So maybe you should relax a bit (Laakso, Nimeämättömät)

Roxanne kahlasi pitkin niittyä. Se oli varmasti ainoa paikka koko Kaamoksessa, jossa routaisen maan päällä oli vain kevyin laikuin lunta - tosin lumi olisi ollut tässä tilanteessa vain parempi. Takajalka vihoitteli edelleen, tosin tippumisesta olikin kulunut vasta toista viikkoa.

Tamma huokaisi ääneti. Jokin oli vaivannut sitä siitä asti, kun tämä näki Mortenin viimeistä kertaa rinteen reunalla. Jokin orissa vaivasi sitä... Jokin, josta ruunikko ei saanut selkoa. Orihan oli omahyväinen, kylmä, epäkohtelias ja... Auttoi Roxannea tämän tiuskimisesta ja vastustelusta huolimatta?


// Dreamer ja Uljas Musta //

Morten oli jo kääntyä takaisin astuessaan niitylle ja nähdessään, kenenpä muunkaan kuin Roxannen. Tamma varmaan syyttäisi kohta oria seuraajaksi! Musta kuitenkin oli nälkäinen, eikä se aikonut ruunikon tamman vaikuttaa itseensä sen vertaa ettei saisi syötyä, ori kuitenkin sai itsensä kiinni tutkailemasta toista, kun tämä ei vielä ollut johtajaan huomannut. Puoliverinen näytti olevan paremmassa kunnossa, tamma ainakin laski painoaan jalalleen.

Roxanne ei kuitenkaan saanut yllättää Mortenia huolehtimasta, ruunikko luultavasti saisi siitäkin syyn itselleen tiuskia mustalle. Ori laski päänsä maahan ja alkoi laiduntaa, eiköhän niitty riittänyt kummallekkin.

Tamma laski päänsä ja ajatuksissaan kääntyi huomaamattaan paikalle saapunutta oria kohden. Vaikka Roxanne seisoikin nyt täysin toista vastapäätä, se ei ollut vielä huomannut mustaa.

Vasta kurotettuaan rapsuttamaan kylkeään ja sen jälkeen siirrettyään silmänsä eteenpäin ruunikko kohdisti katseensa Morteniin.
Tamma jähmettyi aloilleen. Miten... Missä vaiheessa musta oli lipunut paikalle?

Täysiverinen tuijotti toista hetken sanattomana, mutta laski lopulta päänsä ja sanaakaan sanomatta rupesi taas laiduntamaan.
Roxanne ei tiennyt, mitä olisi sanonut oriille - se ei ollut huonolla tuulella eikä sillä ollut muutenkaan mitään huudettavana mustalle, ainakaan viime tapahtumien jälkeen.

Silti, vaivihkaa ruunikko siirtyi Mortenia lähemmäs, yhä syöden ääneti, mutta luoden nopeita vilkaisuja oriiseen kun tämä ei huomannut.

Roxanne ei edes aluksi tuntunut huomaavan oriita, mutta huomattuaankaan ei virkkonut yhtäkään loukkaavaa sanaa, vaikka Morten oli sellaiseen valmistautunut.

Ruunikkohan oli helppo jättää huomiotta, tain niin musta oli kuvitellut, mutta alkoi jo huolestua omista silmistään kun Roxanne tuntui olevan hieman lähempänä joka kerta kun musta edes vilkaisi tamman suuntaan. Morten varoi tarkasti ettei toinen kuitenkaan huomannut orin pitävän itseään silmällä, siitähän vasta jotain pistävää sanottavaa puoliverinen keksisikin!

Morten ei virkkonut mitään, vaikka tamma lähenikin tätä. Roxanne kohdisti ruskeat silmänsä vähän väliä oriiseen: ruunikko ei ollutkaan koskaan katsonut mustan ulkomuotoa kunnolla, lähinnä vain tämän silmiä raivostuneena. Ja täysiverisen oli pakko todeta, ettei ori turhaan ollut asemassaan.

Tamma siirtyi vielä hieman lähemmäs, jääden lopulta laiduntamaan muutaman metrin päähän Mortenista. Vieläkään Roxanne ei sanonut mitään, mutta sen huomaamatta pieni, vino hymy oli muovautunut ruunikon huulille - eikö kumpikaan oikeasti aikonut sanoa mitään?

Roxannen ollessa muutaman metrin päässä Mortenin oli pakko todeta, että tamma tosiaan hivuttautui lähemmäs koko ajan, pysähtyen lopulta vain muutaman askeleen päähän. Mustan oli vilkaistava ruunikkoa tarkemmin, hymyilikö toinen oikeasti? Morten ei ollut ikinä nähnyt edes hymyn poikasta puoliverisen huulilla, ei vaikka yrittikin muistella, toinen oli vain ilkeillyt ja laukonut pistäviä kommenttejaan johtajan huvitukseksi.

Hiljaisuus alkoi olla jo läpitunkematon, "Jalka näyttäisi olevan parantumaan päin." musta lopulta huomautti matalla äänellä, nostamatta kuitenkaan katsettaan Roxanneen, herasilmät pidättäytyivät maassa.

Roxanne kohotti kulmiaan. Tulihan se sieltä.
- Onhan se, tamma vastasi yksinkertaisesti, karsien kuitenkin sarkasmin äänestään ja laski päänsä taas syödäkseen. Se kiersi oriin toiselle puolelle, näyttäen etsivän parempaa ruohokohtaa.

- Ovatko klaanilaisesi temppuilleet? Ruunikko kysyi hetken kuluttua, vilkaisten Mortenia nopeasti silmiin. Katseessa oli kuitenkin pieni pilke, eikä täysiverisen äänensävyssä ollut ivaa kuten yleensä. Roxanne vei katseensa kuitenkin pian pois ja nosti vinon hymyn huulilleen, lähtien sitten kävelemään pois päin mustasta ja kurottautuen taas kauempana laiduntamaan.

Morten ei nostanut katsettaan tammaan vaikka tämä puhuikin, musta oli odottanut vähintäänkin sarkastista äänensävyä, mutta ruunikon äänensävy olikin melkeimpä ystävällisen kuuloinen kaiken sen pistävyyden ja ilkkumisen jälkeen.

"Tietysti, ainahan he." johtaja vastasi rauhallisesti, vilkaisten Roxannea nopeasti, toinen hymyili yhä. Tamma oli lähes oudon näköinen hymy huulillaan, ruunikko liikkui kauemmas, saaden melkein Mortenin seuraamaan itseään. Ori kuitenkin pysyttäytyi paikallaan, miksi mennä suututtamaan ruunikkoa nyt kun toinen kerrankin oli unohtanut tiuskimisen?

Tamma kuunteli toisen vastauksen ja lopetti sen ajaksi pureskelunsa. Hetkonen.. mitä se oikein oli tekemässä? Hautaamassa sotakirvestä, kyllä, mutta mitään sen suurempaa ystävyyttä Roxannen oli näemmä turha hakea - ainakin Mortenin kylmästä olemuksesta päätellen. Täysiverinen kohotti kyllästyneenä kulmiaan ja puhalsi ilmat keuhkoistaan, painaen päänsä taas maahan, mutta ollen jatkuvasti mustaan selin.
Sitä paitsi orin kanssa ei voinut tamman mielestä keskustella alkuunkaan, tämä halusi aina olla oikeassa ja oli muutenkin oikea jääräpää.

Morten nosti lopulta päätään ja katsahti Roxanneen, ori pystyi lähes näkemään miten toinen keräsi pahaa tuulta, luultavasti soimaten oria päässään. Musta hymyili itsekseen, miettien sanoisiko toiselle jotakin. "Et ole tainnut hymyillä minulle ennen." se lopulta huomautti virnistäen vinosti, ruunikko oli selin siihen joten ori ei osannut sanoa millä päällä tämä oli.

Nälkä oli jo mennyt, Morten oli syönyt tarpeikseen, kaikki huolet orin tyttären touhuista ja klaanilaisista olivat siirtyneet hetkeksi taka-alalle.

Roxanne käänsi korviaan Mortenin äänen suuntaan. Hymyillyt? Ei tietenkään. Sitä tamma ei tosiaankaan oriille suonut kuin harvoin, jos ikinä. Ainakaan tähän saakka.
- En niin, tamma lausahti ja kääntyi mustaa päin, vilkaisten tätä nopeasti silmiin. Ruunikko yritti pitää pienen virneensä salassa, mutta lopulta tämä pyrki väkisinkin täysiverisen huulille.
Roxanne vilkaisi Mortenia uudestaan silmiin ja arveluttavasti virnuillen kiersi tämän vierelle, laskien sitten päänsä taas maahan, ruveten napsimaan pieniä tuppoja suuhunsa.
Nälkä sillä ei enää ollut, mutta jotenkin tilanne oli tammalle uusi ja ruohikko loistava pelastaja.

Morten naurahti käheästi, jotain mitä se ei ollut tainnut tehdä aikasemmin kenenkään kuullen, ori kallisti hienoisesti päätään huomatessaan Roxannen virnuilevan. Tamma onnistui aina toimimaan päin vastoin kuin musta oli olettanut.

"Etkä sinä ole tiuskinutkaan minulle nyt." Morten laittoi merkille tutkaillen ruunikkoa joka oli asettunut takaisin syömään, toinen oli kuin eri hevonen näin yhtäkkiä.

Roxanne kohotti päätään ja toista kulmakarvaansa, katsoen sitten Mortenia sarkastisesti.
- En ole vielä ehtinyt, tamma vastasi virnistäen ja siirsi katseensa taas maahan. Hetken ruunikko napsi heinikkoa mutta lopetti ja vilkaisi sitten taas oria.
- Etkä sinäkään ole nauranut ennen minun kuulteni. En ole varma edes kyvyistäsi hymyillä, täysiverinen pakottautui jatkamaan pienen ilkikurisuuden kuultaessa täysiverisen äänestä.

"Ai sinä olet suunnitellut jo valmiiksi jonkin josta voisit huomauttaa." Morten virnisti lyhyesti, kun tamma ei enää katsonut, mutta hymy kuulsi äänestä läpi.

"En ole tainnut nauraa kenenkään kuullen, hymyillyt ehkä kerran." musta vastasi totuuden mukaisesti, voimatta olla virnistämättä vinosti Roxannelle, toisen olisi pitänyt hymyillä useammin, ruunikon hymy oli tarttuva ja lähes pakotti vastaamaan itseensä.

- Tottakai, mitä sinä kuvittelit? Minulta löytyy aiheita joka lähtöön.

Roxanne lopetti syömisensä kokonaan ja nosti katseensa mustan vaaleisiin silmiin. Tamman oli vaikea kuvitella tuntemansa Morten edessään - eihän toinen koskaan hymyillyt, virnuillut tai käyttäytynyt muutenkaan tarkoituksellisen ystävällisesti ruunikkoa kohtaan.. Sitä paitsi musta komistui hetki hetkeltä tamman silmissä, mitä enemmän tämä oriin ulkomuotoa ja kasvoja tutkaili.
Roxanne käänsi kuitenkin katseensa nopeasti pois, huomattuaan katselleensa Mortenia hieman täysiveriselle normaalia kauempaa.
- Mitä luulet, onko Dionin uudesta johtajasta jotain harmia? Tamma kysäisi hetken kuluttua valiten tarkasti aiheensa, tämä veisi varmasti oriin ajatukset kauaksi äskeisestä hämäännyksestä. Sitäpaitsi Mortenilla oli jo siinä ihmeteltävää miten Roxanne oli ylipäätään kyseisen asian saanut tietoonsa.
Ruunikko nosti kysyvän ilmeen kasvoilleen, mutta todellisuudessa sen mieli laukkasi aivan muualla.

Roxanne hämmentyi, mutta ilmeisesti ei halunnut Mortenin huomaavan sitä kysymällä Dionin uudesta johtajasta. "Vanhempasiko sinulle kertoivat?" ori kysyi, tietäen hämmentävänsä toista omalla tiedollaan, "Ei hänestä ole, ei vaikuta kovinkaan sotaisalta." musta jatkoi, paljastaen jo liikaakin siitä kuinka hyvin oli perillä kaamoksen tapahtumista,
"Enemmän olisin huolissani kharonista." johtaja kuitenkin jatkoi.

Herasilmät eivät harhailleet sillä hetkellä niityllä, valmiina yllättämään petoeläimen taikka tunkeilijan pahanteosta, tällä kertaa ne olivat tiukasti kiinnittyneet Roxanneen.

Roxanne kohotti kulmaansa. Tiesikö Morten sen vanhemmat?
- Mistä sinä minun vanhempani tunnet? tamma kysyi, sivuuttaen keskustelun muista klaaneista.
Miten ori tunsi sen perhettä..? Ruunikko rypisti aavistuksen otsaansa ja astahti mustaa lähemmäs.
Äsken tamman muualle ajautuneet ajatukset keskittyivät nyt kokonaan Morteniin, samoin täysiverisen ruskeat silmät jotka kohtasivat mustan katseen arastelematta.

Roxanne terästäytyi Mortenin mainitessa tämän vanhemmat, tamma katsoi suoraan silmiin, kovinkaan moni ei pystynyt moiseen tekoon. "Tiedän yllättävän paljonkin vähän kaikesta." ori vastasi vastaten katseeseen värähtämättä, täysiverisen rypistynyt otsa kieli huolesta, ehkä jopa suuttumuksesta.

"Sinun vanhempasi tulivat esille vahingossa kerran."

Ruunikon sydän rupesi auttamatta tykyttämään kovemmin.

Tamma ei pitänyt siitä, että ori edes tiesi jotain sen perheestä, täysiverinen ei luottanut Morteniin alkuunkaan.
Viimeviikot olivat tosin alkaneet muuttaa Roxannen käsitystä mustasta, mutta nyt rupesi näyttämään siltä, että tamman vanhat luulot saisivat uudestaan vahvistusta.
- Tulivat esille vahingossa? Missä yhteydessä? Roxanne kysyi ja otti taas askeleen Mortenia kohden, pitäen yhä katseensa mustan silmissä.
- Oletko sinä tehnyt heille jotain? tamma jatkoi ennen kuin ori ehti vastata ja ruunikon ääni nousi asteen verran huolestuneenpaan, ehkäpä vihaiseenkin päin.

Roxanne oli selvästi huolissaan, Morten ehti jo hetken toivoa ettei olisi maininnut vanhempia, se oli saanut tamman muuttumaan hetkessä varovaiseksi. "Miten luulet että pysyttäydyn perillä muiden klaanien asioista? Minulla on alaisia, jotka ottavat selvää asioista." musta vastasi rauhallisesti, siirtämättä katsettaan ja miksi olisi siirtänyt? Mitä vikaa siinä oli että alter real ei halunnut tulla yllätetyksi ja halusi suojella klaaniaan mahdollisilta sodilta.

"Miksi minä olisin heille jotain tehnyt? Vaikuttaakseni sinuun jotenkin? Roxanne, perheesi on ehkä heikko kohtasi, mutta minä en vieläkään ole täysi sadisti joka pahoinpitelee viattomia." Morten huomautti kohottaen hieman toista kulmaansa, "Sinulla on kyllä huono kuva minusta, kaiken kaikkiaan."

- Morten ei minulla turhaan ole sinusta huonoa kuvaa, tamma keskeytti oriin kuunneltuaan tätä aluksi ääneti.

- En vain voi luottaa sinuun, minulla on siihen omat syyni, Roxanne jatkoi ja vei katseensa hetkeksi muualle, siirtäen sen pian kuitenkin takaisin sinisiin herasilmiin.

"Huonompi kuin olen ansainnut." Morten vastasi, "Vaikken kyllä kielläkkään ettenkö olisi ansainnut huonoa mainetta." ori jatkoi kohottaen kulmaansa, aivan kuin olisi kysynyt oliko Roxanne eri mieltä.

"Mikset sinä luota minuun? Ei sillä että sinun pitäisi, mutta miksi ihmeessä pysyttelet Fornjotissa, pääsisit varmasti dioniin jos vain yrittäisit sinne." musta kysyi, puhtaasta uteliaisuudesta, se ei myöntänyt että toisen luottamuspula vaivasi sitä, se ei ollut koskaan ennen häirinnyt Mortenia pätkän vertaa.

Roxanne laski katseensa taas maahan, sitten kauemmas niitylle ja nosti sen lopulta uudestaan Morteniin.
- Kyllä minäkin kiertelen ja kuuntelen. Joskus asioita, jotka eivät välttämättä kuuluisi sivullisille, tamma sanoi vakavana.

- Morten minä tiedän, mitä olet ja olit valmis tekemään saadaksesi perillisesi, ruunikko jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja painoi kasvonsa alas.
- Ja vaikka sinulla olisi siihen kuinka hyvä syy tai selitys, niinkuin sinulla aina kaikkeen on, minä en tule ikinä hyväksymään tekoasi.

Tämän sanottuaan Roxanne hengähti, loi viimeisen katseen oriin silmiin ja kääntyi ympäri. Ruunikko lähti kävelemään poispäin ja painoi silmänsä kiinni. Nyt se oli tunnustettu.

"Suoraan sanottuna, se on ainoa asia jota kadun elämässäni." Morten vastasi, pitämättä alkuunkaan siitä että Roxanne tiesi asiasta, koko tapaus oli häpeäpilkku orin elämässä sen omasta mielestä. "Olin silloin vielä täysin eri hevonen ja pääsimme Pravdan kanssa jonkunlaiseen sopimukseen.. En ole itse hyväksynyt tekoani." musta jatkoi, myöntämättä että itseppäinen ja kipakka Pravda oli ollut pitemmällä juoksulla ainoa hevonen joka oli oikeasti onnistunut vaikuttamaan johtajaan syvemmälläkin tasolla.

Morten antoi ruunikon rauhassa mennä, koko toisen tunnustus oli lamauttanut orin jo muutenkin, eikä se olisi pystynyt pysäyttämään tammaa vaikka olisi yrittänytkin, keskittyminen oli sillä hetkellä täysin kateissa.

Roxanne käveli eteenpäin, mutta jokin oriin sanoissa sai sen pakostakin pysähtymään.
- Miksi sinä sitten teit sen? tamma kysyi oltuaan hetken ääneti, mutta ei kääntynyt enää mustaa päin.
Ruunikko ei voinut käsittää, miten joku olisi voinut muuttua sellaisen teon jälkeen, ainakaan parempaan suuntaan. Roxanne oli vahvasti sitä mieltä, ettei perusluonnetta voinut muuttaa - vanha alkoholistikin retkahtaisi uudestaan.