Risky bisness

Beniamin hymähti. Vai väärin. Kyllä ori tajusi mitä hiirakko tarkoitti mutta.. Se olisi halunnut kuulla jonkinlaisen merkin siitä, ettei tässä tilanteessa ollut mitään epätavallista. Useinhan metsästäjä ja saalis ihastuvat, eikö vain? Ihastuvat.. Kirjava oli myöntänyt sen itselleen, ja se sattui.

»Että olet törkeä viettelijä joka ei osaa hoitaa työtään ajoissa, ennen kuin tulee seurauksia joista kumpikaan ei pidä» Beniaminin suupielille kohosi virne. Kyllä, Remiel oli vietellyt tuoksullaan, olemuksellaan, vaarallisuudellaan orin tyystin. Tämä oli täysin myyty.

Banat jatkoi kävelyään. Ehkä sen pitäisi mennä.

"Paraskin puhuja." Remiel huomautti virnistäen, "En minä osaa vietellä, en ole ennen kokeillutkaan sitä kehenkään, mutta jos kaikki ovat sinun kaltaisiasi itsetuhoisia olentoja niin minun pitää kaiketi kokeilla sitä useammin." hiirakko paljasti, se olisi valmis sanomaan mitä vain jos saisi Beniamin jäämään edes hetkeksi pitempään. Vaikka kyllähän tamma tiesi ettei olisi saanut, kirjavan olisi pitänyt olla jo kuollut, vain siksi että oli törmännyt hiirakkoon.

Mutta orin ärsyttävän komea ulkomuoto, puhe ja samenttinen, houkutteleva ääni olivat tehneet kaikesta ylivoimaisen vaikeaa. Eivät susi ja ihminenkään ihastuneet toisiinsa, se oli luonnotonta ja vaarallista kummallekkin, kumpikin oli saalistajia, mutta toisen olisi pitänyt luonnostaan tuhota toinen.

Risteytys melkein huomaamattaan otti muutaman askeleen kohti Beniamia, pakottaen kuitenkin itsensä pysähtymään, jalat eivät halunneet totella enää.

»Itsetuhoinen? Minäkö? Näkisitpä Kaamoksen muut hevoset. Et taida olla kiertänyt paljoakaan piireissä» Beniamin tokaisi, virnistellen itsekseen. Se ei vieläkään halunnut tulla näkyviin - ei, mutta antoi tammalle viitteitä sijainnistaan jalanjälkien perusteella. Kirjava pysähtyi hetkeksi. Remiel liikkui. Salamana ori kääntyi, mutta sen pystyi havaita vain yht'äkkiä suuntaa muuttavista jäljistä.

»Usko pois. Sinä viettelet ainakin minunkaltaisiani jos et muita» Beniamin naurahti hiljaisesti. Remiel kyllä saisi kenet tahansa, se oli lumoavan kaunis ja hauska, juuri sellainen jonka jokainen ori haluaisi. Olisi valmis vaikka kuolemaan tuollaisen vuoksi.

»Olet ärsyttävä» Ori sanoi leikkisästi. Se vihasi tätä tilannetta - sen oli pitänyt jo vaikka kuinka moneen otteeseen lähteä, mutta joka kerta tamma sai sen jäämään. Oliko tämä kaikki osa sen suunnitelmaa? Aikoiko se tehdä ratkaisevan iskun? Tuskimpa.

"Sinä juuri." hiirakko myötäili hymyillen vinosti, "En kierrä 'piireissä', vastahan minä olen palannut, enkä ole kovinkaan.. Sosiaalinen jos en nyt sanoisi." Remiel vastasi naurahtaen kevyesti koko ajatukselle tammasta muiden seassa. Yleensä ilta päättyi siihen että joku yli-innokas ori yritti tökerösti iskeä metsästäjää ja sai lopulta turpaansa. "Orit käyvät hermoille ja minulla ei ole oikeasti hajuakaan mitä muut tammat puhuvat."

"Ihanko totta?" Remiel kallisti hieman päätään, katsellen siihen paikkaan missä Beniamin jälkien mukaan oli, yrittäen hahmottaa orin eteensä. "Ja ketä sinä oikein luet 'sinun kaltaisiisi'?" hiirakko kysyi hymyillen säteilevästi, se alkoi hiljalleen päästä jyvälle siitä mitä sai kirjavassa aikaiseksi, osittain ajatus oli kihelmöivä ja houkutteleva, mutta niin ei olisi pitänyt olla.

"Minäkö muka ärsyttävä, Beniamin, itse katoilet koko ajan. Tyhjälle metsälle puhuminen on ärsyttävää." metsästäjä huomautti, ottaen jälleen muutaman askeleen lähemmäs, tamman ihoa kihelmöi ajatus banatin katseesta.

»Käyvätkö kaikki orit hermoillesi? Jopa minä?» Beniaminin ääni kuulsi epäuskoa, ja sen virne vain syveni entisestään. Yksikään tamma ei voinut vastustaa sen ulkonäköä, ja jos pystyikin, niin vain ja ainoastaan huonon omantunnon takia. Tosin Remiel oli yllättänyt banatin jo niin monelta taholta, ettei olisikaan yllätys jos tämä toteaisi yks'kantaan että ori on ruma ja lähtisi pois paikalta.

»Minunkaltaisiani ovat hevoset, joilla on kulmahampaat ja he juovat elääkseen toisten verta. Sinun veresi houkuttelee erikoisen paljon» Beniamin sanoi, mutta lisäsi nopeasti:
»Ja tietenkin upea ulkonäkösi» Orin naurunpyrskähdyksen saattoi kuulla. Se oli huono imartelemaan.

»Katoilen siksi etten hypnotisoisi sinua» Kirjava vastasi nopeasti, vaikkei se ollutkaan koko totuus. Osa siitä, muttei kaikkea. Vampyyri vaihtoi lepuutettavaa jalkaansa, se oli alkanut taas viihtyä Remielin seurassa, eikä miettinyt lähtöä.

»Tiedäthän sinä, saan sinut valtaani ja niin pois päin» Beniamin virnisti.

"Aika tarkalleen." Remiel vastasi, "Sinäkin, vaikka se sinulle ilmeisesti niin tavatonta onkin." tamma jatkoi ilmekkään värähtämättä, eihän nyt puhuttu ulkonäöstä vaan käytöksestä tai toiminnasta. Hiirakko mietti hetken Beniamin sanoja, verensä houkuttelevasta hajusta ja tuoksusta.

"Kaipa minut on suunniteltu houkuttelemaan sinun kaltaisiasi lähemmäs." metsästäjä lopulta totesi virnistäen lyhyesti, "Vähän sama homma kuin teillä kaikkiin muihin eläviin." Remiel huomautti hymyillen, se oli rentoutunut hieman, Beniamin ei tuntunut olevan lähdössä vielä mihinkään. "Upea ulkonäköni? Kuulosti hieman siltä että se olisi sinulle lähinnä vitsi." tamma huomautti kohottaen kulmaansa, "Olet surkea imartelemaan, luulisi että olisit oppinut jotain muutamassa vuosisadassa."

"Mitä sinä sitten haluat minun tekevän jos hypnotisoit minut? Vai onko kysymys siitä mitä haluaisit tehdä minulle?" Remiel kysyi, astuen taas huomaamattaan muutaman askeleen lähemmäs vaarallisen houkuttelevaa oria, tietäen varsin hyvin että suunnan olisi pitänyt olla täysin päin vastainen.

Beniamin naurahti kiusoittelevasti.

»Ei, ei se ollut vitsi. Mutta kuten sanoit, en osaa imarrella. Yksi vakava puute näköjään - niiden loputtomien hyveiden joukossa» Kirjava iski tammalle silmää, vaikka tiesi ettei toinen sitä voinut nähdä. Ilmeiden tekeminen oli näkymättömänä vain niin hulvatonta - pystyit vaikka näyttämään kieltä jos niin halusit.

»No, ihan ensimmäiseksi pistäisin sinut tanssimaan valssia, laulamaan karaokea baarissa ja juomaan pään täyteen. Sitten todennäköisesti käyttäisin sinua hyväksi ja lopuksi joisin sinut kuiviin» Beniamin lateli valmiin suunnitelman kuin olisi tarkastikin miettinyt asiaa. Oikeastihan se ei edes halunnut hypnotisoida Remieliä.

»No en oikeasti, ääliö, luuletko että haluaisin leikkiä sinulla kuin elottomalla nukella?» Ori nauroi hetken, katsoen sitten uskomattoman miehekkäästi tammaan. Ehkä sen olisi aika palata näkyviin. Jostain syystä Remielin katsominen sai sen antautumaan - ei tältä voinut paeta. Ja niin banat tuli taas näkyviin, hymyillen komeasti, rinta polleana hiirakon suuntaan joka oli lähestynyt muutamalla askeleella.

"Hyveiden? Vegetaristisuus on ehkä yksi, mutta mitä ne muuta ovat?" Remiel kysyi virnistäen, yrittäen päätellä Beniamin ilmehdintää tämän äänen avulla, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Orihan saattoi tehdä ties mitä, eihän metsästäjä sitä voinut nähdä!

"Eli laittaisit minut tekemään siis kaikkea jota en ikinä maailmassa tekisi tai antaisi sinun tehdä?" hiirakko toisti kohottaen kulmaansa naurahtaen lyhyesti, Sid saisi sydänhalvauksen jos olisi nähnyt tamman tekevän mitään edellisistä, itseasiassa velikulta luultavasti kuolisi nytkin nauruun, metsästäjä korviaan myöten ihastunut vampyyriin!

Kaikki ajatukset kuitenkin katkesivat sillä sekunnilla kun Beniamin palasi näkyväksi, Remielin oli keskityttävä ettei olisi saanut pienehköä sydänkohtausta, ori oli luvattoman komea hymyillessään siinä. Hiirakon nielaisi kerran mahdollisimman huomaamattomasti saadakseen sanotuksi jotakin, "Päätit sitten lopettaa kuurupiilon vai?"

Beniamin nyökkäsi hitaasti, katsoen tiiviisti Remieliin.

»Lopetin, koska löysit minut» Kirjava lähti astelemaan varmoin mutta luonnottoman sulavin askelin kohti hiirakkoa, itsevarma hymy kasvoillaan. Se oli unohtanut ajatuksen mahdotonta, sillä tämä tuntui juuri oikealta ratkaisulta tällä hetkellä.

»Yritäkin karata niin syön sinut» Banat ei kuunnellut enää vastaväitteitä, se ei voinut itselleen mitään. Tämä pysähtyi aivan tamman eteen, hymyn laskeutuessa pois, ja tilalle jäi jäätävän komea tuijotus. Ori halusi tämän tamman. Enemmän kuin koskaan - viis siitä oliko se sallittua vai ei.

Beniamin oli niin lähellä Remieltä, että hevosten profiilit melkein koskettivat toisiaan. Vampyyri katsoi tammaa suoraan silmiin, yrittäen olla hypnotisoimatta tätä, muttei tiennyt onnistuiko siinä.

»Olet uskomattoman kaunis»

Beniamin ei antanut juuri Remielille aikaa toipua toisen hymyn tuomasta järkytyksestä, vaan asteli lähemmäs, melkeimpä ärsyttävän itsevarma hymy huulillaan ja luonnottoman sulavin askelin. Hiirakko epäili ettei olisi pystynyt liikkumaan senttiäkään, vaikka olisi halunnut, mutta ei tamma olisi mistään hinnasta siirtynyt vaan ryhdistäytyi.

Vampyyri oli korkeampi kuin Remiel, huomattavasti ja tamman olikin kohotettava päätään nähdäkseen toisen silmät, ori oli tullut niin lähelle. Huvittuneisuus välähti nopeasti vihreissä silmissä, mutta hiirakko pidättäytyi sanomasta mitään. Vastasi toisen hätkähdyttävään tuijotukseen, jo pelkästään ylpeys esti risteytystä laskematta katsettaan, mutta se ei myöskään halunnut.

"Huomattavasti parempi." Remiel huomautti henkäisten, kuullessaan toisen kohteliaisuuden, tamma pakotti sydämmensä pysymään tahdissaan ja keskittyi hengittämään sisään ja ulos. Hiirakko hymyili suloisesti Beniamille.

Beniamin nyökkäsi kiitokseksi.

»Parempi oppia myöhään kun ei milloinkaan, vaikka aikaahan minulla taitaa olla riittämiin» Kirjava katsoi tamman vihreitä silmiä, ja toisen syötävän suloinen hymy oli sulattaa vampyyrin siihen paikkaan. Jostain syystä se hetki jäi Beniaminin mieleen paremmin kuin yksikään muu romanssi neljän sadan vuoden aikana.

»Haluaako kuvankaunis metsästäjä liikkua saaliin seurassa enemmänkin, vai odotatko tästä vain yhdenillan juttua?» Banat uskaltautui kysymään, mutta sen kasvoilla oleva hymy teki sanoista uskottavat ja virallisen kuuloiset.

»Minä en ole päästämässä sinua vielä vähään aikaan minnekään, tiedäkin se» Ori liikautti turpaansa aavistuksen eteenpäin, ja hevosten profiilit kohtasivat. Beniamin sulki hetkeksi silmänsä, sillä Remielin lämpö tuntui uskomattoman hyvältä. Tämä tiesi kyllä varsin hyvin, että oli itse jääkylmä, mutta kun sai kerrankin nauttia elävän huumaavasta kuumuudesta, ei se pystynyt irtautumaan.

Remiel naurahti Beniamin utelulle, "Näytänkö minä tosiaan siltä että heittäisin orit menemään yhden yön jälkeen?" hiirakko kysyi pyrkien samallaiseen virallisuuteen kuin orikin, "Joten eiköhän metsästäjä tulla näkemään saaliin kanssa useamminkin, vaikkei saisi." tamma myöntyi pystymättä täysin karkoittamaan sitä pientä ääntä sisällään. Se uteli tiukasti mitä ihmettä risteytys ajatteli?

Ääni kuitenkin hukkui sen huminan alle, jota veri aiheutti kiertäessään suonissa, Beniamin kurottaessa turpansa. Kaikki vastaukset toisen huomautukseen katosivat sen sileän tien, normaali hevonen olisi kavahtanut oriin kylmää läheisyyttä, mutta Remiel ei ollut normaali. Tamman syke koki ankaran piikin, joka aiheutui lähinnä nautinnosta ja mielihyvästä joka johtui kirjavan viileästä läheisyydestä. "Hyvä tietää." Remiel kuiskasi sulkien myös silmänsä.

»No, mitä nyt olen päässyt näistä nykyajan hurmaavista tammoista perille, niin kovinkaan moni ei ole vanhojen periaatteiden perässä, toisinsanoen sitoutumassa» Kirjava avasi taas silmänsä, mutta nähdessään Remielin nauttivan, suloisen ilmeen, se tunsi ensimmäistä kertaa ajautuvansa täysin lukkoon.

Beniamin yritti rentoutua, mutta tamman sydämenlyönnit alkoivat kuulua taas kovemmin. Pienet piikit pulssissa kertoivat myös toisen hermostuneisuudesta - vai oliko se vain pientä jännittyneisyyttä? Ori halusi ottaa siitä selvää, ja kurottautui hipelöimään turvallaan Remielin kaulaa.

Vampyyri huokaisi nautinnollisesti. Se oli kirjaimellisesti taivaassa. Ensimmäistä kertaa elämänsä aikana - ja jos taivas todellakin olisi tällainen, se ei haluaisi koskaan lähteä sieltä.

Beniamin kosketus kaulalla sai sykkeen jälleen nousemaan, Remiel hymyili silmät suljettuina, ihoa kihelmöi miellyttävästi. Aivan liian nautinnolinen kosketus, viileä turpa tuntui paremmalta kuin kenenkään toisen ennemmin. Hiirakko avasi silmänsä, kurottautuen koskettamaan vampyyria, tunnustellen tämän lihaksikasta kaulaa ja silkkistä karvaa.

"Eikö ole jo aika selvää ettei minua voi lukea tavallisten tammojen mukaan." risteytys huomautti virnistäen vinosti, Remielin oli muistutettava itseään hengittämisestä, Beniamin läheisyys oli henkeä salpaavaa ja tamma pelkäsi jo että saisi vielä itselleen keuhkopöhön taikka sydänvaivoja orin liiallisesta seurasta.

Mitä Remiel olisikaan menettänyt jos olisi mennyt tappamaan Beniamin, vaikka hiirakko oli lähes varma ettei olisi pystynyt päättämään kirjavan päiviä.

Beniamin nyökkäsi hitaasti, yhä hyväillen tammaa.

»Kai sen voi niinkin ilmaista» Ori joutui pinnistelemään ettei olisi joutunut tunne skaalojensa vangiksi ja purrut tammaa, mutta nyt sen itsehillintä oli roimasti voimakkaampi - banat ei halunnut syödä Remieliä, vaan tuottaa sille hyvän mielen. Niin kuin itselleenkin. Kirjava henkäisi syvään.

»Olet kuin huumetta. Sinusta jää riippuvaiseksi» Beniamin hymähti virnistellen.
»En ole vieläkään saanut aikaiseksi lähteä» Eikä ori sen paremmin olisi halunnutkaan.

"Miten sinä sen sitten ilmaisisit?" Remiel uteli hymyillen, värähtäen mielihyvästä orin kosketuksen alla. Tamma oli jo luopunut yrityksistä rauhoittaa vallatonta sydäntään, joka ei tuntunut enää löytävän oikeaa tahtiaan banatin lähellä.

"Ethän sinä ole vielä edes maistanut minua." hiirakko huomautti hymyillen kiusoittelevasti, liu'uttaen turpaansa pitkin kylmää kaulaa, se ei voinut saada tarpeekseen siitä tunteesta jonka tunsi koskettaessaan Beniamia.

"En minäkään, joten se on kaiketi tasapeli." Remiel vastasi hymyillen, tamma oli iloinen ettei ollut lähtenyt minnekkään, tietäen että olisi katunut koko elämänsä, miettien mitä olisi voinut tapahtua. Nyt risteytys tiesi ja nautti siitä.

»No, sinä taidat olla niin tavallinen ettet mahdu tavallisten tammojen listalle - ja minähän en osaa käsitellä tavallisia tammoja» Beniamin virnuili. Remiel oli niin kiehtova - ori halusi tutustua ja tutkailla tätä koko ajan, muttei viitsinyt udella liikoja. Se halusi ehdottomasti tietää hiirakon perheestä enemmän, kavereista..

»Enkä aio maistaakaan» Beniamin totesi nopeasti, katsoen sivusilmällä Remieliä merkitsevästi. Asia ei ollut helppo orille, mutta se oli vakaasti päättänyt olla purematta tammaa. Se olisi täysin kohtuutonta.

»Tasapeli käy hyvin» Ori totesi taas nuuskien hiirakon ominaistuoksua joka oli huumaava.

"Luulisi että sekin olisi alkanut jo luonnistua vuosisatojen aikana." Remiel huomautti virnistäen, "Vai onko kyse käsittelyn sijasta ymmärryksen puutteesta?" tamma kiusoitteli Beniamia hymyillen ja lopetti orin hiplailun. Yrittäen keskittyä siihen oliko tekemässä nyt virhettä, kuinka paljon saattuisi jos kirjava päättäisi ettei haluaisi enää risteytystä. Metsästäjä pakotti ajatukset mielestään, ei Beniamin ehtisi kyllästyä, se aika jonka tamma eläisi olisi vain pieni hetki orin elämässä.

"Tiedät kai ettei se vaikuttaisi minuun tuskin ollekaan." Remiel katsahti oria kysyvästi, miettien mitä oikein oli sanonut, sitä olisiko tosiaan valmis antautua vaikka Beniamin hampaiden ulottuville aiheuttaakseen tälle mielihyvää.

Epämiellyttävien ajatusten voimistuessa hiirakko liikkui niin että oli kylki kylkeä vasten banatin viileää kehoa, kuten Remiel oli odottanutkin kaikki muuta ajatukset, kuin se kuinka hyvältä toisen viileä läheisyys tuntui, katosivat välittömästi.

»Miten voisin ymmärtää sinua, jos tarkoituksesi on tappaa minut? Mistä voisin tietää jos tämäkin on vain katalaa huijausta..» Beniamin hamusi tamman paksua harjaa, ja silloin tällöin villiruusut kutittelivat orin jääkylmiä kasvoja. Vampyyri virnuili itsekseen - se oli iskenyt kultasuoneen. Remiel oli täydellinen.

».. mutta sinunlaisesi iskusta kuolisinkin mielelläni» Kirjava siirsi turpansa jälleen tamman turvan luo, puhaltaen jäisevää ilmaa tätä kohden. Remiel kiehtoi Beniaminia enemmän kuin yksikään muu tamma sen pitkän elämän aikana - lieneekö syynä tämä alati vaaniva vaara tai suhteen mahdottomuus, mutta joka tapauksessa banat oli viimeistä, suonissaan virtaavaa tuhkaista verenpisaraa myöten ihastunut.

»En tiedä, sillä olen niin kokenut vampyyri että saattaisin jopa pystyä niellä sinun koko paksun verivarastosi» Kirjava painoi profiilinsa Remielin profiilia vastaan, ja alkoi hitaasti keinua puolelta toiselle, laittaen silmänsä kiinni. sen huulilla lepäsi levollinen virne.

"Minut on luotu tappamaan sinut, mutta se ei ole tarkoitukseni." Remiel korjasi virnistäen, "Eikä minun ole tapana leikkiä saaliillani, sinä olisit jo kuollut jos olisin todella halunnut sinut pois päiviltäsi." hiirakko jatkoi, tuntui oudolta kertoa banatille moista, varsinkin kun se tosiasia yleensä ajoi orit juuri tiehensä, risteytys oli liian voimakastahtoinen useimille käsitellä.

Mutta Beniamin käsittelyyn tamma taipui mieluusti, sitä kiehtoi koko asetelman mahdottomuus, vaaruus ja yleinen vääryys. Komean kirjavan puhetapa, käytös ja tapa jolla se katsoi Remieliä, risteytys olisi luultavasti kehrännyt mielihyvästä jos olisi ollut kissaeläin. Hiirakko oli jokaista villiruusuaan myöten ihastunut vampyyriin, eikä enää suostunut kuuntelemaan sitä osaa itsestään joka oli harjaantunut tappamaan kulmahampaat omaavia petoja. Koko hetki oli samalla mitä kitkerän suloista unta että painajaista, eikä tamma halunnut herätä siitä tajutakseen koko muun maailman vastustuksen.

"Ja minähän olen sanonut sinulle että olen perinpohjin suunniteltu tappokone sinun kaltaisillesi, sinun ikäisesi vampyyri voisi ehkä juoda vertani, mutta heikkenisit liikaa jos joisit edes puolia siitä." Remiel muistutti, tutkaillen Beniamin ilmettä, aivan kuin ori olisi vaipunut onnelliseen uneen, omaan yksityiseen paikkaansa jossa ei ollut ongelmia taikka ristiriitaisuuksi. "Se suojaa minua, jos refleksini sattuva pettämään."