Heaven's Light and Hellfire (Laakso)

// on, vain tahvo ja hänen metallisuutensa \\

Voikko amerikkalainen ravasi iloisesti solan läpi ja katsoi hämmästyneenä huurteista laaksoa.

Cash ei ollut ikinä nähnyt tämän kaltaista laaksoa! Amerikassa kaikki laaksot olivat valoisia, keväisin kosteita ja vehreitä. Tuuli sai tamman pitkät jouhet hulmuamaan ja tamma sai ponnistella pysyäkseen vauhdissaan pyristellessään vastatuuleen. Häntä oli korkealle kohotettuna arabiveren takia, vaikka tamma muuten muistuttikin ehkä vähän enemmän isäänsä. Tamma pysähtyi, antoi häntänsä hiljalleen laskea lievälle koholle ja hengitti raikasta, kirpeää talvi-ilmaa.

Usedvanlig ravasi rennon pitkin askelin solassa, väistellen kivenlohkareita. Orin ketjut heijasivat askelten tahdissa, juuri ja juuri maata hipoen, renkaat korvassa helisten hiljaa yhteen. Kimo oli edistynyt jo hyvää vauhtia maisemien tarkastelemisessa, ja tälläkertaa se oli ottanut suunnakseen laakson.

Päästyään laakson reunalle tilasto kuitenkin pysähtyi nähtyään voikon hevosen edessäpäin. Korvat painuivat vaistomaisesti hiukan luimuun, ja pääkoppa alkoi tehdä listaa kaikesta negatiivisesta mitä vain saattoi keksiä.

Cash höristi korvansa taaksepäin ja katsoi kimoa oria, joka seisoi takanapäin. Tamma hymyili aurinkoisesti ja ravasi kohti oria.

- Päivää! Kuka sinä olet?

Kimo nosti päätään ylemmäs ja muutaman asteen vinoon kun tamma lähti ravaamaan lähemmäs. "Kaikkea ei aina ole hyvä tietää", ori tokaisi toisen kysymykseen, mulkoillen tätä alakanttiin. Lukuisat sanat pyörivät tilaston mielessä sen keksiessä huonoja puolia aina vinosta jouhesta korvan värähdykseen.

Voikko kurtisti kulmiaan, kohauttaen sitten olkiaan.

- Jaa. No minä olen Cash. Entä mitä sinä täällä toimitat?

Tamma puki huulilleen jälleen lämpimän hymyn ja antoi häntänsä olla jälleen hieman koholla.

Taas uusia miinuspisteitä tammalle. "Sanotaan nyt vaikka että katson maisemia. Sinä?" Kimo siristi aavistuksen silmiään, vertaillen voikkoa katseellaan.

Cash tunsi olonsa aavistuksen epämukavaksi orin katseen alla.

- Minä en ole maisemointiesine. Mutta minä tutkin uusia paikkoja tässä pimeässä loukossa.

Tilasto ei irroittanut tutkivaa katsettaan voikosta, eikä sanonut mitään. Laaksoa painoi hiljaisuus, samalla kun kylmä tuuli puhalsi alas vuorilta ja veden pinta värähteli.

Voikko kurtisti kulmiaan, epäilysten herätessä hitaasti tamman sisällä.

- Miksi tuijotat minua? En minä mikään ihmeellinen ole.

Usedvanlig kohautti kulmiaan. "Et kyllä olekaan, siinä olet oikeassa. Mutta sanopas mitä muuta täällä kattelis? Kauheen montaa muuta otusta ole."

- No tuijota vaikka mieluummin kavioitas, mutta älä oo noin hiljaa ja vaan tuijota mua.

Cash tunsi olonsa aina vain epämukavammaksi orin seurassa, mutta päätti silti jäädä. Olihan sillä kykynsä.

Usedvanlig tuhahti ja antoi katseen kiertää vuoren seinissä. "Omia kavioita on saanu tapitella ihan tarpeeks jo ennestään." Katse harhautui milloin laakson puuhun, milloin synkkään taivaaseen, milloin värisevään vedenpintaan.

- Niitä ei voi koskaan katsella liikaa.

Tamma katsoi sitten omia kavioitaan ja antoi häntänsä latistua takapäätään vasten. Ori oli todella, todella epäilyttävä.

Kimo pyöräytti silmiään ja laski päätään vähänvähemmän dominoivaan ja uhkaavaan asentoon, kun tamma painoi katseensa ja häntänsä. "Sä olet säälittävä." Lyhyt ja ytimekäs lause, mitäs muutakaan.

Cash katsoi oriin ja virnisti sitten.

- Ehkäpä. Älä väitä ettet parempaa keksi.

Ori kohotti toista kulmaansa kun voikko kohotti virnistäen katseensa. "Mitä en keksi? Mulla on niin laaja mielikuvitus ettet uskokaan."

- No sanotaan vaikka että säälittäväksi haukkuminen on aika tuttua eikä kolauta itsetuntoa. Pistä mielikuvituksesi käyttöön ja anna kaiken kuulua, ei sanoja tarvitse säästellä.

Cash hymyili. Sillä oli hyvä itsetunto - sai aika paljon pahempaa tehdä kuin haukkua jos halusi tamman itsetunnon murenevan.

Usedvanlig pyöräytti taas silmiään. "Miks ihmeessä tuhlaamaan sanoja jos se ei hetkauta? Samantien vois vetää pari kertaa turpiin, mikä vois ehkä jo vähän tuntuakin."

- Yritä vaan.

Cash virnuili itsekseen. Ei se tarkoittanut sitä. Sehän oli etikettisääntö - tammoja ei hakattaisi.

Kimo virnisti tammalle takaisin. "Oikein mielelläni." Sen sanottuaan ori pyörsi ympäri ja iski takajalat muutaman sentin tamman etujalkojen viereen, kiskaisten ne sitten pois. Jos toinen ei osaisi varautua, menisivät ketjut säärien ympärille ja kiskaisisivat jalat alta.

Cash säpsähti, ja harkitsemattomasti otti kykynsä käyttöön ja ajatteli kimoa oria ja tämän ketjuja, käyttäen tilanteen hyväkseen ja voimien ehtyessä pinkoi kauemmas laaksoon. Tamma päästi kyvyn pois käytöstä ja katsoi kimoa hengästyneesti. Nyt sillä oli kiitettävä välimatka toiseen.

Ori pysähtyi ilmaan, ketjut juuri sivaltamassa voikon jalkojen ympärille. Kun toisen kyky kytkeytyi pois päältä, tilaston jalat jatkoivat normaalin liikeradan maahan ja ketjut napsahtivat Usedvanligin omiin sääriin. Kimo käänsi kummastuneena katseensa kaukana olevaan voikkoon ja pyörsi ympäri. "Toiko sitten oli reilua?"

- Reilua siinä mielessä etten käyttänyt sitä hyväkseni ja hyökännyt kimppuusi kun sinä et voinut tehdä mitään.

Cash katsoi kimoa edelleen, tarkkaillen tämän liikkeitä. Se ei halunnut tulla missään nimessä hakatuksi, halutessaan se laittaisi orin jälleen jäähylle ja karkaisi tilanteesta. Ori oli epämiellyttävä, ja voikon olisi pitänyt alunperin jo lähteä ennen kuin jäi jututtamaan oria.

Tilasto tuhahti. Voikosta oli jo loppunut sen suuremmat huvit, ja kimo alkoi suunnitella lähtöä. "Aijotko pitää turvavälin vai uskallatko yhtään lähemmäs enää?"

- Turvaväli on hyvä väli.

Todellisuudessa Cash pelkäsi, että kenties tuo kimo tuntisi tai tulisi tuntemaan jonkun, joka osaisi imeä kyvyn pois ja voikko saisi tuta tämän vielä nahoissaan, mutta amerikkalainen toivoi ettei joutuisi kokemaan sitä. Ikinä.