Do you remember?

Heleä, kaunis nauru raikui pitkälle saluunaan eräästä nurkkapöydästä, jossa nelisen tammaa keskustelivat kiihkeästi viimeviikkojen tapahtumista.
- Nojoo, oisit nähny miltä mä näytin sen jälkeen! Musta tamma Donna, sanoi ja rävähti nauruun.
- Niin no mutta hei, sulla sentään on toi sun musta harja, mä oon valkonen! Rijan nauroi ja törkkäisi ystävätärtään.
- Emily, älä näytä tolta. Missä sun juomas on?

Rautias tamma Hilda katsoi vieressään seisovaa palominoa, joka oli ollut ihmeen hiljaa koko ajan.
- Join sen jo, Emily vastasi ja nosti katseensa Hildaan. Tosiasiassa juoma oli poistunut jonkun humalaisen oriin mukana, joka oli röyhkeästi verottanut sen itselleen pöydän ohi kuljettuaan. Hyvä vaan. Emilyä kuvotti mokoman litkun juominen, ei palomino tuntenut itseään yhtään sen vanhemmaksi vaikka Donna niin väittikin. "Nyt ollaan aikuisia, se on kuule coolii juoda!". Emily pyöräytti silmiään Donnan äänelle päässään.
- Hei kuulkaa, käväisen ulkona. Täällä on KUUMA, Palomino sanoi ja demostroi läähättämällä hetken kuin koira.

Tammat nauroivat, ja ilmoittivat asian olevan hyväksytty. Emily hymyili ja käännähti sulavasti ympäri. Baarin hälinä soi palominon korvassa taas siihen malliin, että sitä piti päästä karkuun.

Emily astahti ulos ja sulki silmänsä kirpeän pakkasen osuessa palominon kasvoille. Mikä rauhallisuus...

// Vain A ja T //

Kaiken sen tavallisuuden keskellä Theo oli huomannut kävelevänsä yhä useammin SD'n ohitse. Koskaan se ei ollut astunut baariin sisälle - ei, se oli täynnä keskenkasvuisia nulikoita jotka joivat itsensä räkäkänniin ja synnyttivät vahinkovarsoja. Se touhu ei ollut venäläisen mielestä lähelläkään puhtaan maalaisjärjen tapoja, joten SD sai voikon siunauksen korkeintaan sen johdosta, etteivät nämä nuoret huligaanit vauhkonneet kaduilla, vaan sammuivat baarin tiloihin.

Ori asteli pitkiä askelia, ohittaen jälleen saluunan heiluriovet.

Terassilla seisoi palomino tamma, joka muistutti Theoa kaukaa jostain.. Tämä ei vain saanut päähänsä mistä. Huomaamattaan voikko oli tuijottanut toista pidempään kuin hyviin tapoihin kuului, ja hieman nolostuneesti tämä käänsi katseensa pois, jatkaen käyntiä.

Kuka lie pikkutyt.. Hetkinen. Venäläinen pysähtyi, kääntymättä kuitenkaan baarin puoleen.

»Emilyn?» Theo kokeili sanoa nimen ääneen.
Oliko se mahdollista? Muutaman vuoden jälkeen.. Juuri täällä?

Emily käveli pidemmälle terassilla katsellen rauhaisaa katua. Lunta leijaili hitaasti maahan, talojen hauraat katot aivan notukuivat valkean massan alla.

Äkkiä tamma loi katseensa voikkoon oriiseen, joka oli palominon huomaamatta lipunut heiluriovien ohi. Ja nyt tämä tuijotti Emilyä. Täysiverinen kohotti kulmaansa - oliko toisella asiaakin? Emily siirsi katseensa muualle turhautuneena. Jollei tuo urpo lopettaisi tamman silmäilyä muutamaan sekuntiin mennessä, palomino poistuisi paikalta. Emily loi silmänsä uudestaan voikkoon, valmiina passittamaan tämän tiehensä, mutta sulkikin suunsa.
- Theo..?

Palomino siristi silmiään ja astui terassilta lähemmäs nyt selin olevaa vierasta, ihmetyksen kuultaessa tamman äänestä läpi.
- Älä mene, odota.. Emily sanoi ja kiiruhti oriin perään.
- Oletko se sinä?

Theo virnisti mielessään. Kyllä, se oli Emilyn.

»Tuskimpa. Olen vain eräs.. jäykkäniskainen ryssä.» Ori pidätteli taitavasti äänensä kylmäkiskoisena ja etäisenä, muttei voinut olla vastustamatta kiusausta, joten tämä kääntyi palominon puoleen virnistellen suloisesti. Ja herranjestas miten tamma olikaan.. kasvanut.

»Siitä onkin aikaa kun viimeksi näin teidät. Olette kasvaneet kauniiksi nuoreksi naiseksi..» Voikko henkäisi syvään, ja kuin isähahmona tutkiskeli kasvanutta tammaa. Theo hymähti ja nyökkäsi hyväksyvästi. Emilynin ulkonäkö oli vain parantunut vuosien aikana - se ei ollut enää nuori, keskenkasvuinen hevosen alku vaan nuori nainen.

»Ei sillä ettettekö olisi olleet aina kaunis.» Ori virnisti.

Emily silmiin syttyi oitis riemukas pilke.
- Theo!

Tamma astui oria lähemmäs ja kuunteli tämän kehuja kulma koholla. Siitä oli aikaa.. ja kauan. Tosin voikko näytti aivan siltä samalta miltä aina ennenkin - komealta. Palomino henkäisi syvään ja hymyili sädehtien.
- Oletko sitä mieltä? Sitten voinkin paljastaa, ettet näytä itsekään yhtään sen pahemmalta, Emily vastasi ja hymyili vinosti.

Tamma silmäili hetken voikkoa päästä varpaisiin. Todellakin - siinä Theo seisoi, tosin ehkä vielä charmikkaampana kuin ennen.
- Mitä sinulle kuuluu? Siitä on kovin kauan aikaa kun tapasimme viimeksi.

Theo kumarsi asteen verran kiitokseksi.

Se oli huolehtinut parin vuoden aikana että sai takaisin ravurinlihaksensa ja pyöreän vatsan. Laihuus oli historiaa, jotain voikkokin oli ajan kanssa oppinut. Tosin huonosta, masokistisesta tavastaan se ei ollut vielä päässyt eroon, joten tarkkasilmäinen saattoi erottaa uusia arpia.

»Ei mitään kummempia, löysin kauniin tamman jonka kanssa minulla on neljä varsaa.» Vakava ilme pysyi Theon huulilla korkeintaan kymmenen sekuntia, kunnes se naurahti kiusaavasti. Ori tökkäisi lähelle tullutta tammaa leikkisästi lapaan.

»Vitsi vitsinä. Sitä samaa kuin pari vuotta sittenkin - tosin kuten huomata saatatte, en ole enää yhtä aliravittu.» Venäläinen vinkkasi katsahtaen itseään yhdellä, nopealla vilauksella ja virnistäen sitten. Palomino oli yhtä mukava kuin ennenkin - sädehtivä ja kaunis.

»Teille? Joko olette löytäneet itsellenne komean poikaystävän?»

Emily lähes ällistyi oriin vastausta, kunnes käsitti tämän vitsiksi.
- Senkin!

Tamma nauroi ja törkkäisi oria ilkikurinen pilke silmissään takaisin. Varsinainen vitsiniekka..
- No se on hyvä, en haluaisi että joutuisit ikinä enää sen näköiseksi. tamma sanoi vakavoituen ja katsoi Theoa silmiin.
- Noin on paljon parempi, Emily jatkoi hetkisen kuluttua ja pyörsi hymyn huulilleen.

- Komean ehkä, mutta en pysyvää.

Tamma virnisti ja käveli voikon vierelle.
- Tule, haluatko viedä minut iltakävelylle? En jaksaisi astua enää tuonne apinasirkukseen.

Theo virnisti ja nyökkäsi palominolle.

»Se olisi kunnia.» Venäläinen lähti astelemaan pitkin askelin eteenpäin, hivuttautuen lähemmäs tammaa. Se silmäili tätä hetken, hymähtäen sitten. »Eikö baarissa hengailu ole teidän ikäistenne lempipuuhaa? Mikä saa sen muuttumaan apinasirkukseksi?» Voikon ääni oli uteliaisuutta tihkuva.

»Mitä nyt olen itse nähnyt ja huomannut, niin kaikki podrostkovit viettävät aikaansa siellä, hankkien yhdenillan seuraa. Eikö teitä kiinnosta tällainen?» Theo kohotti kulmiaan, katsoen jälleen Emilyniin kysyvästi. Sen vatsassa alkoi taas kihelmöimään - aivan samalla tavalla kuin vuosia aikaisemminkin.

Palomino katsoi maahan ja kohotti kulmiaan.
- Noooh... Ehkä se on ystävättärieni mielestä, mutta minä.. Emily pudisti päätään, - minä en voisi vähempää välittää.

Kuultuaan oriin seuraavan kysymyksen tamma pysähtyi ja katsoi voikkoa luimistaen aavistuksen korviaan.
- Theo.. pidätkö sinä minua jonain.. huorana?

Theo jännittyi ja pysähtyi paikoilleen. Hitto.

»Kak prostit? Huorana?» Venäläisen kasvoille muodostui kiusaantunut virnistys. Ei, ei se toki palominoa huorana pitänyt mutta.. mutta tosiasiassa se olisi mielettömän vihainen sille, joka olisi kehdannut vain yhdenyön käyttää hyväksi tätä kuvankaunista tammaa. Emilyn ansaitsi paljon parempaa.

»En toki, ymmärsitte kysymykseni väärin..» Theo mutisi hampaidensa välistä yrittäen keventää tunnelmaa hymyllään, joka kariutui kuitenkin alkumetreille. Ori huokaisi, pudisteli päätään ja painoi korviaan asteen verran taaksepäin.

»Unohtakaa, tarkoitukseni ei ollut loukata millään tavalla, moa dorogaa Emilyn.» Voikon koko olemuksesta huokui epävarmuutta - aina hermostuessaan se alkoi puhumaan venäjää, käyttämään imeliä kohteliaisuuksia ja pyörimään paikoillaan. Tälläkin hetkellä venäläinen vain tanssahteli, toivoen parasta.

Palominon silmät tarkkailivat oria - niissä ollut sitä tavanomaista pilkettä ja ystävällistä ilmettä, joka pysyi Emilyn katseessa lähes aina, tilanteesta riippumatta. Nyt niissä oli pettynyt, loukkaantunut säihke.

Tamma katsoi Theoa silmiin ja hymyili nopeasti.
- No.. ei se mitään.

Täysiverinen lähti taas käyntiin ja heti voikon ohitettuaan karisti hymyn suupieliltään.

Theo huokaisi nopeasti, ja lähti lyhyeeseen raviin tamman perään.

»Pyydän, antakaa anteeksi ilmaisuni. Tarkoitukseni ei ollut sanoa teitä huoraksi, ei todellakaan, vaan ihmetellä sitä, etteikö teitä kiinnosta nykynuorison lailla tällainen.. säädyttömyys.» Venäläinen oli luovuttanut jo ajat sitten, mutta yritti vielä kiriä loppu metrit. Pitikö tämänkin keskustelun päättyä näin ikävästi..

»Emilyn.. Em.. Äh.» Ori pysähtyi. Se alkoi turhautumaan - naiset. Miksi niiden piti kiinnittää jokaiseen sanaan niin paljon huomiota, miksi niiden piti aina nussia pilkkua? Voikko kääntyi pois päin, ja katsahti sitten pienelle sivukujalle, jossa näkyi jotain todella houkuttelevaa.

»Sallinette, arvon neiti.» Theo nosti lennokkaan ravin. Sen suu oli tiukkana viivana, ja silmissä kipinöi. Sen oli pakko purkaa nopeasti johonkin, ettei palomino joutuisi kohteeksi. »Palaan aivan pian, odottakaa hetki.» Ja niin voikko viiletti pimeälle sivukujalle, ja kun oli aivan varma, ettei tamma nähnyt, se rysäytti ryntäänsä seinästä törröttäviin, lahoihin ja rikkinäisiin lautoihin.

Kului pitkät sekunnit, ja ori alkoi tuntea kuinka ruosteiset naulat ja terävät tikut painautuivat sen ihonlävitse, ja vuodattivat lämmintä verta. Venäläinen ei edes tajunnut, että sen kivustaväärät ähkäisyt ja nautinnollinen huokaisu voisi kuulua Emilynille asti..

.. se oli aivan liian pökerryksissä tajutakseen moista.

Emilyn kuunteli toisella korvallaan Theoa. Ori oli selvästi ollut ajattelematta mitä sanoi, ja yritti kovasti hyvittää sitä. Ja sekos sai loukkaantuneisuuden karisemaan palominosta oitis.
Tamma oli juuri vastaamassa voikolle, kun tämä pysähtyi jä lähti toiseen suuntaan.
- Theo..? Odota! Emily huusi ja otti askeleen oriin perään, pysähtyen sitten aloilleen suu auki. Mikä voikolle nyt tuli..?

Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului räsähdys ja kivulta kuulostava ähkäisy.
- Theo..? tamma huusi toistamiseen, lähtien samalla käyntiin ja lopulta raviin.
- Theo, oletko kun- Emily kysyi päästyään kujalle, mutta hiljeni ja jäi tuijottamaan oria pelästyneenä.
- Voi luoja.. mitä ihmettä sinä teet..? palomino lausahti ja astui varovasti Theoa kohti.

Theo mumisi hiljaa itsekseen tuudittavia sanoja, kunnes sitten palasi todellisuuteen. Kunnon rysäyksellä. Oliko Emilyn seurannut sitä? Ori käänsi päätään, muttei kerennyt nähdä mitään ennen kuin tunsi viiltävää kipua. Sitä ei oltu ennen keskeytetty, joten kipu tuntui nyt kaksinverroin kamalammalta - ennen se oli helpottanut. Nyt kaikkea muuta.

»Se-seurasitteko te....» Venäläinen katsoi maahan häpeävästi. Se oli paljastunut - ja vielä sille jolle oli sitä vähiten halunnut. Voikon suupielet kääntyivät katuvaan, anteeksipyytävään hymyyn. Sellaiseeseen, jota se ei osannut tehdä oikein, joten tulos oli vain yksi niistä lukemattomista, vaitonaisista ja kiusaantuneista virneistä.

»Tuota.. No, nyt kun kerta olette siinä.. AUTS» Theo kiskaisi itsensä yhdellä, voimakkaalla riuhtaisulla irti, ja oli menettää tajunsa. Tältäkö tuntui tuntea oikeasti kipua? Nyt siitä ei pystynyt nauttimaan.. Ei, silloin piti olla yksin.

»Sanoinhan, että käyttäydyn vähintäänkin.. sairaalloisesti. En tiedä voitko ikinä ymmärtää, mutta tämä itsensä satuttaminen tuottaa minulle eräänlaista.. mielihyvää. Kuulostaapa typerältä..» Viimeiset sanat voikko mutisi, katsoen sitten tiivisti jalkoihinsa. Se tärisi ja nilkutti molempia etujalkoja - ryntäät vuosivat vuolaasti verta kadulle.

»Ja kun ärsyynnyn.. Kuule Emilyn, tämä on oikeastaan minulle pakkomielle. Ettehän.. ettehän pidä minua täysin.. idioottina?» Theon silmäkulmaan valui yksi kyynel. Ei kivun takia vaan sen, että se häpesi. Eikö sen pitänyt olla aikuistunut?

»Pyydän anteeksi..»

Emily tuijotti oria hiljaa, kallistaen aavistuksen päätään. Theo ei saisi satuttaa itseään näin, ei palominon eikä kenenkään muunkaan takia.

- Theo... tamma sanoi lopulta, ja käveli hitaasti voikon luokse. Hetken tutkailtuaan tätä katseellaan, Emily painautui varovasti oriin kaulaan kiinni - välittämättä ryntäistä vuotavasta verestä, joka tahriutui tamman vaaleaan karvaan.

- En pidä sinua idioottina, en tietenkään.., Emily kuiskasi hiljaa ja painautui voimakkaammin Theon tärisevää kehoa vasten.

Theo värähti.

Sen siniset silmät katsoivat epäilevästi palominon valkeaa harjaa, tämän painautuessa oria vasten. Oliko tamma seonnut..? Vai eikö sitä oikeasti haitannut tämä lievä.. käytösongelma? Venäläinen oli hetken paikoillaan täysin jäykkäniskaisena ja jännittyneenä. Mitä mitä mitä ihmettä.. Tästähän puhuttiin sillon vuosia sitten. Emilyn oli niin nuori ja kaunis.. Niin.. Koskematon.

»Emilyn..» Ori sulki hetkeksi silmänsä. Se huokaisi hiljaa ja painoi päänsä tamman kaulalle. Vatsanpohjassa alkoivat taas lentelemään tuhannet perhoset - ja hetkessä, ennen kuin venäläinen itse kerkesi tajuta, se alkoi hyväilemään palominon kaulaa. Sieltä täältä hitaasti hieroen, silmät visusti kiinni painettuina.

».. Oletko varma tästä.. Mehän puhuimme silloin..» Mutta voikko ei halunnut sanoa enempää. Se painautui nyt vuorostaan voimakkaasti tammaa kohden, huokaisten nautinnollisesti. Miksi Emilynillä oli siihen tällainen vaikutus? Ei kukaan muu tamma saanut sitä näin varpailleen. Tunnetilasta toiseen. Vihasta ihastukseen.

»Ei meidän ole.. pakko... josset halua..» Theo puhui pitkillä tauoilla, se ei saanut suutaan pois hamuamasta palominon harjaa saatika ihania piirteitä. Siroa säkää, upeita ryntäitä.. Kaikki vastasi orin villeimpiäkin unelmia - ja nyt se halusi ehdottomasti tämän neidin itselleen.

Äkkiä tamma tunsi Theon kosketuksen kaulallaan, sitten säällään ja pian koko kehollaan.
Emily ei tiennyt mitä tehdä. Toisaalta oriin hamuaminen tuntui hyvältä, mutta jokin esteli palominoa vastaamasta Theon kosketukseen.
- Ei... Theo.. ymmärsit nyt väärin... Emily sanoi lopulta ja väisti oriin kosketuksesta syrjemmälle.

- Vika ei ole sinussa, minä vain.. en ole vielä valmis... tamma sanoi ja vilkaisi voikkoa arasti silmiin.
- Älä ole minulle vihainen..

Theo oli ällistynyt. Se avasi nopeasti silmänsä ja kurtisti kulmiaan. Mitä? Äskenhän tamma oli kerjännyt suorastaan ja nyt.. Ori pudisteli päätään, se oli vihainen. Ei Emilynille, vaan itselleen. Miksi se oli antanut joidenkin typerien tunteiden vallata itsensä..

»En.. en.. KESTÄ TÄTÄ» Venäläisen silmäkulmista alkoi valua epätoivoisia kyyneliä. Se horjui puolelta toiselle ja keräsi sitten kaikki voimansa, rysäyttäen itsensä hillittömällä vauhdilla seinää päiten niin, että sen vanhat lankut antoivat periksi ja voikko tunsi kaatuvansa yhden hauraan talon sisälle. Kyljessä pisteli, kaulassa vihloi.. Kaikkialla oli syviä, vuotavia haavoja. Ori puri hampaansa yhteen ja parahti tuskasta.

Hiljaa, täysin hiljaa Theo alkoi haukkomaan henkeään, vihasta ja surusta uhkuen. Ei se johtunut palominosta - ei, ei ainakaan paljoa. Se nyt vain sattui torjumaan orin sillä hetkellä, kun se murtui kaikki herkimmiten.

»A VAS NENAVITZU PRAVDA» Ja jostain kumman syystä Theo syytti tästäkin Pravdaa.
Niin kuin aina.

- THEO!, Emily huudahti ja katsoi epätoivoisena kuinka ori rysäytti talon lahon seinän läpi.
- ÄLÄ. Lopeta, pyydän!

Kyynel muodostui tamman silmäkulmaan. Mitä se oli nyt tehnyt..? Pilannut kaiken.. Eikö voikko ymmärtänyt? Emily ei missään nimessä ollut halunnut satuttaa oria sisältäpäin, ei ikinä.. Palomino ei vain ollut vielä.. valmis.
- Olen pahoillani.. älä tee tätä minun takiani..

Tamma seisoi hiljaa paikallaan ja tuijotti oria alistuneena, pienen kirkkaan kyyneleen valuessa valkeaa poskea pitkin maahan.

»Emilyn..» Theo sai sanottua erittäin hallitsemattomalla äänellä.

».. ei se teistä johdu..» Voikko ähkäisi, yrittäen siirtää jalkaansa joka oli saanut kovimman iskun ja oli nyt pitkän, homeisen puunkappaleen lävistämänä. Venäläinen painoi päätään pölyistä talon lattiaa vasten ja vuodatti yhden, katkeran kyyneleen.

».. en vain ole oma itseni.. tai siis, en ole ollut oma itseni teidän seurassanne ja nyt..» Theo liikautti etujalkaansa ja ähkäisi kivusta.

».. nyt kun olen, kaikki on pilalla.. Emilyn, minusta tuntuu että on parasta jos lähdette, ja unohdatte kaiken mitä olemme keskustelleet? Palatkaa ystävienne luokse ja viettäkää mukava ilta..» Kaikki sanat olivat työn alla - kipu oli oikeastaan jo turruttanut todellisuuden tajun, ja voikko oli hyvää tahtia pyörtymässä.

».. kaikki on Pravdan syytä..» Theo mutisi ja vajosi sitten tiedottomuuteen.

Emily ei pystynyt irroitamaan katsettaan oriista, joka makasi verisenä lautojen päällä. Lopulta Theo hiljeni ja jäi makaamaan liikkumatta siihen missä oli.

Kyyneleet vierivät tamman poskia pitkin maahan. Se ei ikimaailmassa olisi halunnut nähdä voikkoa tuollaisena, eikä täysiverinen ollut kuin pahentanut asiaa.
- Theo...? Emily kysyi vaikka olikin varma, ettei vastausta enää kuuluisi.

Palomino otti muutaman varovaisen askeleen oria kohden, painoi turpansa tämän kyljelle tarpeeksi lähelle tultuaan. Hengitti. Emilyä itketti - jo pelkkä Theon näkeminen maassa sai kyyneleet nousemaan tamman silmiin.
- Voi Theo... Miten minä voisin auttaa sinua...

Täysiverinen empi hetken, ja rupesi sitten irroittamaan puunkappaleita varovasti voikon ympäriltä. Jaloista, kyljen alta, kaulasta.. Lopulta palomino lopetti, laskeutui Theon viereen ja veti tämän pään lähelleen. Hiljaa tamma rupesi hyräilemään, hamuten samalla pehmeästi oriin valkoista harjaa ja otsaa.

Näkikö Theo unta? Pahaa sellaista?

Jotain sen täytyi olla, sillä kaiken sen pimeyden keskeltä ori tunsi pistävää kipua, aivan kuin osia siitä olisi revitty irti. Venäläinen parahti tuskaisesti - sitä se ei tiennyt, tekikö sen oikeasti vai vain tajuttomuudessaan. Joka tapauksessa olo oli hirveä.

Ori kuitenkin vaikeni - se alkoi kuulemaan jotain hyvin erikoista.. hyräilyä? Oli tämä tulossa lopullisesti hulluksi? Kylmänhiki valui ravurin kaulaa pitkin pisaroina, kirvellen ajautuessaan haavoihin. Ja niin Theo heräsi. Yhdessä sekunnissa tämä oli taas todellisuudessa. Sitä, kuinka kauan se oli ollut tajuttomana, ei ori tiennyt, mutta yhden asian se huomasi selvästi.

Emilyn. Tamma oli asettunut sen viereen, hyräili ja hamusi tämän harjaa.

Voikko huokaisi. Kipu oli sietämätön - mutta nyt kun se liikautti jalkaansa, ei enää terävää lautaa tuntunut. Oliko palomino.. repinyt ne irti? Se selittäisi tuskallisen olon pyörtyneenäkin. Venäläinen ei jaksanut sanoa mitään. Se hengitti raskaasti - voimat olivat loppu, ja veren haju oli voimakas.

Theo tunsi suurta häpeää ja vastuuntuntoa.
Voi tamma parkaa kun se joutui näkemään tämän. Olisi vain mennyt menojaan..

Aikaa kului tunti - ehkä kaksikin, kun Theo tuntui hätkähtävän hereille. Emily kurtisti aavistuksen kulmiaan - ori hikoili ja näytti tuskaiselta, olikohan tämä sairastunut? Se ei tosin olisi ollut ihme, joku haavoista oli varmasti tulehtunut.

- Onko sinun parempi? tamma kuiskasi ja lopetti hyräilynsä hetkeksi, kohdistaen hymyilevät kasvonsa voikon silmiin. Theo näytti väsyneeltä, aivan siltä kuin olisi jäänyt junan tai muun liikkuvan laitteen alle.
- Haen kohta jotain syötävää, jos sinulla on nälkä, täysiverinen jatkoi ja siisti hetken oriin otsaharjaa, jääden sitten katsomaan tätä hymyillen.

Theo raotti silmiään, ja loi tammalle vaivaisen hymyn.

»Huomattavasti parempi, kiitos teidän» Voikko ei halunnut nähdä kehoaan - se oli varmasti järkyttävää katseltavaa. Ja kumman tässä piti olla se aikuinen? Venäläinen häpesi. Nuori tamma joutui pitämään siitä huolta, ihan kuin tällä ei olisi parempaakin tekemistä.

»Tuota.. Emilyn..?» Theo nosti hieman päätään. Se sattui.

»Tiedätte ettei teidän tarvitsisi nähdä tätä kaikkea vaivaa» Voikon suupielille tuli lohduton hymy. Miksei toinen voinut vain antaa olla? Kaikki oli menetetty, ori oli näyttänyt todellisen, ääliömäisen luonteensa, ja yrittänyt jopa saada haluillensa vastinetta tältä kaunokaiselta.. Ja vastineeksi tämä piti Theosta huolta, hoivasi ja valvoi vierellä.

»Voisitte vain antaa minun.. olla. Osaan itse kantaa vastuun teoistani, jotka eivät vastaa sankarillisia piirteitä» Niin, kukapa haluaisi tahalleen satuttaa itseään.. Venäläinen puri huultaan. Kipu oli sietämätön. Valtava. Mutta Emilyn läsnäolo sai sen kamppailemaan tajuissa pysymisen kanssa.

Emily hymähti, painoi oriin pään takaisin maahan ja katsoi tätä määrätietoisesti hymyillen.

- Shh.. Anna minun auttaa sinua, palomino sanoi ja rupesi uudestaan hivelemään kultaista otsaa.
- Sinä olet sen ansainnut, usko pois. Emily aloitti, mutta ennekuin ori ehätti vastaamaan tamma jatkoi, - Äläkä väitä vastaan. Ole kiltti.