Handsome and ugly (Jäätikkö, Diomede)

Väre laukkasi korkeassa hangessa, joka ulottui lähes sen honteloihin polviin. Musta nuorukainen mulkoili kaikkea näkyvää vihaisesti, kapinallisen kiukkuisesti. Se oli kuullut Totaron kuolemasta - ja toden totta oli harmistunut. Tamma olisi halunnut korkeimman oma kätisesti hoitaa toisen pois päiviltä, mutta ei, tämä oli itse ennättänyt ensin. Väre manaili itsekseen.

Musta siirsi lennokkaaseen raviin ja pysähtyi hengittämään huurua ilmaan. Se oli yltäpäältä hiessä - pieni juoksentelu oli vaihtelua metsässä samoamiselle, joka ei todellakaan ollut Väreen lempipuuhaa. Nyt se halusi olla vain yksin.

(Rusina ja Samba ü)

//Täältä tullaan :)//

Mustan tamman toive ei tulisi toteutumaan, sillä paikalle oli ravaamassa rautias.
Hengästyneenä Samba Boy hidasti jo vauhtia, kun erotti tumman, solakan, tai paremminkin riutuneen hahmon oikella edessäpäin. "Hei!" nuori ori huusi hevosia erottavan lumipeitteen yli.

Väre mulkaisi tervehdyksen suuntaan painaen korvat tiukasti niskaansa.

»Painu sinne mistä tulitki» Musta käänsi takapäänsä paikalle saapuneen rautiaan suuntaan, nosti häntäänsä arvokkaasti koholle ja nosti päätään loukkaantuneena ylöspäin. Se lähti astelemaan pienin askelin pois päin.

Pitikin sattua.

Hetken piirtopää vain toljotti tammaa turpa ammollaan.
-Hei, otetaanks uusiksi? Et sä nyt tollain voi tervehtiä.
Samba kakaisi kurkkuaan.
-Hyvää päivää, neiti! Sukkajalka virnisti, kipakka pakkaus.

Väre pysähtyi, ja kääntyi vihaisesti rautiasta tuijottaen.

»Ai en voi? Ja kukahan niin sanoo? Sinä vai?» Musta mittaili toista sinisillä silmillään, ja tuli siihen tulokseen että ori yritti ihan liikaa. Väre oli tavannut vain harvoja oreja, joista yksi oli Shady, eikä tuntenut niitä kohtaan minkäänlaista arvostusta. Eikä sen kummemmin tyttömäisiäkään ajatuksia.

»Ja se on neiti Väre sulle» Tamma kuopaisi kiukkuisesti jalkaa.

-Niin sanoo Samba Boy, sano Sambaksi vaan.
Tamman pistävä tuijotus kiehtoi rautiasta, vaikka se tiesi leikkivänsä tulella. Jos musta vielä kovasti ärsyyntyisi, voisi se vaikka yrittää potkaista turvan muussiksi. Mutta tilasto-ori ei piitannut.
-Sulla on kauniit silmät, neiti Väre.
O-ou.

Väre jäi tuijottamaan jäätävästi oria.

»Mitä. Helvettiä. Sä. Sanoit?» Tamma oli sytähtämässä nyt liekkiin - tuollainen helppo heikki. Herran jumala. Rautias todellakin oli nostanut kissan pöydälle, ja Väre oli para-aikaa vetämässä sitä hännästä.

»Kehtaakin sanoa toi uudelleen ni mä puren sulta korvat irti!»

Ei kovin tukahdutettu raivo paistoi toisen äänestä, ja sukkajalka arveli astuneensa juuri suonsilmään tamman suhteen.
Seuraava kommenttikin kipunoi tulta ja tappuraa.
-Wowow, ori lepytteli perääntyvällä äänensävyllä, ota ihan iisisti. En sano uudestaan. Ootsä vähän kiukkunen tai jotain?
Kysyvästi Samba kallisti päätään.

Väre oli nousta varpailleen. Sen korvat liimautuivat niskaan.

»Kiukkuinen? Minähän suorastaan kiehun raivosta» Musta tuijotti herkeämättä rautiasta. Miksi se oli niin ystävällinen? Suuttuisi nyt. Tekisi jotain tosi ilkeää että Väre saisi hyvän syyn pistää vastaan! Rautiaan rauhoittelu tuntui ärsyttävältä. Miksi sen piti olla tuollainen.

-Onks sulle tehty jotain?
Piirtopään ääni oli yllättävän totinen. Se katsoi suoraan sinisiin silmiin, ja juuri ja juuri sai pidettyä kylmät väreet sisällään. Väreet. Hah.
-Jotain pahaa? Voit sä mulle kertoo.

Väre mulkaisi toista nyt erittäin loukkaantuneesti.

»Ja mistähän sä niin päättelet?» Musta heilautti piikittävästi häntäänsä.
»Ei meinaan kuulu sulle» Tamma nosti päätään ja tuhahti. Ihme tyyppi.

Rautias oli juuri niin kiltti ja kiva kuin sellaiset hevoset olivat, joiden kanssa Värei ei halunnut olla missään tekemisissä. Tällaisille ei voinut pistää kunnolla vastaan, kun toinen ei yksinkertaisesti välittänyt. Tätä Sambaakin vaivasi selkeästi joku isoveli syndrooma, piti päästä kuuntelijan asemaan.

»Ja kerro ykskin hyvä syy miks kertoisin sulle mitään?»

-Ihan vaan siksi kun sua selvästi vituttaa noin paljon. Johtuuks se ihan oikeesti vaan ja ainoastaan musta? No voi kettu.

Seuraavaan kysymykseen Samba joutui pohtimaan vastausta. Hetken se tuijotti tyhjästi Väreen jalkojen juureen, kunnes nosti taas katseensa ja vastasi;
-No, mä satun just nyt oleen ainoa joka sua kuuntelis.
Kohta se vielä lisäsi;
-Oonko mä oikeesti niin vastenmielinen miltä sä saat mut itseni tuntumaan?
Vastauksen se jo tiesi.

»Vastenmielinen? Sä oot kuvottava» Väre yritti puhua uskottavasti, mutta pieni pistos sen sisällä kertoi, ettei sanat olleet täysin totta. Olihan rautias kieltämättä komea ja sitä rataa, mutta musta ei osannut myöntää tällaisia asioita.

»Ymmärrätkö, että tammat, joilla on tällänen naama, ei puhu oreille, jolla on tollanen naama» Väre tarkoitti sanansa niin, että piti itseään ruman asemassa ja Sambaa komean ja kauniin. Risteytys tiesi ettei ollut sellainen tamma, jota orit ihailivat ja halusivat, joten se oli luopunut romantisoinnista jo ajat sitten.

»Tai oikeastaan orit jotka on ton näkösiä, ei puhu tammoille jotka on tän näkösiä» Väre korjasi vielä, tuhahtaen sitten kiukkuisesti.

-Hei, toi sattu, Samba huomautti ensimmäisen kommentin väliin, provosoivaa nuhtelua silmissään. Jollekin toiselle rautias olisi laittanut varmaan vastaan, mutteihän tollaselle pienenlle, kärsineen näköiselle muijalle voinut mitään tiuskasta. Ei vahingossakaan.

-Multa meni nyt ohi. Mitä meissä tarkkaan ottaen on vikaa? Sulonen neito ja cooli dude.
Toista kulmaansa nostaen ori odotti vastausta.

//Kohta pitää häipätä..//

»Hyvä, niin pitiki» Väre totesi katsoen yhä tiivisti rautiasta.

»Yks - mitään sulosta neitoa ei oo, vaan kärsiny, ruma, ällöttävä ja vihanen ämmä, kaks - en nää missään coolii dudee, ainoostaan yhen itteensä täynnä olevan kuvotuksen, ja kolme - mä en oo mikää katuhuora nii ku luulet. Painu hittoon vonkaa joltai muulta» Musta sai nyt tarpeekseen ja se kääntyi loukkaantuneena.

Ori kehtasikin sanoa mitä vikaa meissä on? Luuliko se todellakin, että sai tamman itselleen vain kun päätti niin nähdessään jonkun kivan typyn? Ja ennen kaikkea - Väre ei missään nimessä ollut kiva typy.

Nyt rautiaankin pinna alkoi pikku hiljaa kiristyä. Sen teki jo mieli karjaista jotain rumaa, vastata tammalle samalla mitalla, mutta sai pidettyä mölyt mahassaan. Se oli huomannut että tamma... loukkaantui?

Orin huulilta lipsahti jo melkein vihainen "Mikä sua oikein risoo?" mutta ei. Samba vain tuijotti toista.
-Et sä musta ny niin ruma oo. Enkä mä... vonkaa. Mä en tajuu sua.
Lause alkoi mutinalla, päättyen turhautuneeseen tuhahdukseen.

-Hei mut älä lähe... valkosukkainen jatkoi vielä hiljaa, tietämättä itse vähiten miksei toivottanut mustaa ilomielin johonkin kuumaan paikkaan.

Väre pysähtyi ja katsoi rautiaaseen tulistuneena.

»Niin, en niin ruma, mutta ruma kumminkin» Mustan olisi tehnyt mieli kiljua, hyppiä ja pomppia. Miksei Samba voinut vain ymmärtää ettei tamma ollut samanlainen kuin muut? Siihen ei voinut ihastua, ei siitä voinut haluta mitään. Väre oli täysin toivoton, ärsyttävä, räyhäävä kakara.

»Luuletko että kukaan muukaan tajuaa? Ehkä siksi oonki tällainen» Tamma hiljeni hetkeksi, katsoen kaukaisuuteen sinisillä silmillään. Sitä ei oltu koskaan ymmärretty - Totaro oli karkoittanut näköpiiristään mustan ollessa pieni varsa, ja siitä johtuen Väre oli erakoitunut muista hevosista täysin. Ja jäänyt pieneksi, kitukasvuiseksi.

»Älä lähe? Sano ykski perustelu, miksen lähtis? Mitä sä haluut musta? Etkö oo jo hiiltyny, ärsyynty ja kaikinpuolinen täynnä mun ärsyttävää, hyökkäävää ja torjuvaa luonnetta?» Risteytys kohensi taas ryhtiään ja yritti näyttää jälleen uhkaavalta.

//Sry kun kesti, piti käydä tuolla enkä kerenny uloskirjautumaan//

-No nyt sä tajusit kyllä väärin. Et sä musta oo yhtään ruma. Et et.
Mustan olemus vaihteli hyvin nopeasti, raivostuneesta loukkaantuneeseen, torjuvasta hyökkäävään. Yhtään myönteistä tuntemusta ei toistaiseksi äänestä tai olemuksesta ollut kuultanut. Samba päätti kaivaa sen esiin. Mutta miksi? Niinpä.

-Sori.
Rautias kuunteli Väreen viimeisintä purkausta.
-No vaikka sen takia että mä en oo vielä täysin hiiltynyt, ärsyyntynyt sun hyökkäävään, torjuvaan ja mihin kaikkeen luonteeseen.
Ori oli hetken hiljaa.
-Niin, en mä tiedä, se puuskahti.

»Mikset?» Väre tivasi vaativa ilme kasvoillaan.

»Tiekkö, sä oot outo» Tamma totesi nopeasti, kääntyen ympäri ja lähtien taas kävelemään. Miksei se voinut vain olla yksin.. Jos kohtalo tykkäsi leikkiä ja pelleillä, niin saisi kyllä lopettaa ja vähän äkkiä, tai musta antaisi sille kyytiä. Ja kovin. Väre huokaisi raskaasti, siirtäen korviaan hieman siistimpään asentoon.

»Luovuta jo, Samba» Risteytys ihmetteli istekin omaa, alentunutta äänensävyään, mutta ohitti sen pudistelemalla päätään ja huokaisemalla uudestaan.

-Senkun tietäis. Ehkä mä... no jaa.
Ori nielaisi pidän vaativista naisista-ajatuksen, siitä hyvästä tamma tosiaan repisi häneltä korvat irti. Tai lähtisi pois. Jostain syystä jälkimmäinen tuntui Sambasta pahemmalta.

-No, kiitti samoin. Katos, ei me niin erilaisia olla, ei ori voinut olla lisäämättä.

"Luovuta jo" oli Väre kehottanut. Sävy oli muuttunut.
Rautias astui muutaman varovaisen askeleen tamman perään. Mitä tuohon nyt vastaisi?

Väre piti huulet tiukasti yhdessä - se yritti edes pienen hetken tuntea sitä aikuismaista tunnetta.. itsehillinnäksikö sitä kutsuttiin? Jostain syystä rautias ori vain ruokki risteytyksen kapinallisuutta ystävällisellä luonteellaan, joten tämän hiljentyminen sai tamman yhä enemmän hämilleen.

»Se tarkoitti siis että voit nyt poistua» Väre vihjaili kireään äänensävyyn. Se halusi takaisin sen päättäväisyyden, jota se oli uhkunut orin saapuessa. Jostain ärsyttävästä syystä toisen sinnikkyys teki tammaan pikkuhiljaa vaikutuksen.

Mustan kitkerän kehotuksen kuullessaan ori vastasi nopeasti, muistaen Väreen aiemman kommentin:
-Kerro minulle yksikin hyvä syy, miksi poistuisin.
Kohta se vielä lisäsi:
-Sitä paitsi, edessä on vielä monen monta kilometriä jäätikköä. Olisi naurettavaa, että kulkisimme sen läpi pitäen parinkymmenen metrin väliä.
Nyt Samba uskoi saaneensa hyvän syyn pysytellä tamman seurassa hetken.

Oriraasu, jos se olisi tuntenut tamman, olisi se ymmärtänyt, että halutessaan musta voisi häivyttää toisen seurastaan vaikka vastapeluri olisi ainut elävä maailmassa.

Väre pysähtyi kuullessaan rautiaan kysymyksen. Se painoi silmänsä kiinni, laski kymmenneen mielessään ja yritti rauhoittua - oikea maanvaiva! Pitikö sen ruveta vielä sättimään takaisin.. Risteytys kiristeli hampaitaan, tietämättä mitä tehdä, mutta päätti sitten toimia oman vaistonsa varassa.

»Kuules nyt poju, puhutaampa ihan suoraan. Jos todellakin aiot sinnitellä matkassani aina jäätikön laidalle asti, niin onnea matkaan, se ei tule olemaan helppoa. Lisäksi voit lopettaa samantien tuon naurettavuuksista puhumisen, sillä juuri tällä hetkellä sinä olet sellainen. Ymmärrätkö?» Väre katsoi kiukustuneena rautiaaseen.

»Ja minusta se parinkymmenen metrin väli kuulosti paremmalta idealta kuin uskotkaan» Risteytys korskahti ja alkoi astella tavanomaista reippaammilla askelilla, yrittäen tarkoituksella jättää rautiaan jälkeen.

Tamman pinna selvästi kiristyi, hyvä etteivät korvat tupruttaneet höyryä.
Sitten sanainen arkkukin aukesi kipakkaan tilitykseen. Rautias käänsi päänsi äkkiä päänsä toisaalla, vino hymy änkesi väkisin sen kasvoille.

Naama jälleen peruslukemilla se kääntyi tammaan päin, ottaen muutaman pitkän raviastahduksen. Mitä hittoa sä teet? Sä tosiaan olet naurettava, säälittävä perässäroikkuja! takoi kuparisen karvan peittämässä pääkopassa.

Mutta Samba vain pysytteli mustan vierellä, sanomatta nyt mitään.

Väre pudisteli päätään. Rautias oli tottavie oikea takiainen! Mistä se kiskoi tuota sanoin kuvaamatonta energiaa? Ja ennen kaikkea päättäväisyyttä.. Mikä ihme sai sen pysymään mustan perässä? Risteytys pärskähti, nostaen kevyen ravin. Aina silloin tällöin se mulkaisi oriin, mutta pikkuhiljaa katse alkoi leppyä.

»Sä se et luovuta» Tamma sanoi jo melkein huvittuneena, mutta yrittäen pysyä yhä vaativana. Se ei tohtinut myöntää itselleen, että alkoi jopa pikkuhiljaa tykätä Samban seurasta - ori oli täysi pöhkö, mutta Väre piti siitä piirteestä, se sopi rautiaalle.