Kulku omalla vastuulla (Suo, Andromeda)

- ¡ cagüen !

Felipe oli pahalla päällä. Se oli eksynyt tähän jumalanseläntakaiseen takapajulaan, nyt kaikenlisäksi suohon.
Rautias hypähti uudelle mättäälle ja kirosi samalla ääneen, meksikolainen aksentti kuulsi oriin kielestä nyt paremmin kuin koskaan.
- Tämä maa on täydellinen fiasco, kunpa en olisi koskaan tänne tullutkaan! Tal!

Felipe ärähti ja pysähtyi päästyään vihdoin ja viimein hieman kuivemmalle alueelle. Ori tiirasi eteenpäin - hyvällä lykyllä suolta poispääsyyn kestäisi toinenkin tunti. Saamari soikoon!


// N ja L //

Taivas oli pilvinen ja joka paikassa oli taas se tavallinen synkkä pimeys johon ainakin Lucy oli jo tottunut. Pimeässä näki ihan tarpeeksi hyvin ja kun rupesi tuntemaan paikkoja niin Lucyllakaan ei ollut enää vaarana kävellä suoraan suohon, kuten muutaman kerran oli meinannun käydä.
Nyt se oli kuitenkin kulkenut lähistöllä ja kuullut outoja huudahduksia. Uteliaana, siro tamma oli tullut lähemmäs.

"Hei, sinä! Tarvitsetko apua?" Tamma huusi yrittäen kerätä varmuutta heikkoon ääneensä.

Äkkiä ori havahtui ääneen - mitä pentelettä?

Felipe käännähti ympäri ja kohtasi tamman katseen. Tamma? Ori oli niin vihaisella päällä, ettei aluksi edes ajatellut yrittävänsä iskeä tätä - ei edes panon toivossa, vaan avasi suutaan huutaakseen raudikolle suorat sanat. Viimetipassa Felipe kuitenkin hiljeni.

Mitä ihmettä se oikein ajatteli? Viikkokausia ori oli ollut puutteessa ja nyt vihdoin sopivan kohteen satuttua kohdalle Felipe oli ajamassa tätä pois!
Rautias sulki salamana suunsa ja otti toivottoman ilmeen kasvoilleen.
- Ah! Dios mío, ajattelin ettei kukaan minua täältä löytäisi, Felipe sanoi mairealla äänellä, katsoen sitten nuorta tammaa kuin pelastavaa enkeliä.

Lucy katseli toista vielä hetken. Rautias, ori, suolla ja ongelmia kenties. No kaikilla suolla kävijöillä oli. Suo otti helposti saaliiksensa.
Jostain syystä tamma otti askeleen taaksepäin.

"Et näytä olevan.. jumissa? Satutitko itsesi?" Lucy kysyi huomatessaan toisen surkean ilmeen. Lucy oli liian ystävällinen auttaessaan ventovieraita.

Felipen ikiaikainen vino, kieroutunut hymy teki tuloaan tamman sitä huomaamatta. Toinen oli jo nyt nalkissa - tosin pahantuulisuutensa takia ori ei aikonut kuluttaa paljoa aikaa hempeilyyn.
- En, kiitos kysymästä, mutta en löydä täältä sokkelikosta ulos, raudikko naurahti salkeasti ja pyöräytti silmiään, luoden katseensa sitten taas tammaan.

- Haluaisitko sinä opastaa minua, neiti..? Felipe jatkoi täysin viattomalla ilmeella, ja samalla astahti samalle mättäälle tummanrautiaan kanssa.

Lucy katsahti lähemmäs tulevaan oriin ja nyökkäsi pienesti.
"Ööh, joo. Miksipäs ei." Lucy vastasi vaivaantuneesti, sanomatta kuitenkaan nimeään.

"Pitää lähteä tuonne päin.." Lucy totesi nyökäten päällään vasemmalle.

Ori kohotti kulmaansa. Oliko se sittenkin arvioinut tamman väärin..? No, mitäpä siitä.

- Selvä.., Felipe sanoi hitaasti ja lähti verkkaisesti kohti raudikon osittamaa suuntaa.
Pian ori kuitenkin pysähtyi.
- ...Tosin minulla on tapana antaa kiitos.., rautias huomautti, kääntymättä tammaa kohden. Felipen huulilla makasi kuitenkin ilkeä virne.

- ..Vaikka kyse olisikin vai neuvosta, ori lopetti ja kääntyi nuorta rautiasta kohden, ilkeä, pelottava palo silmissään.

Lucy oli itse kääntymässä ja lähtemässä pois, kun toinenkin lähti. Rautiaan ääni, tai äänensävy sai Lucyn kuitenkin kääntämään katseensa toista kohti.
Tamma ei päästänyt ääntäkään vaan se katsoi epäilevänä rautiaaseen joka kääntyi.

Vaistomaisesti tamma lähti peruuttamaan kauemmas orista. Toisen silmät pelottivat tammaa, se oli oppinut edes vähän lukemaan toisia edellisen episodin jälkeen. Tamma ei halunnut kuolla 'uudestaan'.

Felipe astui samaa tahtia tamman peruuttaessa tätä lähemmäs.
- No? Pysy nyt paikoillasi, muuten en voi suorittaa kiitostani, ori käski ja kohotti kulmiaan, antaen katseensa porautua raudikkoon yhä intohimoisemmin.

- sanoin PYSÄHDY, ori karjaisi ja silmät leimahtaen kuopaisi tammaa kohti etukaviollaan.
Samassa Felipe nosti taas virnistyksen huulilleen ja lähti kiertämään toista omahyväinen, kieroutunut virne huulillaan.

Lucy ei ymmärtänyt mitä toinen ajoi takaa, ainakaan aluksi. Tummanrautias otti vielä yhden askeleen taaksepäin, mutta lopetti peruuttamisensa siihen, sillä maa takana tuntui upottavalta. Silloin Lucy ottikin askeleen sivulle ja pytyi siten jatkamaan yritystään päästä tarpeeksi kauas rautiaasta.

Orin yht'äkkinen karjaisu tai Lucyn lukittautumaan paikoilleen. Tamma katsoi silmät suurina oriin, jonka huulille muodostui omahyväinen virne, mikä sai Lucyn entistäkin jännittyneemmäksi.
Kun ori kiersi häntä Lucy kääntyi aina niin, että näki missä toinen oli menossa.
"Mene pois." Tamma käski heikosti.

Felipe ei ottanut toisen käskyä kuuleviin korviinsa.
Tosin - olipa tammalla otsaa ruveta väittelemään oriin kanssa, mokoma huora.

Rautias pysähtyi. Eiköhän se saisi ruunikon ymmärtämään yskän.

Varoittamatta Felipe hypähti kylki edellä nuorta, siroa tammaa päin ja antoi koko voimansa tönäistä toisen maahan. Ori virnisti tyytyväisesti, luimistaen kuitenkin nopeasti korvansa ja huitaisten tamman otsaa etukaviollaan.
- Nyt sinä tiedät, missä tamman kuuluu olla, huora, Felipe sihahti laskettuaan päänsä samaan tasoon toisen kanssa, ruveten sitten nauramaan kolkosti.

- Mutta se siitä. Hopihopi, nouse ylös. Ei tässä koko päivää aikaa ole.

Toisen tönäisy tai Lucyn kaatumaan maahan. Sitä ei ollut sattunut, mutta rautiaan kopaisu hänen otsaansa sai aikaan ilkeän vihlovan kivun, mikä onneksi alkoi pikkuhiljaa hälvenemään.
Lucy katseli maahan, silmät edelleen suurina säikähdyksestä. Mihin se oli itsensä laittanut? Ei olisi pitänyt tulla suolle..

Huora? Lucy pudisti päätään. Ei, se ei nousisi ylös, ei kun toinen komenteli ja teki tuollaista.

Felipe tuijotti kyllästyneesti maassa makaavaa tammaa.

Eikö tämä aikonut nousta ylös? Sekin vielä.. Ori pyöräytti silmiään, olipa se taas vaikeaan tapaukseen törmännyt.
- Etkö kuullut? Oletko kuuro? NOUSE YLÖS.

Felipe luimisti korviaan ja iski hampaansa tamman kurkkuun, antaen leukojensa kuristaa toista säälimättömästi.
Ennen todellista tukehtumista ori irroitti otteensa ja vetäytyi hieman kauemmas, potkaisten mennessään hentoa raudikkoa kylkeen.

Lucy pudisti taas päätään vastaamatta orille. Sittenpä toinen päättikin tukehduttaa tammaa ja onnistui siinä varsin hyvin. Lucy yritti vetää henkeä, mutta se ei onnistunut. Tamma yritti muutaman kerran riuhtoutua irti toisen hampaista, mutta se sattui vain enemmän häntä itseään. Lucy haukkoi henkeään, kunnes ori päästi vihdoin irti. Lucy veti rahisevana ilmaa keuhkoihinta ja köhi.
"Lopeta, älä, ei!" Tamma parahti ennen kuin tunsi iskun kyljessään.
"Aijaijai.." Rautias valitti. Sen kaulalla valui verta ja kylkeen sattui pirusti, kuten otsaankin vielä vähän.

- Mitä, Sanoitko jotain? Ori kysyi teeskennellen kuulematonta ja rypisti kummastuneena otsaansa.

- ÄLÄ PELLEILE, NOUSE YLÖS!

Felipe syöksyi toistamiseen tammaa kohti, riuhtaisten hampaillaan raudikon kaulaa ja astuen sitten tamman ylle.
- Tai jos haluat, voin tehdä sen maassakin - tosin se tulee olemaan kivuliaampaa, ori ehdotti silmät välähtäen, pelottava hymy huulillaan.

Nuori tamma vingahti toisen purressa häntä taas kaulalta. Lucy veti katkonaisesti henkeä ja pyrki ylös kosteasta maasta. Värisevänä se jäi seisomaan paikoilleen. Jalat tärisivät, hyvä että tamma edes pysyi pystyssä. Se lähti taas peruuttamaan kauemmas orista kauhun vallassa.

felipe astui syrjään huomatessaan ruipelon pyrkivän ylös. Omahyväinen virne syveni oriin huulilla.

- Pystyithän sinä siihen, hienoa! rautias kehui naurahtaen, lähtien sitten kiertämään uudestaan tamman tärisevää kehoa.
- Ja nyt. Pysy aloillasi. Lopeta se liikkuminen. ori ohjeisti kävellessään, aina välillä näykkäisten toista kovakouraisesti.

Felipe myhäili itsekseen. Nuori tamma oli säälittävä mutta mitä oivallisin isku tälle iltapäivälle.

Jokaisen näykkäisyn seurauksena oli Lucyn värähtäminen. Rautias kiersi Lucya, käski häntä olla paikallaan mutta sitä ohjetta tamma vähiten halusi totella. Ehei, aina kun ori tuli liian lähelle niin Lucy luikahti nopeasti kauemmas. Kerran, yhden kovakouraisen näykkäisyn jälkeen tamma oli vähällä lysähtää takaisin maahan, sillä mm. etujalat tuntuivat olevan yhtä höttöä.

Tamma peruutti, tärisi, vapisi.. Oriin hermo rupesi todella olemaan piukassa. Oliko nykyajan nuoriso todella näin herkkää sakkia?

- LOPETA SE LIIKKUMINEN, Felipe karjaisi ja pysähtyi raivostuneena tamman eteen, louksauttaen leukojaan ja antaen suuren höyrypilven vapautua keuhkoistaan.
- Tämä ei vie kuin hetken, sitten olet vapaa, comprendes? Mitä enemmän rimpuilet, sitä enemmän sinuun sattuu, rautias luennoi ja tuijotti nuorikkoa uhkaavana silmiin.

Tamma säikähti taas orin karjaisua ja pysähtyi kauhusta jäykkänä paikalleen, vetäen henkeä.
Se pudisteli päätään orin seisoessa sen edessä.
"Ei." Tamma henkäisi hiljaa.
Rautias keräsi rohkeuttaan.
"Häivy" Se sihahti ja painoi korvansa luimuun huitaisten epävarmana etujaloillaan kohti rautiasta ja sen jälkeen tamma yritti saada hampaillaan otteen toisen kaulasta.

Felipe ei täysin osannut odottaa sitä reaktiota tammalta, mitä tämä teki, mutta onnistui silti välttämään hennon raudikon puolustusyritykset - tosin pienellä horjahtelulla.

Samalla kun tamma ojensi hampaansa kohti oriin kaulaa, Felipe tarrasi tämän niskasta kiinni, tuntien pian lämpimän veren suussaan. Tamman oli turha edes yrittää päästä raudikon otteesta, tämä oli kuitenkin täysikasvuinen ja ori.

Hitaasti Felipe rupesi taivuttamaan raudikon kaulaa taaksepäin - viimeistään siinä vaiheessa toinen varmasti tajuaisi tilanteen vakavuuden, kun niskanikamat alkaisivat pamahdella sijoiltaan.

Tamma ei oikeastaan kerennyt edes koskea oriin, tavoitteinaan haavoittaa toista, kun rautias jo tarttui kiinni nuoren tamman niskasta ja rupesi taivuttamaan kaulaa taaksepäin. Jo nyt tammasta tuntui, että se oli aivan luonnottomassa asennossa, mutta tamma oli niin kauhuissaan ja tärisevänä, että ei edes tuntenut kipua.
Se vain älähti pelosta ja kaikesta siitä mitä se tunsi. Välillä tamma ulahti ja vapisi aivan hervottomasti.

"Ei saa." Tamma kuiskasi sillä äänellä mikä häneltä vielä pääsi lähtemään.

Ori piti jykevästi harjamartosta kiinni.
- Suostutko? Felipe kysyi, höllentäen aavistuksen taittokulmaansa, mutta pitäen yhä leukansa lujasti toisen kaulassa.

Lucy oli aivan shokissa, sillä ei ollut aavistustakaan miten se oli tilanteeseen joutunut eikä se muistanut enää mitään muutakaan. Tamma vain oli ajattelematta mitään muuta kuin sitä mitä hänelle juuri sillä hetkellä tehtiin.
"Suostunko mihin?" Tamma kysyi heikosti sulkien silmänsä toivoen pääsevänsä pois jollain ihmeellä.

Felipe kiskaisi tamman kaulan takaisin satutustasolle.
- Tiedät kyllä mihin.