Naisia ei voi ymmärtää (Havumetsä, Diomede)

Saul käveli eteenpäin verkkaisesti, tutkien katseellaan puita ja lumista havumetsää muutenkin. Hiljaisuus oli lähes piinaava, niin metsässä kuin... no, muuallakin.

Ori vilkaisi Lucya nopeasti, mitä ihmettä tamma vihoitteli? Kimo ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt mitä väärää oli tehnyt! Ja oli liian ujo huomauttamaan asiasta.

Lucy hiipi orin jäljessä eteenpäin. Tamma oli vaiti ja oli pysynytkin vaiti jo pidemmän aikaa.
Saul murjotti jostain asiasta, mitä Lucy ei voinut ymmärtää. Toinenhan se oli häntä morkannut.. pitänyt hauskaa Lucyn kustannuksella.
Silti tamma halusi olla Saulin mukana, toinen oli turva Lucylle, jotain mitä kaipasi kun oli yksin.

Hetkeksi Lucy pysähtyi ja kuopi etukaviollaan maata. Jäässä se oli, ei mitään uutta.

Lucy ei näyttänyt tahalleen edes huomioivan oria, nytkin piti katseensa maassa ja kuopi jäätä. Saul olisi voinut huutaa turhautumisesta! Kimo seisoi hetken aloillaan ja huokaisi raskaasti, ollen jo valmis luovuttamaan, kun äkkinäinen, tuttu huuto sai oriin kohottamaan hämmästyneenä päätään.

- Saul! Mitä sinä täällä teet?

Havumetsän suojista kimon eteen ilmestyi satumaisen kaunis, hieman oriita matalempi palomino tamma, joka keijukaisen ulkomuodon kruunasi yhtä haltiamainen ääni. Emily oli kertakaikkisen yllättynyt ja ilostunut näkemästään, se ei ollut nähnyt isoveljeään pitkään aikaan.

Pienestä häkellyksestä toivuttuaan hymy nousi oriin huulille, se oli aito ja rento, kaikki ujous ja arkuus oli hetkessä tiessään. Saul ei ollut odottanut törmäävänsä siskoonsa täällä, Roxannea nyt näki tuskin koskaan mutta Emilyä tavoitti helpommin. Silloinkun tämä ei ollut murehtimassa voikosta oriistaan...
- Hei Emily, kimo tervehti ja rutisti hieman halaamaan tullutta tammaa, hamuten tämän kaulaa tuttavallisesti.
- Minä olin vain.... Saul aloitti, vasta sillä hetkellä se muisti Lucyn olemassaolon ja vilkaisi hieman hämillään taakseen. Niin mitä se teki havumetsässä? Raudikon kanssa, joka näytti haluavansa jatkuvasti piestä oriin vaikkei tämä edes ymmärtänyt mitä väärää oli tehnyt?

- Aa, nyt minä ymmärrän, Emily vastasi kujeilevalla äänellä ja irtautui hieman oriista, hymyillen tälle sitten vinosti.
- Mikä sinun tyttöystäväsi nimi on? palomino jatkoi sitten aidosti ystävällisellä äänellä ja katsoi Lucyn suuntaan, se oli aidosti onneissaan että Saul oli kerrankin tavannut jonkun. Ori oli äärimmäisen ystävällinen mutta aivan liian arka ja ujo.

Tyttöystävän? Saul nosti häkeltyneenä päätään ja vilkaisi Lucya hermostuneesti, korvat eri suuntaan harittaen.
- Öööm...

Uusi ääni aiheutti Lucyn säpähdyksen. Tamma nosti päänsä oitis ylös lopettaen lumen mutustamisen. Lucy kääntyi hieman ja otti askeleen eteenpäin nähdäkseen tulijan. Askelta ei olisi kuitenkaan tarvinnut ottaa, tulija oli häikäisevän kaunis, kultainen, hohtavan valkoiset jouhet. Lucy mutristi suutaan, mutta vain hetkeksi.
Se häkeltyi hevosten halauksesta, toiset tunsivat toisensa? Hetken Lucya vihlaisi tunne, jota tamma ei ollut tuntenut aikaisemmin, jotain mikä oli aivan uutta. Mustasukkaisuus.. kyllä, vaikka ei Lucy sitä todellakaan tajunnut itse.
Tammanko takia Saulilla oli ollut kiire pois? Ei, tammahan oli ollut yllättynyt nähdessään Saulin. Lucy pudisti päätään käskien itseään lopettamaan tyhmien ajatusten kehittelyn.

Tyttö.. mikä? Lucy vilkaisi ystävällisesti hymyilevään kullanhohtoiseen tammaan hämmentyneenä.
"Mmikä, mmitää?" Lucy sopersi.
Minkä kuvan he olivat antaneet? Kuka hemmetti paikalle saapunut tamma oli?

Emily tunnisti isoveljensä eleet liiankin hyvin, se oli ilmeisesti osunut väärään ja saanut kimon hämmentymään.
- Ei Lucy ole tyttöystäväni, Saul ehätti sanomaan ennen kuin palomino korjasi harhaluuloaan, kimon vilkaistessa raudikkoa sekavin tuntein, kieltämättä tilanne oli oriille outo. Kuten sanojen sanominen ääneen.

Saul kääntyi paremmin raudikon tamman puoleen ja vilkaisi sitten Emilyä,
- Niin tässä on pikkusiskoni, Emily, ori sanoi nopeasti, vaihtaen puheenaiheen pois edeltävästä. Kimon olo oli kiusaantunut. Ja Emily huomasi sen.

Hymyillen tamma vilkaisi vierellään seisovan Saulin silmiä, hieman ilkikurisestikin, tietäen saavansa sillä kimon punastumaan. Emily ei raaskinut piinata isoveljeään kuitenkaan kauaa, vaan katsoi taas ystävällisesti edessään seisovaa tammaa.
-Niin, olen Emily. Ja sinä olit Lucy? Tamma varmisti, jättäen oriin toipumaan häpeästään ja kiinnitti huomionsa kokonaan raudikkoon, joka oli kaikinpuolin sievä ja älykkään oloinen. Kieltämättä sopivaa tyttöystäväainesta Saulille..

//sori, jäädyin taas :D //

Lucy veti syvään henkeä ennen kuin Saul vastasi ja orin vastauksen jälkeen tamma huokaisi helpotuksesta. Mistä Emilylle sellainen ajatus oli tullut päähän? Näyttivätkö.. näyttivätkö he parilta? Saulin kanssa? Enemmänkin Lucy oli pitänyt oria 'isoveljenään', pelastajana.. turvana.. Ei Lucy ollut ajatellut asiaa toiselta kantilta, ainakaan tarkoituksella..
Lucy oli vähällä punastua ja käänsikin katseensa muualle hetkeksi, saadakseen itsensä taas rauhoittumaan.
Ei hän ollut osannut ajatella mitään Peterin jälkeen.. tai oikeastaan sen rautiaan jälkeen.. Lucy vavahti.

Tamma nosti katseensa maasta ja katsahti hänelle puhuvaan tammaan.
"Joo." Lucy vastasi lyhyesti.
"Hauska tutustua.." Tamma mutisi ja hymyili pienesti vilkaisten Sauliin. Tamma pyöräytti silmiään, muistuttaessaan orille ettei ollut unohtanut riitaa tai kiistaa.. miksi ikinä sitä pystyikin kutsumaan.

Emily hymyili Lucylle omaa sädehtivää hymyään, jopa kadehdittavaa. Palomino tamma taisi olla niitä ainoita harvinaisia jotka osasivat hymyillä niin kauniisti olematta teennäisiä.

- Samoin, Emily vastasi ja nyökkäsi, yrittäen samalla viestittää toiselle että tarkoitti aidosti sanojaan. Palomino oli elänyt niin kauan Saulin kanssa, että tunnisti arkuuden helposti ja osasi käsitellä sitä.

Kimo ori tarkkaili kahta tammaa taaempana, päästäen hiljaa ilmat keuhkoistaan. Lucy näytti paljon mukavammalta hymyillessään, edes pienesti, mutta tämän silmien pyöräyttäminen sai Saulin ilmeen mustenemaan ja ori hivuttautui aavistuksen Emilyn taakse, yrittäen näin kätkeä raudikon tamman katseeltaan. Palomino ei juuri huomannut ilmassa leijuvaa ukkospilveä vaan käännähti Saulia kohden iloisesti, yllättyen sitten tämän synkkää ilmettä.

- Mitä sinä minun takanani piilottelet? Hymyä huuleen veikka, tamma naurahti pirteästi ja töytäisi isoveljeään jonka suupielet nousivat pieneen kaareen. Lähinnä miellyttääkseen toista.
- Mutta hei, minun on nyt jatkettava matkaani, Emily sanoi pahoittelevasti ja kallisti hienoisesti päätään,
- Oli kiva nähdä sinua kuitenkin, tamma jatkoi lempeästi ja kurottui pörröttämään varsin korkeaksi kasvaneen oriin harjaa, ennen kuin vilkaisi hymyillen Lucya.
- Ja sinua myös, Emily lisäsi ystävällisesti, luoden vielä hymyilevän silmäyksen molempiin, ennen kuin astui tästä kauemmas ja nosti ravin, huikaten vielä peräänsä:
- Nähdään!

- Nähdään, Saul vastasi, olematta varma kuuliko tamma edes, katsellen samalla palominon häviämistä puiden sekaan. Lopulta Emily oli kadonnut kokonaan ja metsään laskeutui hiljaisuus. Ori tuijotti vielä hetken siihen suuntaan minne tamma oli juossut, mutta vei sitten katseensa kulmien alta Lucyyn. Kimon olotila muuttui hetkessä jännittyneeksi, mistä ihmeestä raudikko sille oikein vihotteli?

- Oletko sinä vihainen? Saul kysyi lopulta, saaden äänensä yllättävän voimakkaasti ja ryhdistäytyi aavistuksen, luoden tammaan välttelevän vilkauksen. Sinänsä kysymys oli turha, sillä kyllähän sen näki että jostain Lucy sille kiukutteli mutta ori ei vain tajunnut mistä.

Lucy katsahti Emilyyn tämän vastatessa. Lucy oli vaiti, eikä enää sanonut mitään, sillä tamma oli keskittynyt tarkkailemaan ympäristöään. Oli sitä sen verran opittu, että ikinä ei pitänyt olla huolimaton ympäristönsä kanssa.. ties mihin se aina johti.

Sivusilmällään Lucy huomasi kimon hivuttautuvan pois näköpiiristä siskonsa taakse. Ei ori kuitenkaan kokonaan kadonnut, se oli sen verran iso, että näkyi sisarensa takaa vaikka olisi kuinka yrittänyt piilotella.
Emilykin huomasi sen ja näytti kääntyvän toista kohden. Silloin Lucy otti askeleen taaksepäin antaen Emilylle tilaa lähteä. Kultainen tamma hyvästeli ja lähti, huikaten vielä toiset hyvästit jälkeensä.
Paikalle jäivät vain Saul ja Lucy, ankean ja ahdistavan hiljaiduuden keskelle. Lucy käänsi katseensa päinvastaiseen suuntaan kuin Saul. Tamman olo oli vaivaantunut.

Lucy kuuli Saulin kysymyksen, vaikka esittikin ensin, ettei olisi kuullut. Lopulta tamma käänsi päätään niin, että näki Saulin. Epämääräinen vilkuilu taisi olla molemminpuolista.
"Ehkä." Lucy myönsi lopulta.

Raudikko ei suostunut edes katsomaan Sauliin päin, vaan vältteli selvästi tahallisesti oriin katsekontakia eikä edes vaikuttaneen kuulleen koko kysymystä.

Oriin korvat kääntyivätkin melkein höröön toisen vastatessa, taisi olla ensimmäinen kerta kun Lucy puhui sille tuntiin. Kimo käänsi ne kuitenkin pian takakenoon, lähinnä epävarmuuden takia, ei se tiennyt ollenkaan miten oli onnistunut tammaa loukkaamaan.

- Miksi? Saul kysyi hetken kuluttua ja vakiinnutti silmänsä paremmin Lucyyn, nyt sen oli helpomikin katsella toista kun tamma katseli muualle.

Tummanrautias puri hampaitaan yhteen ja otti taas muutaman askeleen taaksepäin, vain päästäkseen kauemmas kimosta, joka niin luuli yrittävänsä huijata häntä ja esittää tietämätöntä koko asiasta.

"Ihan niinkuin et tietäisi mitä itse puhut!" Lucy sihahti ja painoi korvansa visusti vasten niskaansa.

Aluksi ori hämmentyi Lucyn käytöstä, mutta sitten se sai Saulin ärsyyntymään. Oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla.

Se oli auttanut tamman ylös kuilusta ja tämä vain lateli perättömiä syytöksiä kimolle, joka ei edes tiennyt mitä pahaa oli mennyt tekemään?

- Itseasiassa en todellakaan tiedä, Saul vastasi ärtyneesti, jopa vihaiseen sävyyn - jos ori olisi vain tajunnut oman äänensä painokkuuden se olisi varmasti tuupertunut häpeästä. Mutta nyt kimo ei edes miettynyt asiaa. Sitä oli sorrettu koko elämänsä ajan mutta tämä oli jo liikaa.

- Minä autoin sinua hyvää hyvyyttäni ja nyt vihoittelet minulle vaikka en edes tiedä mitä pahaa olen tehnyt! Ori huudahti tuohtuneena ja korskahti, liimaten korvansa niskaansa kiinni.
- Joten voitko ystävällisesti kertoa mitä kenties olen tehnyt, tai sitten annat minun vain olla omissa oloissani, kimo jatkoi kireästi, aivan uudenlaisen adrenaliinin virratessa tämän suonissa. Sellaisen temperamentin, jonka olemassaolosta Saul ei ollut koskaan ollut edes tietoinen.

Lucy mulkaisi toista pahasti kuullessaan toisen vihaisen äänensävyn. Tamma perääntyi taas askeleen.
Tamman valtasi ihmeellinen tarve puollustautua, sanoa vastaan.. jotain mitä se ei ollut ennen kokenut. Lucy oli aina ollut se joka oli nöyrtynyt toisten edessä, kuunnellut kaiken ja kestänyt sen väräyttämättä silmiänsäkkään. Ottanut kaikki syyt niskoilleen ja ollut runneltavana.

"Sinähän sen aloitit!" Tamma huomautti, luoden tuiman katseen kimoon.
"Ei tarvitse tulla pelastamaan jos tekee sen vain saadakseen morkata ja ilveillä." Lucy kivahti.
Tummanrautias nosti toisen etujalkansa maasta ja tömäytti sen takaisin maahan.

" Varovasti, ettet tuuperru matkalla.." Lucy sihahti. Tamma siristi silmiään.
"Hyvä, tiedän että olen omituinen ja kadut sitä että tulit pelastamaan minut.. Minä olen se mitä minä olen Saul, en voi muuttaa sitä!"

Tamma perääntyi ja Saul astui tätä lähemmäs, askelten takoessa vihaisesti maata. Että mitä? Oliko Lucy loukkaantunut oriin huolehtimisesta? Siitä, ettei kimo ollu halunnut toisen kaatuvan voimiensa puutteessa mäessä? Ori ei voinut ymmärtää!

- En aloittanut, en yrittänyt ilveillä, enkä yrittänyt morkata, Saul ilmoitti toistaen Lucyn sanoja, piikikkäällä äänensävyllä samalla kuin pysähtyi tämän eteen. Kerrankin ori tuijotti suoraan tammaa silmiin, korvat silti takakenossa ja sieraimet suurina, puhaltaen höyryäviä pilviä ilmaan.

- En vain halunnut että kaadut siinä mäessä, vaikutit niin väsyneeltä kiipeämisen jälkeen, ori jatkoi yhä ärtyneesti, antamatta vielä suunvuoroa Lucylle,
- Ja minäkin olen mitä olen, turha sinun on minulle huutaa, en ole muuttumassa miksikään - mitä ilmeisesti toivot, Saul lopetti laskien hieman äänentasoaan ja puristi hampaansa yhteen, tarkkaillen silti tamman silmiä kiihtyneesti.

Kiellä vaan kaikki.. Lucy ajatteli edelleen loukkaantuneena. Ori oli astunut lähemmäs ja Lucyn teki mieli ottaa taas uusi askel taaksepäin, mutta tamma empi, joten se pysyi paikallaan.
Saulin katse vangitsi Lucyn katseen paikoilleen ja tamma tunsi kutistuvansa orin edessä., vain pelkän katseen vaikutuksesta.

"Minä en toivo mitään, minulla ei ole mitään mitä toivoa." Tamma vastasi Saulin hiljennyttyä. Lucy riistäytyi irti tuijotuksesta ja käänsi päänsä kokonaan poispäin. Tummanrautias huokaisi syvään.

Saul tuijotti tammaa yhä tuohtuneesti, mutta rupesi hiljalleen rauhottumaan huomattuaan ettei puollustamisen tarvetta enää ollutkaan. Samalla häpeä hiipi hiljaa oriin mieleen, tämän huomatessa kuinka pieneksi ja vähäiseksi oli Lucyn ilmeisemmiten saanut huudollaan.

Kimo ei myöskään tiennyt mitä olisi toiselle vastannut, se ei tiennyt oikein mitä raudikko oli tarkoittanut. Toivoa? Kaikki toivoivat.. Saul huokaisi hiljaa ja käänsi myös katseensa muualle, tuntien lopunkin kuohunnan katoavan ilmaan.

- Anteeksi.. jos loukkasin sinua, ori mutisi lopulta hiljaisuuden jälkeen ja loi Lucyyn nopean vilkauksen kulmiensa alta,
- Ollaanko taas kavereita? kimo jatkoi hetken kuluttua, hymyillen hieman samalla kuin yritti tavoittaa tamman katsetta.

Lucy olisi osannut odottaa pahempaa. Toinen olisi voinut kääntyä ja marssia pois, niin ettei tamma enää ikinä olisi nähnyt toista. Toisaalta Lucy olisi voinut vannoa, että melkein jokainen ori, saadessaan itsensä tuohtumaan, kävi vähintään väkivaltaiseksi.. Tamma muisti vieläkin silloin tällöin oireilevan vihlaisevan kivun niskassaan, jota oli joskus jo väännetty poikki.

Saul kuitenkin oli hiljaa, aivan liikkumattomana ja lopulta Lucy kuuli anteeksipyynnön. Tamma oli hämmentynyt. Se käänsi päänsä takaisin Saulia kohti ja katsoi toiseen valppaana.
Tamma nyökkäsi.
"Minäkin.. ylireagoin vähän.. tai paljon. Mitäköhän sinun siskosi olisi sanonut.."

Hymy syveni oriin huulilla tamman nyökkäyksestä ja sanoista, Saulin katsellessa toista silmiin, tajuamatta sitä itsekään.

- Nääh, ei Emily varmaan mitään, tietäisitpä mitä riitoja sillä ja Roxannella on, ori vastasi rentoutuen, vino hymy huulillaan, katsahtaen huvittuneena ympärilleen. Oli ehkä parempi ettei Lucy tiennyt kaikkea kimon perheestä, yhdestä vapaudentaistelija-siskosta ja miestennielijä emästä...


Saul kohdisti katseensa taas Lucyyn, väläyttäen tälle hymyn ennen kuin kääntyi ja lähti kävelemään kauemmas ympärilleen silmäillen. Äskeinen riita oli rikkonut jään täydellisesti, oli outoa miten ori ei tuntenut oloaan edes hermostuneeksi enää Lucyn seurassa. Kimo oli kertakaikkisen tyyni ja rentoutunut, se jos mikä oli ihmeellistä.

Saulin hymy.. se oli hurmaava. Lucy tajusi ajatuksensa ja nolostui välittömästi, yrittäen kuitenkin peitellä sitä parhain keinoin.
"Kuka on Roxanne?" Lucy kysyi ihmeissään. Tamma tajusi miten vähän hän edes tunsi alueen hevosia. Syrjäytynyt kun oli..

Saul hymyili vielä kerran ennen kuin lähti kauemmas. Lucy veti syvään henkeä ja seurasi kimoa katseellaan.
"Minne menet?" Tamma kysyi.

- Toinen siskoni Emilyn lisäksi, Saul vastasi kuin ohimennen, yhä katsellen ymäpärilleen ennen kuin kuuli Lucyn toisen kysymyksen ja kääntyi tätä kohden. Ori kohautti harteitaan.

- En minnekkään. Kunhan katselen.. kimo vastasi, pieni hymy huulillaan ja katsoi hetken tammaa, ennen kuin vei silmänsä puiden latvoihin.
- Onko sinulla sisaria? ori kysyi hetken kuluttua, aidosti kiinnostuneena asiasta ja laski tummat silmänsä takaisin Lucyyn.

Montako sisarusta Saulilla oli? Lucy mutristi suutaan. Monta sisarusta joista Lucy ei ollut koskaan kuullut mitään.

Hyvä. Lucy ei halunnut, että toinen lähtisi. Vaikka nyt sitä olisin riidelty, mutta jokatapauksessa sopu.. jos tämä nyt oli sitä, oli paljon enemmän Lucyn mieleen.
"Puoliveli.. kuoli jo varsana." Lucy mutisi. Ei hän oikeastaan ikinä ollut tuntenut puoliveljeään, kerennyt nähdäkin vain muutamia kertoja.

"Mitä sinä katselet?" Lucy kysyi. Tamma oli kuumeinen kyselijä, ainakin nyt. Lucy vilkaisi puun latvoihin, minne Saul oli äsken tuijotellut.

Saul nyökkäsi, vakavoituen hieman kasvoiltaan kuultuaan kuolleesta veljestä. Tai puoliveljestä oikeastaan. Ori katseli taas ympärilleen, keksimättä mitä olisi vastannut tammalle - se ei totisesti halunnut saada tätä enää kiukustumaan.

- Mietin vain miltä tuntuu saada tuollainen kinos niskaansa, kimo vastasi hymyillen vinosti, samalla kun vilkaisi puiden latvoja jotka notkuivat valkeasta lumesta. Ori seisoi hetken paikallaan, katsellen yläilmoihin, mutta asteli sitten raudikkoa lähemmäs, kohdistaen katseensa tämän silmiin. Mutta vain hetkeksi.

- Kuinka vanha sinä olet? kimo kysyi, pohtien heti perään oliko kysymys ollut epäsopiva naiselle esitettäväksi. Tosin tuskin Lucy siitä suuttuisi, toinen ei varmasti ollut Saulia ainakaan paljoa vanhempi, nuorempi jopa.

Lucy vilkaisi kauhistuneena Sauliin. Jos toinen aikoisi kiskaista kinoksen alas puusta, niin Lucy haluaisi ainakin kunnon ennakkovaroituksen.
Lumi oli niin kylmää ja inhottavaa.. ja sitä oli jokapuolella.

Nopea vilkaisu oriiseen ja Lucykin käänsi taas katseensa pois.
"Ei tuollaista pitäisi kysyä.." Lucy huomautti.
"Neljä." Lucy päätti vastata kuitenkin. Ei hänelläkään ollut käytöstapoja, aina.

Oriin teki mieli naurahtaa nähdessään Lucyn ilmeen, tamma näytti siltä kuin olisi juuri nähnyt vilauksen aaveesta.

- En minä ajatellut sinua pommittaa, kunhan mietin ääneen, kimo hymähti, tutkien uteliaastikin raudikon kasvoja kun tämä katseli poispäin Saulista. Tottakai ori siirsi silmänsä muualle Lucyn siirtäessä omansa kimoon. Sehän olisi voinut pitää täysiveristä vaikka millaisena hännystelijänä..

- Miksei? Saul kysyi hetken kuluttua, meinattuaan ensin jopa nolaantua omasta hallitsemattomasta kielestään, mutta päätyi sitten ajattelemaan asiaa toiseltakin kantilta. Se ei ollut koskaan tajunnut miksi tammoilta ei saanut kysellä ikää eikä muuta, mistä ihmeestä ne sitten olisi saanut tietää? Arvailemalla?
- Miksen saisi kysyä ikääsi, kyllähän sinä näytät vielä aivan.. tuota.. sievältä, Ori jatkoi, tuntien sitten kuumotuksen nousevan poskilleen. Miksei se ollut vain hiljentynyt!

- Tarkoitan että jos olisit ollut vanhempi, olisi ehkä... ei mitään, Saul lausui vielä, yrittäen korjata sanojaan mutta siirtyi sitten kiusaantuneena kauemmas Lucystä, punastuksen noustessa korviin saakka.

Luojan kiitos. Lucy pystyi hengähtämään helpotuksesta, mutta päätti silti pitää Saulia silmällä.. vain jos ori päättäisi tehdä jotain tyhmää. Kuten se lumijuttu. Lucy oli nyt jo valmiina vavahtamaan ajatuksestakin.

"Se on epäkohteliasta hunsvotti." Lucy tuhahti. Saul kuitenkin jatkoi sepostustaan ja muuttui oudon ahdistuneeksi. Silti se jatkoi selittämistään astuen sen jälkeen kauemmas.

"Ai. Kiitos." Tamma vastasi poissaolevasti yrittäen selvittää itselleen, mitä Saul oli juuri sanonut.
"Pitäisitkö sinä muka siitä, jos kysyisin ikääsi, koska en osaa päätellä sitä sinun ulkonäöstäsi?" Lucy kysyi toivuttuaan lievästä järkytyksestä. Se yritti jopa hymyillä.
"Olenko minä nuorempi kuin sinä?"

Miten ori olisi voinut olla vaivaantumatta? Eihän se noin vain voinut sievitellä... puolituttua tammaa, joka tuskin tunsi oloaan yhtään sen rennommaksi kuin kimokaan. Tai mistäs Saul sitä tiesi, se oli juurruttanut katseensa puunrunkoon ettei olisi vahingossakaan joutunut katsekontaktiin Lucyn kanssa.

- Mmm.. pitäisin, ori mumisi, ollen yhä selin toiseen, kuin oppilas nurkassa aasinhattu päässään.
- Olet, kimo totesi lyhyesti, kääntämättä vieläkään katsettaan Lucyyn. Samalla Saul rupesi suuttumaan itselleen, miksei se voinut hoitaa mitään häpeilemättä? Ori puri hampaitaan yhteen ja piti katseensa tiukasti puussa, kaulan ollessa jännittyneenä koholla. Jos kimo vain olisi ollut ihminen, olisi sen posket ja kaula varmasti helottaneet punaisenaan.