Risky bisness

"Hyvä on, minä lupaan." Remiel puuskahti, sitä alkoi hiljalleen ärstyttää orin näkymättömyys, se ei aikonut käydä tätä keskustelua tyhjän metsän kanssa. Tamma aisti Beniamin tulleen lähemmäs, mutta ei pystynyt vieläkään paikantamaan sitä.

Lopulta kun vampyyri vihdoinkin päätti näyttäytyä, sai kysymys hiirakon hämilleen, neljäsataa vuotinen vampyyri kysyi siltä mitä tämä on? Enemmän Remiel hämmentyi toisen katseesta, se oli kaipaava ja silmistä saattoi erottaa tuskaa. Risteytyksen muurit kokivat kovan osuman, lisäksi hiirakon ajatukset palasivat takaisin sekasortoon.

Beniamin ei tyytynyt yhteen kysymykseen, vaan esitti vielä toisenkin. Remiel ei tiennyt mitä oikein tunsi, ärtymystä? Olettiko kirjava todellakin tamman pystyvän vastaavaan tuollaisiin kysymyksiin, mitä ori edes halusi vastaukseksi? "Minä menen tuohon suuntaa ja sinä päinvastaiseen?"

Remilin oli pakko pysyä tiukkana, se tiesi että muurit sen ympärillä olivat vaarassa sortua. Eikä se halunnut joutua täysin suojattomaksi Beniamia vastaan.

Beniamin oli muutaman sekunnin pettynyt tamman vastaukseen.

»Tuon minä halusinkin kuulla» Kirjava valehteli sulavasti, loi merkitsevän katseen Remieliin, ja kääntyi hitaasti keinahdellen. Yliluonnollisen sulavasti se lähti astelemaan pois päin. Tamma ei varmastikaan tarkoittanut sanojaan, ei varmasti.. Ei ori ollut voinut arvioida tilannetta niin väärin, sen täytyi tuntea jotain tätä kohtaan.

»Pahoittelen että vaivasin aikaanne» Beniaminin sulosointuinen ääni kaikui vielä hetken.
»Ainiin.. Ja Remiel?» Ori pysähtyi, ja vilkaisi toiseen ilkikurisesti, ärsyttävän komeasti hymyillen.
»Parempaa metsästysonnea ensi kerralla» Silmänisku, ja niin tämä jatkoi matkaansa.

Pientä hidastelua Beniaminin askelissa ei voinut edes huomata - se liikkui silti säkenöivästi, ihailtavasti.

Remiel yritti saada selvää orin mielentiloista, mutta luovutti sitten, se yllättyi toisen vastaukseen. Hetken se oli kuvitellut ettei Beniamin tyytyisi ehdotukseen, hiirakon vei hetki toipua yllätyksestä. Siihen mennessä vampyyri oli ehtinyt edetä sulavasti lipuen jo jonkin matkaa, ei kai tässä sitten..

Hiirakko tajusi olevansa pettynyt, vaikka sen olisi pitänyt olla tyytyväinen Beniamin reaktioon. Miksi ihmeessä toinen oli vetänyt moisen shown saadakseen niinkin tökerön vastauksen? Se katsahti kirjavaa tämän alkaessa taas puhua, mutta tämä ei näyttänyt pysähtymisen merkkejä. "Se minulla takuulla on." vihersilmä vastasi virnistäen, se ei kuitenkaan saanut heti silmiään irti orin komeasta ulkomuodosta.

Lähes alitajuisesti Remiel hidasteli, sen tunteet olivat sikin sokin, ajatukset olivat niitäkin pahemmassa sekasorrossa. Sen siitä kaiketi sai kun ajatteli kymmentä asiaa yhtäaikaisesti. Kerran tamma jopa yllätti itsensä avaamassa suutaan, mutta se pystyi pidättäytymään sanomasta mitään. Beniamin oli hyväksynyt tämän ratkaisun, se siitä. Vai?

Beniamin virnisti mielessään.

Tamma oli mennyt täysin sanattomaksi - sen epävarmuuden saattoi haistaa ilmasta. Tätä reaktiota ori olikin odottanut, enemmän kuin mitään muuta. Kirjava kuuli vielä etäisesti toisen sydämen lyönnit, jotka olivat nopeutuneet. Epäröikö se noin paljon?

»Remiel» Beniamin huudahti kävelynsä lomitse.
»Rauhoitu, sydämesi räjähtää pian» Eihän se ollut aivan totta, mutta kiihtyvä pulssi oli helppo havaita silloin kun joku stressasi. Ori ei kääntänyt päätä taakseen, mutta sen huulille muodostui huvittunut virne. Pääsipä sanomaan, niin monta kertaa Remiel oli piikitellyt sitä.

Hiirakon pulssi koki terävän loikan heti kun kirjavan ääni rikkoi hiljaisuutta.

Olisihan Remielin pitänyt arvata. tiestysti Beniamin pystyi kuulemaan sen sydämmen lyönnit, tamma itsekkin tunsi ne rinnassaan luonnottoman kiihkeinä. Ainakin jos niitä verrattiin hiirakon tavanomaiseen käytökseen.

Entä mitä vastata noin itsevarmaan huudahdukseen? Heti saatuaan muuta mietittävää risteytyksen mieli rauhottui hetkeksi, sen ei tarvinnut käsitellä vaikeita asioita ja kysymyksiä, eikä tietenkään siksi tressannut niistä. Mutta Remielin itseppäisyys ei antanut myöntää Beniamille epävarmuutta.

"Etkö sinä mennyt jo?" hiirakko kysyi virnistäen, se ei antanut itselleen lupaa vilkaistakkaan oriiseen, siinä pelossa että olisi pysähtynyt. Toisen komeudella oli ärsyttävän suuri vaikutus Remieliin. "Minun sydämeni on täysin kunnossa, pitäisihän sinun se tietää, ilmeisesti pidät sitä kovin tarkasti silmällä." tamma huomautti, ajatus sai sen kuitenkin nielaisemaan kerran tyhjää. ajatus banatista tarkkailemassa sitä ei auttanut pulssia alkuunkaan.

Beniamin naurahti, pysähtyi ja painoi hitaasti silmänsä kiinni.

»Olen koko ajan menossa, mutta sydämesilyönnit saavat minut vetkuttelemaan - nälkäkin kerkesi jo yllättämään» Kimo kiusasi tahallaan. Ei se ollut sen nälkäisempi kuin aikaisemminkaan, mutta tunsi velvollisuudekseen pistellä Remielelle takaisin. Se kun yritti pysyä vakaana sanojensa takana - ja onnistuikin siinä erittäin hyvin.

Kirjava antoi taas kehonsa kadota näkyvistä, se rakasti pientä leikittelyä.

Tosin nyt kyse oli jostain muusta kuin leikistä. Se halusi päivällisensä takaisin. Ori ponkaisi ilmaan, metsästäjän silmät haravoiden aluetta josta Remiel oli yllättänyt sen pupun kimpussa. Tämän raato lojui aavistuksen kauempana, melko lähellä loitonnutta tammaa. Banat virnisti, teki nopean syöksyn ja nappasi jänön suuhunsa.

»Minä otankin tämän mukaani» Ori naurahti näkymättömissä.
»Ties vaikka olisit yrittänyt vohkia ruokani» Vampyyri liiteli korkeammalle, pupu suussaan.

Remiel pyöräytti silmiään huvittuneena, että ori kehtasikin, "On sinulla vitsin aiheet." tamma huomautti pystymättä kätkemään huvittuneisuuttaan ajoissa äänestään.

Beniamin lähestyi, risteytys katsahti vampyyrin suuntaan, mutta tämä olikin kadottanut itsensä näkyvistä. Ainoastaan lentävän jäniksen uusi tuleminen vahvisti toisen olevan lähellä.
"Beniamin, se että metsästän sinunlaisiasi ei tarkoita että söisin kuten te." hiirakko seurasi lentävää nisäkästä, kieltämättä tieto siitä ettei banat ollutkaan häipynyt piti tamman sykkeen liiankin epätasaisena.

Beniamin hymähti huvittuneesti.

»Ai» Ori puraisi jänistä niin että sen hauraat niskaluut taittuivat. Ääni oli kuvottava. »Varoisit sanojasi, voisin jopa loukkaantua. Söisin kuten te. Onko ruokavaliossani jotain vikaa?» Kirjava pudotti pupun maahan, ja laskeutui itse perässä. Se ei jostain syystä jaksanut enää pelleillä näkymättömyyden kanssa, joten palautui taas silmillä havaittavaksi.

»Olisit otettu, kun joku oikeasti haluaa sinua. Muullakin tavalla kuin fyysisellä kanssakäymisellä» Romanialaisen aksentti oli joko tolkuttoman ihana tai ärsyttävän karkea. Kuka piti, kuka ei. Ori kohotti irvistäen kulmiaan.

»Olet liian herkkupala jätettävä muiden metsästettäväksi» Beniamin hymyili omahyväisesti.
»Minähän suorastaan häpeäisin jos kuulisin, että Velkan olisi saanut sinusta aterian. Jos minä en saa sinua, ei kukaan muukaan» Ori astui lipuvilla askelilla lähemmäksi ja kuunteli epätasaista pulssia. Se oli houkutteleva.

"No veri, varsinkin omani tai jonkun lajitoverin ei oikein houkuttele." Remiel huomautti, "Ja sinä loukkaantuisit? Etköhän sinä ole ehtinyt kuulla lähes kaikki loukkaukset mitä ruokavaliostasi tulee keksineeksi." tamma jatkoi ilkikurisesti virnistäen.

Beniamin sykähdyttävän komea olemus palautui näkyviin, mutta tällä kertaa hiirakko oli varautunut ja pakotti sykkeensä pysymään omassa epätasaisessa tahdissaa, päästämättä sitä kiihtymään. Romanialainen aksentti ei auttanut asiaa alkuunkaan, varsinkin kun se kuulosti kiduttavan houkuttelevalta.

"Muullakin kuin fyysisellä? Enkö ole sitten muuten houkuttelevalta, paitsi vereltäni?" tamma uteli tappavan suloiseen tapaan. "Ei Velkan minua saa, voin taata sen." Remiel jatkoi samalla äänensävyllä.

»No, lähes kaikki» Beniamin virnuili.

Remielin seuraava kysymys sai orin suun laskeutumaan tiukaksi viivaksi. Se katsoi mitään sanomattomasti tammaan, kuin toinen olisi sanonut jotain sopimatonta. No, olihan se omalla tavallaan sopimatonta - banat ei ollut osannut odottaa tällaista. Remiel tuntui.. tuntui flirttailevan. Sen ilme oli muuttunut vaarallisen suloiseksi. Oliko tämä joku.. juoni?

Beniamin tajusi olleensa sopimattoman pitkään hiljaa, vain jäätävästi toista tuijottaen.
Se vaihtoi asentoaan niskojaan nakellen, mutta edelleen vakavana.

»Et» Ori sanoi nopeasti, vakuuttavasti ja tunteettomasti. Remiel oli osunut juuri arkaan paikkaan - romanialainen ei voinut ihastua saatika tykästyä, sillä jos näin kävi, oli henkinen romahdus tiedossa. Molemmille. Beniamin siirsi katseensa pois tammasta ja painoi korviaan hieman taaksepäin.

»Et ole»

"Osuinko arkaan paikkaan?" Remiel tiedusteli pitäen hymynsä kasvoillaan ja kallisti päätään, hiirakko asteli lähemmäs oria, itseppähän toinen oli tätä kerjännyt.

Tamma kiersi Beniamin sulavasti ja naulitsi vihreät silmänsä toisen katseeseen. Vaikka tiesikin kiusaavansa oria liikaakin. Villiruusut hiirakon harjassa kasvoivat suorastaan uskomattomalla nopeudella täyteen loistoonsa, Remielin syke nousi tamman tahtomattakin orin lähellä, muttei pelosta.

Kirjava oli houkutteleva, mutta tamma lähtisi heti kun saisi tarpeekseen tämän kiusoittelusta. Niin Remiel ainakin lupasi itselleen.

Beniamin puri hampaillaan tiukasti huultaan.

Sen sisuskalut olivat varmasti ensimmäistä kertaa tulessa - tuhannet perhoset lentelivät sen vatsassa, ei jännityksestä vaan pelkästä puhtaasta himosta. Ori sulki silmänsä, yritti laskea kymmeneen rauhassa, mutta yllätti yhä uudestaan itsensä vilkuilemasta suloisesti virnuilevaa tammaa.. Kirjava oli yhä vakavana, lähes vihaisen näköisenä.

»Et» Beniamin yritti peittää sisäistä kamppailuaan. Se sai pientä helpotusta tamman pulssista, joka tuntui silloin tällöin kiihtyvän. Kirjava ei siis ollut yksin ajatuksieen kanssa - ajatuksien joita se ei halunnut paljastaa.

»Remiel. Mitä sinä aiot?» Ori avasi silmänsä, ja katsoi nyt toista vaativana, vaikka sen suloinen hymy kouristikin sisintä.

Remiel suorastaan nautti kirjavan reaktiosta, vaikka tiesikin toisen olevan liiaksikkin verensä perään. "Enkö todella?" hiirakko kysyi itsevarmasti kiertäen Beniamin uudelleen ympäri ja hymyili tappavan suloisesti.

"Beniamin sinä kerjäsit tätä aivan itse." tamma huomautti kurottaen aivan lähelle kirjavan kaulaa, mutta antoi vain hengityksensä kutitella toisen kylmää pintaa.

"Mitä kuvittelit minun aikovan?" risteytys kysyi, näyttämättä sisäistä kuohuntaansa vampyyrille, Remiel oli kerrankin tajunnut kuinka käyttää ulkonäköään hyväkseen ja nautti siitä ikävä kyllä aivan liikaa.

Beniamin huokaisi katkonaisesti tamman kurottuessa henkäisemään sen kalman kolealle karvapeitteelle. Orin silmät välkkyivät vaarallisesti - se sai hädin tuskin pidettyään itsensä kasassa. Jokaisena hetkenä sen täytyi muistuttaa itselleen että oli jo syönyt, eikä tammassa ollut mitään erikoista.. Vaikka se olikin valhe.

Kirjava käänsi pahaa enteilevät silmänsä tammaan.

»Mitä minä kerjäsin? Tietääkseni en ole pyytänyt sinulta mitään» Banat puhui mahdollisimman tasaisesti, mutta itsekontrolli petti välillä ja sen vakavat kasvot muuttuivat raivoisiksi. Se alkoi saada nyt pelottavia, jopa uhkaavia piirteitä. Jokainen onnistunut itsehillintä korotti sen agressiivisuutta.

»Ja siihen minä toivoin vastausta sinulta» Beniamin sähähti hampaidensa välistä, korostaen inhottavasti aksenttiaan. Kirjava henkäisi ja yritti siirtää katsettaan muualle. Se kiehui raivosta - vain sen takia että tamma leikki tulella, ja ori oli jo huomannut ettei pystyisi enää kovinkaan kauaa vastustamaan kiusausta.

Beniamin suorastaan kihisi paikoillaan, mutta Remiel ei pelännyt toisen raivoisaa katsetta, ei pystynyt. Kirjava oli liian luokseensavetävä näin läheltä, sitä vaihtoehtoa tamma ei ollut ottanut huomioon.

"Olisit vain lähtenyt Beniamin." risteytys vastasi, painottaen orin nimeä tahallaan viettelevästi, vaikka vampyyri oli jo selvästi itsehillintänsä partaalla.
Hiirakko ei enää vastannut banatin viimeiseen kysymykseen.

Remiel ei enää jaksanut hillitä omaa uteliaisuuttaan, vaan kosketti tällä kertaa kirjavan kalman kylmää karvapeitettä, valmiina hyppäämään hampaiden ulottumattomiin milloin vain.

Beniamin puristi silmänsä kiinni.

Se puri nyt niin kovaa huultaan, että tuhkainen ja harmaa veri alkoi pöllyä ilmaan. Ori tärisi hetken paikoillaan, puristaen silmiään kiinni. Tamman kosketus sai sen palamaan liekkien lailla - miksei se lopettanut. Se leikki omalla hengellään. Ja kirjavan mielenterveyden kanssa. Banat ei enää kestänyt.

»LOPETA» Beniamin karjahti, katosi salamana näkyvistä ja viiletti kauemmas. Se hengitti raskaasti sisään ja ulos katsomatta enää tamman suuntaan. Miksi miksi miksi miksi.. Kirjava suorastaan kiehui. Tämän silmät liekehtivät - se oli nyt vaarallisimmillaan, joten se halusi pysytellä kaukana tammasta.

»TAJUATKO OLLENKAAN, ETTÄ LEIKIT HENGELLÄSI» Beniamin karjui aarnipuun paksun rungon takaa. Se haki niistä hetkellistä turvaa - ei tarvinnut katsella ketään. Saattoi vain olla ja ajatella.

»Minunkin itsehillinnälläni on rajat» Ori yritti rauhoitella itseään.
»Et vastannut minulle. Mitä helvettiä aiot?»

Hetkessä Beniamin oli poissa, Remiel ei itse ollut liikahtanutkaan, toinen viiletti jonnekkin aikamoisella vauhdilla ja se huvitti tammaa. "Tajuan varsin hyvin." risteytys vastasi etsien orin kirjavaa väritystä katseellaan. Kaiku hämäsi vampyyrin äänen lähtöpaikan, eikä metsästäjällä ollut toivoakaan löytää tätä.

"Itseasiassa onnistuin jo aikomuksessani." Remiel huomautti, pakottaen mietteen siitä että Beniamin kauemmas siirtyminen merkitsi jotain, ori ei vain halunnut rikkoa vegetarismi ruokavaliotaan.

Beniamin henkäisi tuohtuneesti.

»Sinä vain halusit.. testata rajojani?» Orin silmissä sytähti. Oliko tamman yltäkylläinen flirttailu ollut vain kokeilua siitä, mitä kirjava tekisi? Oliko toinen odottanut jotain muuta, vai riittikö tämä..? Romanialainen astui puun takaa, yhä näkymättömissä, katseli toista pihisten raivosta, sitten kuohahtaen.

»YMMÄRRÄTKÖ LAINKAAN, MIHIN SEKAANNUIT» Beniamin ei voinut käsittää. Hetken se oli luullut, että tuo viettelevä metsästäjä olisi ollut tosissaan, mutta pieleen meni. Oikeastaan, näinhän oli molemmille parempi, mutta silti ori oli antanut itsensä mennä lankaan - ainakin muutamaksi hetkeksi mielessään.

»Se ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön» Banat oli raivostunut. Suunniltaan. Sen puhe oli katkonaista mutta omalla tavallaan vakuuttavaa - ori oli täysin varma siitä, mitä aikoisi tehdä. Beniamin alkoi häijysti hyödyntämään kykyjään - se antoi itsensä näkyä korkeintaan kaksi sekuntia kerrallaan, katosi sitten, ja näkyi taas. Kuin vilkkuva jouluvalo. Samalla tämä alkoi lipua mielettömän kovaa vauhtia puiden ympäri, välillä leijaillen ilmassa, välillä kiitäen maan päällä.

»Luuletko, että voisit vastustaa minua, vaikka olet.. metsästäjä? Luuletko etten olisi tavannut kaltaisiasi neljän sadan vuoden aikana?» Beniaminin ääni oli vaarallinen. Se oli menettänyt metsästäjän vaistojensa alle kaiken järjen, eikä itsehillinnästä ollut enää tietoakaan.

»Luuletko etten voisi tappaa sinua?» Kirjava jatkoi hämäävää vilahteluaan ympäri metsää.
»Olet aliarvioinut minut»

"No sitäkin." Remiel myönsi, tuntien Beniamin katseen itsessään ja ihmetteli miten toinen oli raivostunut noinkin silmittömästi. Orin alkaessa vilkkua, tamma tajusi sulkea silmänsä, se piilotti smaragdin vihreät silmänsä luomiensa taakse ja kuunteli vampyyrin vuodatusta.

"Ei, en luule mitään noista." Remiel vastasi avaamatta silmiään, itseasiassa tammahan ei pystynyt vastustamaan Beniamia, ei ilmeisesti alkuunkaan. Tammaa turhautti moisen tietäminen ja vielä enemmän sen myöntäminen.

Tosin risteytys vaistosi toisen olevan täysin suunniltaan, se valmistautui väistämään orin hyökkäyksen hetkenä minä hyvänsä, ollen yhä ymmällään toisen melkeimpä turhautuneesta raivosta.

Beniamin korskahti. Sen teki mieli purra ja repiä Remiel kappaleiksi, mutta jokin esti sitä..

Ja se jokin oli kirjavan oma tahto. Se pieni tunne sisällä, joka yritti itkien ja parkuen huutaa oikeutta. Vääryyttä vastaan. Banat pysähtyi salamannopeasti tamman eteen, silmät hehkuen. Se oli näkyvissä, eikä sen kaunis ulkomuoto kärsinyt tippaakaan, vaikka ilme olikin raivoisa.

».. Luuletko että haluaisin tahallani satuttaa sinua?» Vampyyri pudisteli päätään. Tämä oli sille vaikeaa. Enemmän kuin vaikeaa. Se vilkuili ympärilleen, yritti rauhoittua, mutta epäonnistui siinä vielä toistaiseksi. Ori katsoi hetken, tuhannelta vuodelta tuntuneen ajan, Remieliä suoraan silmiin, huokaisi sitten ja haihtui näkyvistä.

Remiel ei voinut muuta kuin odottaa, odottaa että Beniamin hyökkäisi ja alottaisi jotain mistä vain toinen voisi selvitä hengissä.

Jokin sai kuitenkin orin pysähtymään ja hiirakko avasi ymmällään silmänsä ja kohtasi toisen leimuavat silmät. Pystymättä enää irroittamaan niistä katsettaan, Remiel tajusi yhtäkkiä liiankin hyvin että oli jättänyt laskuista yhden liiankin tärkeän seikan; tunteet. Asian myöntäminen sai tamman sykkeeseen uuden korkean piikin, se olisi mieluummin lakaissut myönnytyksen jonnekkin näkymättömiin.

"En." Remiel vastasi tajuttuaan totuuden, hiirakko nielaisi, jollei tamma olisi uskonut niin Beniamin eloton ruumis luultavammin makaisin nyt sen jaloissa maassa. Ori oli tullut niin lähelle ettei risteytyksen olisi tarvinnut tehdä muuta kuin loihtia miekka eteensä ajoissa.

Banat katosi, mutta ei lähtenyt, sen Remie vaistosi liiankin selvästi.

Beniamin kuuli jälleen pienen tahdin muutoksen tamman sydämen lyönneissä, muttei jaksanut enää kiinnittää siihen sen kummemmin huomiota. Koko tapaaminen oli alkanut vakavasti paljastaa orin tunteellista puolta, joten se ei missään nimessä halunnut enää näyttäytyä Remielin edessä.

Ori katsoi hetken parhaakseen lähteä, mutta se jäi vielä hetkeksi aloilleen.

»Remiel kuule..» Kirjava käänsi katseensa tammaan ja antoi silmiensä ahmia tämän suloista ulkonäköä kuin nälkäiset sudet. Beniamin tunsi inhottavaa pistelyä vatsassaan - se oli tuntenut sillä tavalla viimeksi vuosisata takaperin..

»Kerro minulle.. mitä ajattelet nyt» Ori päätti, että tämän kuultuaan se lähtisi.
Eikä toivottavasti enää törmäisi tähän lumoojattareen.

Remiel tunsi katseen itsessään, mutta ei itse pystynyt paikantamaan Beniamin olin paikkaa, vihreät silmät juoksivat ympäri maastoa, mutta ne eivät tavoittaneet kirjavan aivan liian komeaa ulkomuotoa.

"Niin?" hiirakko kysyi tyhjältä metsältä, joka ei ollut todellisuudessa ollenkaan niin tyhjä, siellä oli Beniamin. Ajatus sai tamman saman aikaisesti sekä hengittämään hieman tiheämmin että rauhoittumaan. Se ei ollut ikinä ennen tuntenut itseään näin ristiriisaiseksi aiemmin.

"Ajattelen?" Remiel toisti, yrittäen päättää sanoisiko aatteensa ääneen huokaisten lopulta kevyesti, ilmavirta leikki hetken tamman otsaharjalla. "Ajattelin että minun olisi pitänyt tappaa sinut vielä kun pystyin." risteytys lopulta myönsi vampyyrille.

Beniamin virnisti. Ei se ikinä myönnä. Kirjava lähti astelemaan pois päin, laskeutuen sen verran maankamaralle että lumihankeen painautuvat jalanjäljet paljastivat sen olinpaikan. Tarkoituksella.

»Kiitos» Orin lipuvat askeleet eivät nyt näkyneet, mutta ne pystyi havaitsemaan helposti jälkien välien pituuksista. Kirjava huokaisi pienesti - se oli hetken ajatellut että Remiel vastaisi jotain muuta. Jotain aivan muuta.

»Haluatko tietää mitä minä ajattelen?» Beniamin kysyi vielä sointuvalla äänellään.

Jälkien ilmestyttyä maahan Remielin oli helppo paikantaa vampyyri, joka onnistui sekoittamaan tamman ajatuksia liiankin tehokkaasti. Hiirakko jopa soimasi omaa itseppäisyyttänsä siitä ettei ollut voinut sanoa mitään, mutta samalla koko ajatus tuntui aivan mahdottomalta, vampyyri ja vampyyrinmetsästjä..

"Sinä käsitit väärin." tamma sanoi tuskin kuuluvalla äänellä, melkeimpä enemmän itselleen kuin loittonevalle kirjavalle, Beniamin ei ollut tajunnut, ettei Remiel halunnut eikä kyennyt tappamaan oria ja siinä ongelma piilikin.

"Mitä?" Remiel kysyi samenttisella äänellä, kallistaen hienoisesti päätään, se olisi halunnut nähdä Beniamin, vaikka orin ulkomuoto tuntuikin aiheuttavan hiirakolle sydänvian.