Predators three of them (Vanha sairaala)

Paikka näytti lupaavalta, synkkä sairaala rakennus kohosi uhkaavana, pimeänä, pitäen sisällään ties mitä hirviöitä ja petoja. Remiel ei kuitenkaan möröistä välittänyt, vaan oli enemmänkin kiinnostunut niistä pedoista. Vampyyreista jos tarkemmin määriteltiin, paikka oli kulmahampaisille mitä paras, auringolta suojaa antoi synkkä rakennus, jonka ehkä jopa tuhannet käytävät pitivät valon loitolla.

Juuri tänään aurinko oli uskaltautunut näyttäytymään, se oli kaamoksessa harvinaista, ellei niittyä laskettu mukaan. Nyt aurinko oli kuitenkin laskemassa, leikitellen viimeisillä säteillään risteytyksen hopeana hohtavassa harjassa, saaden villiruusut kurottelemaan kohti valoa. Remiel kuitenkin valmistautui, pimeän laskettua mahdolliset metsästäjät ryömisivät ulos koloistaan.

Tamma tunsi lämpimän ailahduksen sisällään muistaessaan Beniamin myös vapautuvan auringon laskemasta vankilastaan, vampyyriin ihastuminen oli vastoin hiirakon luontoa, silti Remiel oli onnellinen, vaikkakin muiden vampyyrien teurastus tuntui hieman oudolta.

(aivolapsi kakaroineen tänne ;))

Velkan oli muutamia minuutteja sitten tuntenut auringonsäteiden painuvan mailleen, ja orin metsästys vieetti oli herännyt. Sen tummat silmät aukesivat rävähtäen ja pienen hetken ajan sairaalan sisällä kumpusi hervoton, muinainen ja pelottava nauru. Ruunivoikon oli aika lähteä pienelle kierrokselle.

Ulkona hämärtyi lupaavasti - romanialainen kuljeksi sairaalan pimeitä käytäviä näkymättömänä, ja turhautuessaan samoiluun ja ulospääsyn etsimiseen, se päätti aaveenlailla lipua seinien lävitse suoraa ulos, pakkasilmaan. Ruunivoikko havaitsi heti ensimmäisenä jonkin epätavallisuuden - ulkona oli hevonen, mutta sisäinen hälytyskello soi tuhatta. Velkan pysähtyi sairaalan kulmalle, yhä näkymättömissä, ja katseli ilmestystä. Hiirakko tamma.

Vampyyri nousi lentoon, pitäen katseensa koko ajan toisessa. Tavallinen tamma ei ollut, siitä ruunivoikko oli täysin varma, muttei osannut arvioida oliko se vaarallinen vai ei. Velkan päätti nostaa kissanpöydälle - se syöksähti hiirakon vierestä, aiheuttaen voimakkaan ilmavirran.

Kauaa Remielin ei tarvinnut odotella saaliin ilmestymistä, tamma hidasti tarkoituksella toimimistaan, eihän se halunnut paikalle sattunutta saalista heti häätää paikalta, yliluonnolisen nopeat refleksit olivat vampyyreille uhka, kuten myös aseistautumisen mahdollisuus.

Hiirakko vilkaisi ympärilleen, huomaten kyllä välittömästi missä lentäjä oikein oli, mutta esitti toisin. Tämän kanssa tamma ei aikonut ruveta juttusille, vaikka Beniamin kaltaisesta tapauksesta ei olisikaan kyse. Ei voinut enää olla.

Toinen hiirakko lähestyi sairaalaa, Sid vihasi aurinkoa ja oli nyt iloinen sen laskeuduttua tielleen. Ori kiinnitti huomionsa tuttuun risteytykseen ja inha virne levisi puolivampyyrin naamalle, siskohan se siellä.

Velkan jäi hetkeksi leijumaan ilmaan.

Tamma oli erikoisen vaitonainen. Se suhtautui liian rennosti ilmavirtoihin. Kyseessä saattoi siis olla jonkinsortin erikoisuus.. Ruunivoikko käänsi katsettaan suuntaan, josta kuului uusia askelia. Mitä vittua.. Velkanin kasvot vääristyivät, Rafael? Ori huokaisi syvään, lennähti poikansa eteen, edelleen näkymättömissä, ja tuuppasi tätä voimakkaasti ryntäille.

»Painu helvettiin täältä nulikka»

Sid luimisti isälleen, äänestä ei ollut vaikea tunnistaa romanialaista aksenttia, Velkania se ei ollut huomannutkaan, "Sinuna painuisin itse sinne mistä tulinkin." ori huomautti. Hiirakkoa melkeimpä houkutti nähdä miten iso paha vampyyri-Velkan pärjäisi säälimättömälle metsästäjä Remielille.

"Sinuna en menisi lähentelemään tuota tammaa, Raj ei pitäisi siitä." puolivampyyri varoitti kiero virne huulillaan, perääntyen hieman.

»Luuletko että sen huoran mielipiteestä perustan yhtään sen enempää kuin teistä äpärä kakaroistakaan?» Velkan antoi kehonsa tulla esille, ja katsoi nyt vihaa uhkuen Rafaeliin. Se vihasi tuota pörröharjaista penikkaa, joka kuvitteli olevansa kovakin luu. Kaikkea muuta. Säälittävä puolivampyyri.

»Olet vain säälittävä puolivampyyri, tajuatko? Voin koska vain päättää sinun surkean elämäsi, joten pidä pienempää meteliä, kuranaama» Vampyyri uhosi nyt niin että räkä lensi sen suusta. Takana oleva hiirakko ei sillä hetkellä enää kiinnostanut Velkania, se halusi vain antaa pienen opetuksen pikku räkäpellelle.

"Minkäs minä sille voin että menit sekaantumaan tavalliseen tammaan vaihteeksi?" Sid kysyi, kyllähän se tiesi itsekkin mitä Velkan sille saattoi mennä, hiirakko halusi omasta puolestaan isästään eroon tämän puoleisessa elämässä. Ilkeä ajatus välähti sen mielessä, "Minä en ehkä voi sinulle tehdä mitään, mutta Remielille sinun ei kannattaisi mennä aukomaan suutasi, saattaisit vielä suututtaa sisko-kullan pahan päiväisesti." risteytys huomautti virnistäen, osoittaen selvästi että oli valmis lyömään vetoa sisarensa puolesta, valmiina suojautumaan ruunivoikon oikuilta.

Remiel tylsistyi, ei kait se vampyyri nyt minnekkään ollut livistänyt? Tamma kyllä vaistosi kulmahampaisen olennon läsnäolon, vihersilmäinen hiirakko venytteli, valmistautuen etsimään pedon itse käsiinsä.

»Niimpä, olet aika iso virhe elämässäni» Velkan virnisti ilkeästi pojalleen, mutta jäi miettimään tämän sanoja. Remiel. Se oli tiennyt että hiirakossa oli jotain outoa, mutta että ihan Remiel. Ruunivoikon kasvot vakavoituivat, ja se katsoi Rafaeliin tiiviisti.

»Toivon vain että se siskokulta ottaa opikseen ja tappaa sinunkaltaiset vajaavaiset» Banat painoi korviaan niskaansa, mutta joutui nostamaan niitä aavistuksen verran, kuullessaan lisää ääniä. Mikä helvetin yö tämä oli, kun kaikki kulmakunnan metsästäjät olivat liikkeillä? Ja viimeisenä Velkan olisi toivonut tätä..

»Kas, iltaa Beniamin» Ruunivoikko veti kasvoilleen teennäisen hymyn.
»Iltaa iltaa Velkan» Kirjava, komea ori laskeutui kaksikon viereen. Sen kasvoilla oli omahyväinen hymy - Velkan ei varmastikaan ollut unohtanut neljänsadan vuoden takaisia kaunoja, joten tästä illasta saattaisi hyvinkin tulla mielenkiintoinen.

»Mitäs mother fucker?» Kimo sivuutti ruunivoikon lauseen yhdellä, pirullisella hymyllä (Beniamin seurusteli 1600-luvulla Velkanin äidin kanssa), ja katsoi vieressään seisovaa, lyhyet kulmahampaat omaavaa puolivampyyriä. Nämä erotti jo kaukaa. Samanlaisia mahtailijoita kaikki.

»Ja tämä taitaa olla sinun äpäräsi?»

"Oi ei hän minuun kajoa, mutta sinuun voi hyvinkin." Sid huomautti irvistäen, sen puolesta Velkanista olisi sietänyt päästä eroon jo kauan sitten, mutta tuli ei tunnetusti tappanut vampyyreja.

Beniamin ilmestyttyä Remiel ei enää tyytynyt seisomaan paikallaan vaan marssi orien luo, arvaten kyllä kuka ruunivoikko vampyyri oli, yhdennäköisyys Sidin kanssa oli ilmeinen. "Sid painu helvettiin." tamma ilmoitti ykskantaa veljelleen, juuri sillä hetkellä se ei kaivannut puolivampyyria ilveilemään. Hiirakko varoi vilkaisemasta Beniamiin, Velkanin paikalla olo ei sitä hermostuttanut pätkääkään, mieluiten tamma olisi jo seivästänyt ruunivoikon.

Beniamin kohotti kulmiaan ja sen suupielet kääntyivät virneeseen, kun paikalle talsi hiirakko kaunotar. Mitä Remiel teki täällä? Vampyyri vilkaisi Sidiksi kutsuttuun oriin - tamman veli nähtävästi. Kuinka hauska jälleennäkeminen. Kaksi vampyyriä, puolivampyyri ja vampyyrinmetsästäjä.

»Kiva nähdä sinuakin» Beniamin tiesi leikkivänsä tulella - Remiel tuskin halusi että Sid saisi tietää heidän suhteestaan mitään. Jostain syystä orin keljuileva luonne ei vain antanut olla käyttämättä tätä kiusoittelevaa tilannetta hyväksi.

»Kovanaama vai?» Velkan virnuili hiirakolle tammalle, ääliö.
»Rafael, painu vittuun» Ruunivoikko totesi vielä loppuun.

"Ehei tämä on pakko nähdä." Sid vastasi sekä isälleen että siskolleen, se vilkaisi kiinnostuneena Beniamiksi kutsuttua oria, toinen uskaltautui leikkimään tulella. Kirjava selvästikkin tunsi Remielin, tamma taas oli selvästikkin pahalla tuulella.

Hiirakko tamma mulkaisi Beniamia, siirtäen katseensa sitten Velkaniin, hymyillen tälle tappavan suloisesti, "Olen kovanaama, oikeutetusti, toisin kuin sinä mahtailija." vihersilmä vastasi pistävästi. Ruunivoikko oli ylimielistä käytöstään myöten samallainen kuin Sid.

Velkan kiehahti ihan silmissä. Sen silmät sytähtivät vaarallisesti täysin pikimustiksi, eikä kulunut kuin vajaa murto-osa sekuntia, kun ruunivoikko oli jo hampaat irvessä poikansa edessä, vain muutaman sentin päässä.

»Lähde. Tai revin sinulta silmät päästä, kakara» Banat oli tosissaan. Se katsoi merkitsevästi Rafaeliin, mutta kääntyi sitten salamana hiirakon luokse - vampyyrin liikeratoja tuskin huomasi, sillä se oli luonnottoman nopea. Velkan kun sattui olemaan näistä kolmesta se parhaat refleksit omaava - Beniamin kun omasi taas huomattavasti enemmän fyysistä voimaa.

»Mahtailija? Niinkö? Pidä se sievä turpasi kiinni ja ala kalppia täältä» Velkan mulkaisi sivusilmällä Beniaminiin - sillä oli kirjavan kanssa kana kynimättä.

»Etkö tervehdi minua? Sääli» Beniamin virnuili Remielille, vääntäen kasvoilleen sen kuuluisan, itsekeskeisen hymyn, joka oli kaikesta huolimatta törkeän komea. Kirjava vilkuili Velkanin ja tämän pojan sanallista kamppailua ja uhkailua huokaisten. Outoa porukkaa - sairasta suorastaan.

».. minua ei täällä sitten varmaan kaivatakaan» Beniamin tunsi tilanteen tiivistyvän, kun Velkan yritti saada heitä jäämään kahden kesken. Vampyyrien välinen ottelu oli raakaa - eikä sitä huvittanut sellainen juuri nyt.. Luistaminen tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta jostain syystä.

Sid käänsi korvansa takaisin luimuun, vaistomaisesti tuli leimahti sen ja sen isän välillä, vaikkei siitä mitään apua ollutkaan, kärventyneet karvat Velkan kasvattaisi tyynesti takaisin.

Remiel nauranhti ruunivoikon sanoille kuivasti, "Varsin lämmin isä- poika suhde teillä." hiirakko huomautti, tamman pulssi ei heilahtanut puoleen eikä toiseen Velkanin nopeita liikkeitä. "Sidin suhteen olet oikeassa, mutta minä en ole menossa minnekkään, muru." tamma vastasi pistävästi ja käänsi katseensa sitten Beniamiin, hymyillen tälle säteilevästi, kyllä vain, se tiesi nyt tasan tarkkaan mikä tai lähinnä kuka oli Velkanin heikkous sillä hetkellä.

"Beniamin jää." Remiel pyysi, "Velkanilla on selvästi hirmuinen halu puhua sinulle."

Beniamin katsoi nyt hieman vakavoituen Remieliä - se puhui kyllä uskomattoman vakaasti, mutta ei tainnut tajuta kuinka vahva vampyyri Velkan olikaan.. Kirjava avasi ja sulki suunsa. Sen teki mieli sanoa jotain vastaan, mutta painoikin vastahakoisesti korviaan hieman taaksepäin. Se ei pitänyt tästä tilanteesta.

»On. Ja minusta tuntuu että se lämpenee kohta lisää» Velkan mulkaisi vielä kerran Rafaeliin, käskien tätä pelkällä vihaisella katseellaan lähtemään, mutta keskittyi vielä hetkeksi hiirakkoon. Tai teeskenteli keskittyvänsä.

»Niin, minulla tosiaan on Beniaminille..» Siinä samassa banat oli syöksähtänyt valoakin nopeammin kirjavan päälle, töytäisten tämän kaikilla vampyyrin voimillaan vähintään kymmenenmetriä taaksepäin niin, että Beniamin lensi suoraan sairaalan paksua tiiliseinää vasten jääden haukkomaan henkeään.

».. asiaa. Oletko valmis keskustelemaan?» Ruunivoikon suupielillä lepäsi ilkikurinen virne - tästä tulisi hauskaa. Se pystyisi väistelemään Beniaminin iskuja koska oli niin nopea, mutta yksikin virheliike ja kirjava saisi hakattua siitä selvää jälkeä. Banat naurahti omahyväisesti.

Sid pidättäytyi paikallaan, se ei aikonut liikkua, vaikka tiesikin olevansa sillä hetkellä alilyönti asemassa, Remiel ei sen nahkaa pelastaisi jos isä päättäisi toteuttaa kaikki uhkauksensa. Tietysti myös sisko-kullan itsensä uhkaukset olivat vähintäänkin huolestuttavia, vaikka ei metsästäjä ollut vielä toteuttanut kuin muutaman.

Remiel pyötäytti silmiään, vaikka se olikin huolissaan Beniamista, tamma ei aikonut näyttää sitä, itse se kyllä pärjäisi, vaikka Velkan tuskin suostuisi moista uskomaan. Mutta jos kirjavalle kävisi vahingossakaan jotain nopean ruunivoikon käsittelyssä..
Hiirakko piti myös kaksikon taistelua melkeinpä hyödyttömänä, kaksi kuolematonta taistelemassa, Beniamilla ei ollut samallaista aseistusta kuin Remielillä Velkania vastaan, taistelusta tulisi vielä pitkä.

"Sid häivy oikeasti, en usko että Beniamilta löytyy sääliä Velkanin kakaralle." Remiel huomautti luimistaen veljelleen, joka selvästi kiinnostui nyt kirjavasta vampyyrista. Toivoton tapaus, ei tiennyt edes mikä oli risteytyksen omaksi parhaaksi.

Beniamin kiristeli hampaitaan. Sen silmissä syttyi - vai tällaista peliä halusi Velkan pelata. Kirjava singahti ylös, jääden tuijottamaan ruunivoikkoa samalla mitalla takaisin. Sen suupielet olivat hetken vihaisena viivana, mutta nousivat pian ilkeään virneeseen, aivan kuten vastassaan olevalla Velkanilla.

»Ymmärrän. Haluat siis leikkiä?» Kirjava haihtui näkyvistä, ja samoin teki ruunivoikkokin. Hetken koko alue kaikui hiljaisuutta, mutta sitten kuului valtava rysähdys, toinen ja kolmas. Välillä saattoi kuulla ilkeää naurua, jomman kumman suusta, ja ilmavirta vaihteli äkisti suuntaa.

Ensimmäinen joka tuli näkyviin oli Velkan. Tämä seisoi hangessa, muutamien metrien päässä hiirakosta, vilkuillen ympärilleen, mutta vain hetken. Sivustakatsoja saattoi huomata, kuinka tämän korvasta hävisi äkkiä puolet, ja vampyyri huusi raivostuneena.

»Ajattelit paloitella minut? Siinä et tule onnistumaan..» Velkan singahti poikansa eteen, katsoi tätä vihaisesti, kääntäen ainoan korvansa niskaan.

»Painu vittuun kakara tai näytä isällesi kuinka tappelet. Käytä sitä typerää grillaus kykyäsi. TAI MUUTEN SINÄKIN KÄRVISTELET KOHTA YHDELLÄ KORVALLA» Banat polkaisi maata merkittävästi jalallaan. Sairaalan reunustalle ilmestyi kirjavan hahmo. Se nauroi itsensä katketakseen.

»Mikäs yksisarvinen se siellä kiukuttelee? Ai, hitto, sehän onkin yksikorvainen!» Beniamin tiesi niittaavansa nyt viimeisen niitin, eikä ruunivoikko tulisi enää luovuttamaan, mutta ori ei voinut lopettaa päästessään alkuun.

Sid huokaisi syvään, Velkan ei selvästikkään ottanut huomioon että vaikka ori polttaisi Beniamiksi nimettyä kirjavaa kuinka pitkään tahansa, ei toinen siitä paljoa hätkähtäisi. Hiirakko kuitenkin teki työtä käskettyä ja kirjava banat leihahti liekkeihin juuri kun oli saanut suunsa kiinni. Vampyyri näytti kieltämättä hurjalta kuumien liekken nuollessa tämän ihoa, kuumuus sai lumen sulamaan useiden metrien kehältä.

Beniamin näytti olevan sillä hetkellä voitolla, Remiel luimisti veljelleen tämän sytyttäessä kirjavan tuleen, niin ilmeettömästi kuin tamma olikin pystynyt siihen asti seisomaan paikallaan, mutta vampyyrit silti tunsivat kipua vaikkeivat liekit muuta pahaa saaneetkaan aikaan. Hiirakko piti Velkanin liikkeitä silmällä, ruunivoikkoa ei auttanut päästä yllättämään.

Remielin katse kertoi Sidille hyvin että yksi korva ei niinkään haittaisi sen rinnalla mitä tamma aikoi veljelleen tehdä. "Mikä ihme tuossa vampyyrissa on sinulle niin tärkeää?" risteytys ori ei voinut olla utelematta sisareltaan ilkeä virne naamallaan.

Beniamin ei kerennyt tekemään väistöliikettä ennen kuin liekit nielaisivat sen syleilyynsä. Ori huusi kivusta, muttei antanut itsensä jäädä paikoilleen - se sinkoili sinne tänne, pois tulen alta, ja hyppäsi lopulta ilmaan, lennellen sairaalan katolle. Kirjava katsoi kehoaan. Se oli palanut täysin, lihakset paistoivat käryävän ihon alta, ja sieltä täältä pilkotti valkoisia luita. Beniamin kiristeli hampaitaan. Häijy temppu.

Velkan myhäili tyytyväisenä, kuitenkin sivusilmällä vahtien Rafaelia ettei tämä pääsisi yllättämään. Samanlaista kärvennystä ei ruunivoikko itselleen toivonut, sillä se teki harvinaisen kipeää. Ori kuunteli poikansa nälväilyä - tosiaan, se ei ollut kiinnittänyt huomiota Beniaminin ja hiirakon tuttavallisiin väleihin.

Beniamin huokaisi syvään. Sen oli odotettava jonkin aikaa että iho kasvaisi karvoineen normaaliin kuosiin - ori ei halunnut näyttäytyä Remielille tämän näköisenä. Hyi olkoon.

"Lähinnä minua kyrpii se että sinä olet minun riistallani." Remiel vastasi myrkyllisesti, yrittäen tähyillä Beniamia, mutta turhaan, ainoastaan käryävän karvan haju kantautui tamman sieraimiin. Sidin antaman käsittelyn oli täytynyt tehdä kipeää, polttaminen elävältä, samalla tietäen ettei voi kuolla.

Metsästäjä ei pitänyt veljensä vihjailuista, ei varsinkaan Velkanin kuullen, se siitä puuttuisikin jos vampyyri saisi päähänsä yrittää päästä tasoihin Remielin kautta.. Lähinnä siksi että hiirakko tiesi kuinka paljon Beniamin halusi omatoimisesti päästää ruunivoikon päiviltä ja tamman olisi tapettava Velkan, jos ori kävisi liian tuttavalliseksi..

Hiirakko ori vilkaisi kerran Velkania, mutta jätti ajatuksensa sikseen, toiseen vampyyrin kajoaminen ei ollut viisasta, varsinkaan jos oli jo ehtinyt kajota kirjavaan Beniamiin, toinen oli jo osoittanut kauhistuttavat voimansa Sidin isää kohtaan, eikä risteytys halunnut kokea samaa.

Beniamin henkäisi syvään. Nahan ja karvan kasvu teki kipeää, jopa odottamattoman. Kirjava vilkuili aina välillä alas, jossa seisoi kolme hevosta. Epänormaalin tarkan näkönsä ansiosta ori näki myös Remielin katselevan silloin tällöin katolle päin - se sai tämän virnuilemaan kivusta huolimatta.

Velkan pyöräytti silmiään. Nahistelevat pikku kakarat.. Naurettavia otuksia, totta vie. Ruunivoikko alkoi väsyä odottamiseen, joten se polkaisi turhautuneena maata ja puraisi hampaansa yhteen, painaen samalla korvaansa niskaan.

»NO MIKÄ MAKSAA, JÄNISHOUSU? Pikku palovammojako pelkäät näytellä?» Velkan nautti tilanteesta, mutta olisi halunnut jo saada tappelun päätökseen. Tietenkin niin, että kirjava makaisi vihdoin elottomana maassa ja saisi maksaa teoistaan.

Beniamin murahti itsekseen. Ääliö. Se vilkaisi vielä kerran varmistaakseen, ettei Velkanin poika enää käyttänyt lieskojaan, ja hypähti sitten lentoon, laskeutuen höyhenen kevyesti kolmikon viereen. Ori ei vain pahaksi onnekseen huomannut, etteivät sen takajalat olleet vielä muuttuneet normaaliin kuosiinsa, vaan paistoivat luulla ja palaneella nahalla.

»Turpa kiinni»

Remiel luimisti toisen haukkuessa Beniamia ja ilahtui kirjavan lopultakin lopettaessa kyyristelynsä katolla ja leijaillen alas. Tamman katse kiinnittyi nopeasti takajalkojen lihattomaan olomuotoon, näky sai hiirakon suuttumaan silmittömästi, että Sid kehtasikin, jos Velkan yrittäisi vielä käyttää poikaansa vastustajaansa ori saisi huomata ettei tamma aikonut antaa sen tapahtua.

"Mukavat palovammat sinulla, Remiel, sinuna pitäisin parempaa huolta poikaystävästäsi." Sid huomautti virnistäen, ei tarvinnut paljoakaan miettiä miksi Beniamin oli alunperinkään katolla köyristellyt. Remielin silmien katse sai kuitenkin puolivampyyrin varovaiseksi, siskosta kun ei ikinä tiennyt milloin se saisi tarpeekseen ja sohisi aseillaan.

"Turpa tukkoon Sid, kun et mistään mitään tiedä." Remiel sähähti veljelleen, astahtaen tätä kohti uhkaavasti, hieman pyhää vettä opettaisi kyllä kulmahampaisen hiirakon huolehtimaan omista asioistaan, siitä risteytys oli varma.

Beniamin hätkähti. Poikaystävä? Tiesikö tuo koltiainen jotain vai oliko se vain hyvä arvailija? Kirjava mulkaisi Remieliin kysyvästi. Oliko se mahdollisesti kertonut? Tuskin. Banat huokaisi syvään. Että tällainen ilta..

»Pidä vaan huoli omista asioistasi, Remieliä tuskin kiinnostaa saanko palovammoja vai en. Mistä ylipäätänsä päättelet tuollaisia syytöksiä? Poikaystävä, ja pah, ei edes painajaisissani..» Kirjava nosti päätään ylemmäs loukkaantuneesti. Parempi näin.

Velkan seurasi sivummasta, vain hetken. Sitä ei kiinnostanut tällainen pelleily.

»Joo joo, ketä kiinnostaa? Beniamin, meillä taisi jäädä juttu kesken» Ruunivoikko sinkaisi orin kimppuun, alkaen purra tätä, varsinkin korvien seudulta. Kosto oli tunnetusti suloinen.

Kaikkea mitä Sid olikin, egoistinen, narsistinen, ylimielinen, ori oli myös aivan liian nopea älyinen omaksi parhaakseen. Varsin nopeasti kulmahampainen hiirakko oli saanut pyhää vettä päälleen, saaden harmahtavan karvan savuamaan nesteen syövyttäessä puolivampyyrin ihoa. Kipu oli taatusti valtava, orin ilme oli tuskainen ja siellä täällä syöksähteli tulipalloja aivojen yrittäessä päästä eroon epämukavasta olostaan. Lopulta puolivampyyri kaatui maahan ja siihen jäikin, eihän vesi toista tappanut, mutta vei tarpeeksi voimia.

Remiel hypähti sivummalle Velkanin hyökätessä taas Beniamin kimppuun, luimistaen tamma katsoi parhaimmaksi pysyttäytyä sivussa, jos se olisi vahingossakaan ajautunut ruunivoikon iskujen eteen risteytys olisi luultavast voinut hyvästellä kirjavan vampyyrinsa jo nyt.

Metsästäjä harkitsi hetken lopettavansa koko naurettavan tahtojen taiston, ei kumpikaan voisi aiheuttaa toiselleen loppulliseen ratkaisuun päättyvää vammaa yhtä tehokkaasti kuin Remiel.

Beniamin teki yhden valtavan sysäyksen ja ruunivoikko lensi komeassa kaaressa hankeen. Kirjava haihtui ja nousi lentoon, vilkuillen ympärilleen. Sen olisi tehtävä jotain, sillä Velkan ei lopettaisi vaikka koko maailma haihtuisi sen ympäriltä. Vampyyri lenteli ilmassa aina hiirakon tamman vierelle, kurottaen turpansa tämän korvan juureen.

»Tee jotain. En voi odottaa sataa vuotta että jompi kumpi meistä tappaa toisensa, okei? Harhauta sitä, tapa se, tee mitä lystäät, minulta loppui juuri kärsivällisyys» Kirjava henkäisi vielä kylmää ilmaa tamman kaulalle ja siveli tätä hetken, lehahtaen taas ilmaan, seuraamaan tilannetta kauempaa.

Velkan pudisteli päätään hangessa.
Se ei saanut vielä ajatuksiaan selväksi etsiäkseen Beniaminin saatika hiirakon tamman.

Yksi voimakas isku, muuta Beniamilta ei tarvittu kun Velkan lensi rajun oloisesti hankeen. Mikä tahansa kuolevainen hevonen olisi kuollut jo pelkästään iskuun. Pieni hymyn kare levisi Remielin huulille tämän tuntiessa kirjava ori läheisyydessään, täysin päinvastainen tunne kuin tammalla olisi pitänyt olla.

"Ilomielin." hiirakko vastasi, suoden Beniamille sädehtivän hymyn, sitten metsästäjän vaistot iskeytyivät päälle. Remiel kiitti onneaan että kirjava oli tajunnut vetäytyä kauemmas, vaistot ohjailivat tammaa sillä hetkellä, sen ketterästi päästessä ruunivoikon luo.

Jo matkan aikana hiirakko oli temmannut itselleen tuulesta miekan, jonka verinen terä tekisi Velkanista taatusti lopun, ei kuitenkaan välittömästi. Remiel iski miekallaan nopeasti ja tappavan voimakkaasti kohti ruunivoikon vampyyrin kylkeä. "Toivottavasti et pelkää kuolemaa Velkan." tamma huomautti, valmistautuen jo valmiiksi uuteen iskuun, mikäli ensimmäinen ei löytäisi määränpäätään.