Is this heaven? (Laakso, Nimeämättömät)

Palomino täysiverinen seisoi keskellä hiljaista laaksoa. Tuuli leikitteli tamman valkoisilla jouhilla, saaden otsatukan peittämään vähän väliä näkyvyyden horisonttiin.
Mutta May ei välittänyt.

Palomino vain tuijotti eteensä - tammalla ei ollut harmainta aavistustakaan, kauan se oli heinikolla seissyt. Minuutin, tunnin - viikon? May ei pystynyt ajattelemaan selkeästi. Joka kerta sulkiessaan silmänsä, täysiverinen näki edessään valkean oriinsa, rakkaansa jota ei tulisi näkemään enää koskaan.

Pelkkä asian ajatteleminen sai kyyneleet kihoamaan palominon silmiin. Miksi.. miksi juuri Acelle oli käynyt niinkuin kävi? Kuka se paskiainen oli, joka...
May niiskaisi ja räpytteli silmiään. Tämä oli väärin. Niin väärin.

// Dreamer, A //

Kaikki oli ollut hieman sekavaa, Ace ei voinut uskoa että oli todellakin siinä, se oli tuntenut ja nähnyt viimeiset hetkensä ja kuoliniskunsa. Mutta ei, kimo olikin herännyt, ehompana, kuin olisi nuorentunut usealla vuodella. Orin olo oli suorastaan mainio.

Mutta Ace oli herännyt yksin, May oli kadonnut johonkin, Roxannen kanssa. Ori oli etsinyt rakastaan ties mistä, SD:n tunkkaisessa ilmassa se oli käynyt, kyselemässä Mayn perään. Tosin saanut ainoastaan tietoa oletettavasta tyttärestään Emistä. Kimo oli huolissaan, palominoa ei ollut kuulunut eikä näkynyt.

Ace kaipasi jo Mayn suloista tuoksua ja lämpöä, luuliko tamma orin kuolleen?

Palomino sulki silmänsä, ja hetken kuluttua avasi ne uudestaan.

Tamma näki Acen kävelevän kauempana juuri tammaa kohden.
May niiskaisi ja kääntyi ympäri. Joutuisiko se elämään koko lopun elämäänsä näiden hallusinaatioiden kourissa..? Mikään ei muuttaisi asioita enää paremmaksi, ei mikään..

Mistäs palomino olisi toisin voinut tietää, että kauempana näkynyt kimo todella oli todellinen?

Kuvan kaunis palomino erottui selvästi, Acen sydän hypähti sen nähdessä Mayn, samalla kipu häilähti jossain sen sisällä, kimon nähdessä liiankin selvästi tuskan jonka kourissa tamma oli.

Ori ei voinut päästä täysiverisen luo tarpeeksi nopeasti, hiljainen ja ankea laakso tuntui liian suurelta sillä hetkellä. Ace jarrutti tuntuvasti ollessaan enää muutaman askeleen päässä rakkaastaan, sen oli pakko varmistua siitä että palomino todellakin oli siinä, eikä ori houraillut. Kimo kosketti kevyesti Mayn silkinpehmeää karvaa.

Tamma pysyi väkisinkin kuulemaan lähestyviä askelia takaataan, sen kykykivi toimi ilman kytkentääkin.

May kääntyi hitaasti ympäri, kohdaten nyt kimon oriin suoraan edessään.

Palomino häkeltyi. Toinen ei ollut hallusinaatio, ei, sen tamma pystyi tuntemaan Acen astahtaessa Mayta lähemmäs ja koskettaessa tämän karvaa. Täysiverisen hengitys salpaantui, se tunsi sydämmensä jysähtävän rinnassaan.
- A-ace...?? Tamma sopersi, se peruutti muutaman askeleen taaksepäin, katsoen kimoa pyöristynein silmin. Oliko se sekoamassa lopullisesti..?

May näytti kuin olisi nähnyt aaveen, tavallaanhan tamma näkikin, kimo hymyili rakkaalleen. Ori tunsi syyllisyyttä nähdessään palominon melkeinpä kauhistuneen reaktion. Täysiverinen oli niin kaunis, Ace tunsi tutun liikahduksen sydämmessään toisen puhuessa.

"May, rauhoitu." kimo kehotti rauhallisesti, peläten toisen saavan jonkinmoisen kohtauksen, ori ei ollut miettinyt sitä tosiasiaa että tamma oli todellakin nähnyt Acen viimeksi kuolleena. Kimo ei itsekkään osannut selittää mitä teki siinä, juuri sillä hetkellä.

- Ei, pysy paikallasi! Tamma huudahti kavahtaen vielä kauemmas.

- Si-sinähän olit kuollut, minä.. Minä näin.. Makasit ja ja.. May änkytti hämmennyksestä sekaisin, sen sydän pamppaili palominon tuijottaessa oria silmät pyöreinä.

Täysiverinen ei voinut käsittää enää mitään. Ajatukset vilisivät Mayn päässä, ei, oliko se oikeasti sairastunut vakavaan mielialahäiriöön? Acehan oli kuollut, kuinka toinen muka seisoikin tamman edessä, elävänä!

"Tuo sattui." Ace kommentoi virnistäen hieman, mutta pysyttäytyi paikallaan, niinhän May oli oria pyytänyt, vaikka mieluiten kimo olisi seurannut palominoa.

Ori kallisti hieman päätään, tajuten kuinka paljon olikaan täysiveristä onnistunut satuttamaan, "Niin taisin olla." Ace totesi, tietämättä oikein miten vastata rakkaansa sekavaan änkytykseen. Ori vilkaisi ympärilleen, mutta missään ei näkynyt ketään joka olisi voinut todistaa Maylle ettei tämä nähnyt harhoja.

- Kuka sinä olet!? Joku.. joku aave joka on tullut riivaamaan minua?? Vastaa! May huusi, se hengähti raskaasti huomattuaan unohtaneensa sisäänhengityksen muutamaan otteeseen.

Tamma tuijotti toista vavahdellen, palomino ei eläessään ollut ollut yhtä järkyttynyt.

"May, minä tässä Ace." kimo vastasi hymyillen hieman, pahoillaan toisen selvästä järkytyksestä. "Ja tiedäthän sinä etten minä voisi sinua riivata, en haluaisi, enkä voikkaan koska olen tällä hetkellä lihaa ja verta - elossa siis." ori jatkoi pehmeällä äänellä, yrittäen saada rakastaan rauhoittumaan.

"Rakastan sinua." Ace muistutti hymyillen.

Tamma tärisi, se aukoi suutaan muttei saanut sanoja ulos. Sen ääni ei riittänyt.

- Mutta.. sinä olit kuollut.. minä.. minä näin.. May sopersi toistamiseen, kyyneleet rupesivat vuotamaan sen kultaisia poskia pitkin, palomino liikehti levottomasti paikallaan.

Ace ei enää kestänyt katsoa Mayn tärinää, vaan astui tamman rinnalle, vetäen tämän lähelleen. "Minä etsin sinua vaikka ja mistä." kimo huomautti sulkien silmänsä hetkeksi, nauttien palominon tuoksusta, se oli joka kerta yhtä huumaava.

May vastusteli oriin syleilyä ja lopulta kiepsahti kauemmas.
- En pysty.. Sinä et voi olla todellinen, et varmasti, palomino lausahti itkuisella äänellä, sen silmät olivat kyynelehtivät ja kielivät väsymyksestä, unettomista öistä.

Tamma ei voinut uskoa toisen todella seisovan siinä elävänä, se oli nähnyt kimon kuolevan, maannut tämän elottoman kehon vierellä. Eihän Ace voinut kuolleista herätä..? Ei, täysiverinen oli seonnut täysin.

Kimon sisintä pisti ikävästi, "Olen minä, en osaa itsekkään selittää sitä, mutta tässä seison." Ace vastasi, sitä sattui sen nähdessä May niin toivottomana ja surullisena. Tamma näytti siltä ettei ollut saanut unta ties kuinka pitkään aikaan.

"Heräsin verilammikon keskeltä ehompana kuin olin kun ennen kuin.." kimo selvitti, yrittäen löytää omaa Maytaan, tuon lohduttoman palominon itkuisista silmistä.

May oli aivan varma näkevänsä unta.
- Sinä katoat kohta, aivan varmasti.. Herään ja olet taas poissa, palomino tolkutti puhuen itselleen ääneen ja puristi silmänsä yhteen.

Tamma raotti silmiään, se toivoi heränneensä mutta näkikin taas Acen silmissään.
- Mene pois jo!

"En minä katoa, May, usko jo." Ace vastasi hymyillen pehmeästi, kallistaen päätään palominon pinnistäessä silmänsä kiinni ja avatessa ne uudelleen.

"Miten minä saisin sinut uskomaan että olen oikeasti tässä?" ori kysyi, tottelematta rakkaansa suoraa käskyä.

May piti silmänsä puristettuna kiinni, se kuunteli oriin rauhallista ääntä sydän pamppaillen. Toinen oli unta, aivan varmasti, pelkkää hallusinaatiota, olematonta..

Hitaasti tamma kuitenkin raotti silmiään, avaten ne lopulta kokonaan ja katsoen Acea epäuskoisesti. Se ei tiennyt oliko kimo todellinen vai näkikö se koko ajan unta - unta josta se heräisi ja toinen olisi tiessään.
- Näen unta, näen unta.. May hoki itselleen, katsoen oria jatkuvasti epäluuloisena.
Mutta mitä pidempään palomino Acea katsoi, sitä vakuuttuneemmaksi tamma tuli siitä, että kimo todella seisoi siinä elävänä.

Lopulta May rahoittui, se hiljeni hiljalleen ja jäi tuijottamaan oria ääneti.
- Ace!, palomino huudahti ja syöksyi kimon kaulaan, kyyneleet silmistään vuotaen, jääden rutistamaan toista ikävöiden.
- Minä luulin että olit kuollut, pelkäsin niin paljon, May itki lohduttomana, peläten jatkuvasti Acen kuitenkin katoavan kosketuksestaan.

Ace odotti rauhallisesti milloin Mayn päähän todellakin iskisi tieto siitä että kimo oli elossa. Lopulta kuvankaunis palomino näytti iloisemmalta ja vakuuttuneemmalta.

"Tuollaista vastaanottoa minä odotin alunperinkin." ori huomautti hymyillen lempeästi, syleillen rakastaan, "En minä voisi sinua tänne jättää yksin, miten sinullekkin kävisi." kimo huomautti.

May pysyi painautuneena valkeaa kaulaa vasten, kyyneleet yhä valuen silmistään.
- Mutta en ymmärrä.. sinähän olit kuolleena, näin sinut, olit maassa... palomino sopersi, ääni hukkui osittain Acen karvaan mutta tamma ei välittänyt.

- Olin... Olin luonasi koko yön, mutta et herännyt, et.. Palomino jatkoi nyyhkäisten ja räpäytteli silmiään.

"Älä kysy minultakaan mitä tapahtui, en todellakaan tiedä." Ace vastasi sivellen palominon silkkistä karvaa ja hamuten hieman harjaa.

"En edes tiedä milloin heräsin, kuinka kauan aikaa oli kulunut."

Tamma niiskutti hiljaa oriin karvaan, rauhoittuen vähitellen. Ace ei ollut katoamassa.

Palomino astahti kimosta hieman kauemmas, jatkuvasti pitäen silmänsä tässä.
- Tule, mennään jonnekkin yhdessä. En halua että katoat enää koskaan minnekkään, May niiskaisi ja käänsi hymyn kasvoilleen. Se ei enää halunnut erota hetkeksikään Acesta.