien johdosta toimin erittäin sadistisin toimenpitein, eli pahoinpitelen itseäni - useimmiten vaivun myös omiin maailmoihini.» Voikko laski taas katsettaan. Sehän oli avautunut kokonaan.. Ja vieläpä väkinäisen hilpeästi.

»Tämä selittäkööt käyttäytymistäni. Ainakin.. pieniltä osin.»

Tamma seisoi hiljaa, kuunnellen mitä oriilla oli sanottavanaan. Asiat tulivat kuitenkin niin nopeasti, että puolet tuntui menevän ohi palominon korvien eikä Emily täysin ymmärtänyt kaikkea, mutta oli nyt täysin myötätuntoinen Theoa kohtaan. Tyttöystävä joka tappoi voikon ja tämän oman varsan, sokea tamma ja mitä muuta.. Tämä selitti tosiaan voikon käytöksen täysin. Täysiverinen tuijotti Theoa suoraan silmiin. Emily ei tiennyt mitä sen olisi pitänyt vastata tai tehdä - ori oli selvästi avun tarpeessa, mutta silti vaikutti iloiselta. Hetken hiljaisuuden jälkeen Emily avasi hitaasti suunsa.
- Theo..

Palomino nielaisi ja otti varovaisen askeleen voikkoa kohti, pitäen katseensa tämän silmissä.
- En voinut kuvitellakkaan mitään tuollaista.. Minua lähes hävettää uteliaisuuteni.. Tamma jatkoi hiljeten taas lauseen loppua kohden ja katsoi maahan.

»No, eiköhän ollutkin jo aika kakistaa kaikki ulos. Uskokaa, teillä ei ole osaa eikä arpaa minun ahdistuneisuuden kanssa. Tosin, jostakin syystä piristyn koko ajan enemmän kun vain katsonkin teitä.» Voikko pyöräytti silmiään, virnistiäen sitten suloisesti. Sen takakenossa olevat korvat nousivat asteen verran ylöspäin, eikä ori voinut olla huomaamatta pientä kuumotusta poskillaan.

»Haluan vain sanoa teille että..» Venäläinen puri huultaan, laskien katseensa kavioidensa tasolle. ».. että sinun tulisi poistua ennen kuin teen jotain harkitse..» Ori keskeytti ja katsoi tammaan, joka oli astunut askeleen lähemmäs. Tunsiko se.. samoin?

Theo jäi taas tuijottamaan Emilyä suoraan silmiin, ottaen sitten kaksi haparoivaa askelta niin, että hevosten ryntäät koskettivat toisiaan. Tämä liu'utti hitaasti turpaansa palominon turpaa pitkin, painaen silmänsä kiinni. Voikko tunsi tärisevänsä, ja ainakin tuhatpäinen perhosarmeija velloi sen vatsassa. Kun venäläinen pysäytti turpansa aivan toisen turvan päälle, se huokaisi pitkään ja avasi silmänsä.

Muutaman sekunnin ajan se vain katsoi tamman upeita silmiä, mutta tunsi sitten syyllisyyttä. Juuri tätä sen oli pitänyt varoa.. Voikko astui nopeasti taaksepäin, pudisteli päätään ja kääntyi ympäri. »Suokaa.. Suokaa anteeksi minä en..» Theo nielaisi. ».. tarkoittanut sitä mitä tein.»

Miten niin? Tottakai se tarkoitti. Hitto vie.

Theo astui lähemmäs. Tamman sydän tykytti. Emily katsoi oria hämmentyneenä silmiin - tilanne oli palominolle täysin uusi eikä tamma ollut mitenkään osannut varautua siihen, mutta silti.. Täysiverinen odotti jännittyneenä mitä tapahtuisi.

Samassa ori olikin aivan Emilyssä kiinni, tamma tunsi tämän lämmön itsessään ja kosketuksen turvallaan.
Kuin vaistomaisesti täysiverisen silmät umpeutuivat. Se tunsi outoja väreitä joka puolella kehoaan - kuin pitkiä, kylmiä aaltoja, jotka kulkivat tamman selkää pitkin aina kaukaisimpaan kavion kolkkaan.
Emily hengähti hiljaa ja katkonaisesti. Avatessaan silmänsä palomino kohtasi oriin siniset silmät. Koko täysiverisen kehoa kihelmöi - mitä oikein tapahtui?

Yhtäkkiä Theo erkani tammasta ja kääntyi hämillisen näköisenä kauemmas.
Emily seisoi sanattomana. Palomino oli häkeltynyt - häkeltynyt tunteesta joka oli juuri sokaissut tämän ja oriista, joka tuntui nyt pysäyttävän tamman sydämen pelkästään tämän katsoessa voikkoa.
- Ei... ei se.. mitään, Emily sopersi nopeasti hymyillen ja vilkaisi Theoa silmiin. Vai ei mitään... Todellisuudessa palomino huomasi toivovansa oriin tekevän saman uudestaan.