Handsome and ugly (Jäätikkö, Diomede)

Hiljaa kevyt lumikerros jään päällä rahahteli epäsuhtaisen kaksikon ravatessa jäätiköllä. Varjon tavoin sukkajalka myötäili tamman askellajeja.

Väreen seuraavassa tokaisussa oli jo vähemmän tulikiven katkua.
-Suomalaista sisua, vaikken Suomesta alunperin tulekkaan.
Nyt ori kehtasi livauttaa pienen pienen virnistyksen tamman suuntaan.

Väre ei tohtinut hymyillä vaikka olisi halunnut, joten sen kasvoilla säilyi jäätävä tuijotus suoraa kohti horisonttia. Tamma näki sivusilmällä rautiaan virnistyksen, muttei antanut sen vaikuttaa millään tavoin itseensä. Risteytys alkoi pikkuhiljaa miettiä, huijasiko se itseään vai Sambaa? Vaiko molempia?

»Pyh, Suomalaista typeryyttä pikemminkin» Musta tuhahti.
»Et siis ole syntyjäsi täkäläisiä?» Väre livautti suustaan, ja tajusi vasta vähän sen jälkeen aloittaneensa keskustelua. Tamma manasi itsensä maanrakoon, mutta päätti näyttää yhä uskottavalta rautiaan silmien edessä - se ei saisi järkkyä nyt.

Rautias vilkaisi aina välillä Värettä, joka katsoi ylhäisenä, kylmänä kauas eteenpäin. Jotain kiehtovaa tuossa ailahtelevassa tammassa oli.
-Typeryyttä? Ehkä, Samba myönteli.

Varovasti, vain pikku hetkeksi orin kulmat kohosivat. Sekin oli huomannut että Väre oli tosiaan livauttanut kysymyksen, josta puuttui risteytykselle ominainen kirpeys.
-En, tulen tuolta rajan takaa, kansainvälinen talli, joten kai minä olen siksi tällainen sekasikiö. Kansallisuusmix.

>>pitää mennä, jatkellaan>>

Väre mietti hetken. Se oli elänyt koko lyhyen elämänsä Kaamoksessa, eikä tiennyt minkälaista muualla maailmassa olisi. Tamma tuhahti. Nyt se vasta ymmärsi kuinka metsittynyt oli - ei mitään sivistyneisyyttä. Risteytys oli tuskin samonnut koko Kaamosta lävitse, tunsi vain tarkoin hylkiöiden alueet ja joitakin Kharonin ja Dionin, ja janosi jo nyt muualle.

»Ai» Väre mutisi, edelleen miettien.
»Minä olen ollut täällä niin kauan kuin muistan» Tamma huokaisi huomaamattomasti.
»Tyhmä paikka»

Rautias vilkaisi taas mustaa. Se tuntui pohtivan jotain, ja kohta ori saikin kuulla.
-Synnyit siis täällä? Minä olen ollut... no, en hirveän kauan.

Samba hymähti tamman kommentille kaamoksen mukavudesta.
-No joo, on niitä parempiakin paikkoja ollut.

Ori antoi katseensa kiertää. Lunta, lunta lunta. Kyllä Väre taisi olla oikeassa.

Väreen mieleen muistuivat kuvat varsa-ajoista. Shadystä, Totarosta.. Ne ääliöt. Musta potkaisi kiukustuneena lunta, samalla kun ravasi tarmokkaasti eteenpäin. Se vilkaisi rautiasta, ja vaikka kuinka yritti ymmärtää tätä, ei onnistunut. Miten orissa riitti puhtia? Eikö se ollut vielä raivostunut tähän pimeyteen, saatika hevosiin?

»Joo, mutta parempi jos en olisi syntynyt ollenkaan.. Olisi äitikin säästynyt varsansa lemppaamiselta» Risteytys kirosi itsensä samantien helvettiin. Miksi se olikaan mennyt livauttamaan tuollaista? Se ei kaivannut sääliä. Ei yhtään.

»Vihaan lunta, vihaan pakkasta, vihaan pimeyttä.. Kaikki tämä saa minut suunniltani!» Väre murahti, purren hampaansa taas tiukasti yhteen.

Onneksi Väre oli pienehkö, Samba pysyi sen vauhdissa. Väkisinkin se hengästyi hieman, pakkanen puristi keuhkoja ja kaviot lipsahtelivat harvakseltaan.

-Oikeesti?
Tilasto oli ihan vakava, nyt se saattoi ymmäertää hitusen enemmän. Voisiko... voisiko tamma oikeasti hylätä varsansa?
Rautias ymmärsi, että entisellä tallillaan se oli elänyt hyvin suojattua elämää. Orin päähän pilkahti ajatus. Jos Väre olisi saanut onnellisen varsa-ajan, olisiko sen äänensävy yhtä katkera. Ei. Olisiko se kärsinyt ja vihainen? Ei.
Pian musta jo sadatteli tätä jäistä hornaa. Rautias päästi pienen huokauksen.
-Minäkin. Missä olisit, jos saisit itse päättää?
Samba katsoi taas tammaan, yrittäen saada siihen katsekontaktin, löytää siniset silmät tumman otsatukan alta.

Väre käänsi katsettaan pois. Sitä jollakin asteikolla hävetti - kuinka sydämetön äiti piti ollakaan, että tämä jättäisi varsansa kuolemaan? Musta katsoi sinisillä silmillään kauas taivaanrantaan. Oli pelkästään Totaron syytä, että risteytys oli jäänyt näin pieneksi, laihaksi ja ilkeäksi. Ja mitä tuli Shadyyn.. Väre ei halunnut edes ajatella sitä. Olikohan ori vielä edes elossa?

»Joo» Musta vilkaisi sivusilmällä rautiaaseen. Se oli vakavoitunut. Tamma rukoili sisimmässään ettei toinen alkaisi sääliä, sillä jos niin kävisi, olisi tämä valmis lähtemään omille teilleen. Se jokin, joka jarrutti Värettä nyt jäämään Samban seuraan, ei ollut niin vahva, että olisi siinä tilanteessa pystynyt vielä vaikuttamaan.

»Ihan missä tahansa muualla. Jossain aurinkoisessa paikassa, missä on lämmintä ja rauhallista..» Väre havahtui aatoksistaan. Sehän oli avautunut täysin. Tamma nosti päätään painuksista, terävöitti katseensa ja veti taas kolean ilmeen kasvoilleen.

»Mutta mitäpä siitä, ei täältä ole pois pääsyä»

Perhe oli selvästi kipeä aihe Väreelle, joten Samba antoi tamman johdattaa puheen muualle.
Aurinko... Sitä Sambakin varmasti eniten kaipasi. Lämpöä ja valoa.

Jos ori olisi tiennyt, kuinka harvalle musta suostui puhumaan tämän vertaa, olisi se helposti tullut hyvinkin itsetyytyväiseksi. Mutta sen onni oli, ettei se tiennyt. Siitä huolimatta joku pikku toivo alkoi nostaa päätään. Nyt Väre sentään puhui hänelle, ilman tiuskimista.

Viimeisen, yltiöpessimistisen lausahduksen rautias haastoi;
-Eikö? Jos minäkin pääsin tänne, miksei täältä voisi päästä pois..?

Väre mulkaisi Sambaa.

»No jos todellakin haluat etsiä tiesi pois täältä niin onnea yritykselle - aina on jokin este edessä, vuoret, järvi, louhokset, laakso.. Ehei, ei se ole helppoa» Musta ravisteli päätään, siirtäen nyt käyntiin. Hangessa ravaaminen kävi kunnon työstä.

»Sitä paitsi, mistä sitä tietää vaikka kaiken tämän toisella puolella olisi toinen, vielä kauheampi paikka. Parempi vain tyytyä siihen mitä on» Risteytys jatkoi nyt reippailla käyntiaskelilla. Sen kunto oli parempi mitä ulkonäkö antoi olettaa - heikkojen jalkojen ja laihan vatsan takana piili sisukas nuori tamma.

-Mmm...
Rautiaskin siirsi käyntiin. Sen ruosteenvärinen karva kiilsi jo hiestä. Hitto, jos kykynä olisi vaikka loputon kunto tai lämmitys... Silloin kelpaisi.

Mustalla oli taas uusi, entistäkin mukavampi arvio.
-Optimistista, piirtopää virnisti vinosti.
-Ei tuolla idässä ainakaan sen pahempaa ollut, ellei johonkin Siperiaan asti ryntää.

Siperia? Väre ei vastannut mitään. Kuulosti kylmältä ja kolealta. Tuskimpa missään oli oikeasti sellaista paikkaa, johon tamma olisi todella halunnut mennä. Mielikuvat lämpimästä ja valoisasta paikasta taisivat olla vain tavoittamattomia unelmia.

»Kuule Samba..» Rautias pysähtyi, ja katsoi oriin ensimmäistä kertaa vakavissaan.
»Jos sinua vihattaisiin syystä, johon et voisi itse vaikuttaa, millainen sinusta tulisi? Olisitko yhtä iloinen ja vastaanottavainen?» Musta siirsi katseensa maahan. Se oli vaisumpi kuin koskaan aikaisemmin.

Orin pää oli kääntynyt taas eteenpäin, mutta nyt Väreen sanat käänsivät sen taas tammaan itseensä.
Musta pysähtyi, samoin Samba.
Ori kuunteli tarkasti. Tamma oli jotenkin niin erilainen kuin muut, rautias oli tavannut lähinnä huolettomia teinejä. Samba oli Väreen seurassa erilainen. Ei normaalin vitsikäs ja kopea. Se vain teki kaikkensa, jottei musta olisi juossut pois.
Väre kysyi juuri sitä, mitä Samba oli miettinyt. Ori olisi halunnut astua askeleen lähemmäs, muttei uskaltanut. Toinen olisi saattanut lähteä kuin säikähtänyt eläin.

-En.
Samba katsoi Värettä, jonka pää oli painunut.
-En olisi.

Väreen suupielet kääntyivät lähes olemattomaan, mutta juuri ja juuri huomattavissa olevaan hymyyn. Tamma katsoi taas hetken taivaalle, ihasteli sen tuhansia tähtiä. Ainoa asia joka Kaamoksessa oli ihailun arvoinen. Jostain syystä musta oli alkanut pitämään Samban seurasta - mutta ei suostunut myöntämään sitä vielä itselleen.

»Kiitos» Musta sanoi vaisusti, edelleen ollen paikoillaan, ja hengittäen huurua kirpeään pakkasilmaan. Se ei tarkalleen ottaen tiennyt mistä kiitti, mutta tunsi sen vain olevan hyvä sana siihen hetkeen. Täydellinen.

(joudun hetkeksi katoamaan, mutta tulen pian takaisin ü)

Rautiaan silmät poimivat pienen ilmeen Väreen kasvoilta. Vai poimivatko? Ehkä se oli vain kuvitelmaa. Kaunis kuvitelma. Niinkuin taivas, jota tamma katseli. Sambakin katsahti mustalle taivaankannelle.

Samba oli jännittynyt mutta levollinen. Se oli hämmentynyt, kuinka tuo pikkuinen tamma teki tämän? Tämä oli erilaista. Ei niinkuin kavereiden kanssa kohmotus, ei samanlaista kuin yksi yö Ginnyn kanssa. Ei ei. Mutta tämä oli... miellyttävää.

Kiitos, oli Väre sanonut. Nyt kaikki muu häipyi orin mielestä. Kiitos? Kiitos?
-Kiitos.
Tuo sana vain pääsi Samban suusta. Mutta se tuntui sopivalta tähän hetkeen.

//Ok//

Samban kiittäessä myös, musta ei voinut olla tirskahtamatta ensimmäistä kertaa elämässään tyttömäisen suloisesti. Se vilkaisi nopeasti rautiaaseen, sitten etujalkoihinsa peläten toisen reaktiota. Se varmaan nauraisi itsensä kipeäksi! Kovanaama oli muutamassa minuutissa muuttunut kikattavaksi pikku tytöksi.

»Äh, anteeksi..» Väre mutisi, kääntäen päänsä pois. Se huokaisi raskaasti. Tamma ei koskaan voinut olla omaitsensä - ja siitä se sai kiittää Totaroa. Piti joko piiloutua kaikki torjuvan ääliön naamarin taakse tai hävetä sitä, mikä oikeasti oli. Risteytys olisi punastunut jos se olisi voinut.

Sitä hävetti.

Rautias ei voinut olla kohottamatta katsettaan, hämmästys oli pyyhkäissyt sen kasvoille, mutta toisen vaivaantuessa silminnähden ori riisui hölmistyksen naamaltaan.
Sambakin naurahti. Ei pilkkaavasti tai ihmettelevästi. Ei nauranut Vtoiselle vaan sen kanssa.
-Osaan mäkin hyvin valita repliikkini... Pieni virnistys, vilkaisu tammaan otsatukan alta.
Mutta Väre yllätti taas, pyytämällä anteeksi.
-Saat sä anteeksi, vaikket mitään tehnytkään.

Lumi rahahti kun sukkajalat astuivat yhden hitaan askeleen lähemmäs mustaa.

Väre pudisteli päätään hymyillen pienesti.

»Ei, ei, se oli tosi kivasti sanottu. En vain ole kuullut ikinä mitään noin..» Musta punnitsi eri sanoja mielessään. Mikä niistä sopisi kaikista parhaiten? Väre oli pienen hetken hiljaa, kohottaen sitten katseensa maasta suoraa orin silmiin.

».. rehellistä» Risteytys ei voinut lopettaa hymyilyä. Se tapitti rautiasta, ja pikkuhiljaa toinen sai uuden kuvan tamman päässä. Ei ärsyttävä seuraaja ja panettelija, vaan mukava, yksinkertainen ja ennen kaikkea ihana ori. Samba. Musta ei voinut olla tirskahtamatta ajatuksilleen.

»Tiedätkö, et olekaan niin ääliö kun aluksi luulin» Väreen hymy syveni.

Samban tummat silmät olivat aiemmin vilkuilleet tammaa varovasti, peläten pelästyttävänsä sen. Nyt, nyt Väre itse katsoi sitä silmiin, ja Samba katsoi takaisin, syvälle, syvälle sinisiin silmiin.

-Ai en vai? En oo siis enää kuvottava, rautias sanoi matkien mustan aiempaa äänensävyä ilkikurisesti virnistäen, tönäisten tamman kylkeä kevyesti turvallaan. Kun toinen hymyili, ei orin mieleen enää mahtunut se kuva, että tamma juoksisi kosketuksesta pois kuin säikähtänyt jänis.

-Sä olet kaunis kun sä hymyilet.
Samba hämmästyi itsekin, se oli möläyttänyt äskeisen repliikin täysin spontaanisti. Mihin oli hävinnyt cool, itsetietoinen Samba? Entä pisteliäs, katkera Väre? Kauas pois, toivon mukaan.

//Pitääpi mennä, jatkellaan^^//

Väre alkoi hihittää. Jos tamma tosiaan oli kuulostanut tuolta tiuskiessaan, se ei enää ikinä haluaisi tiuskia. Varsinkaan jos se ei sillonkaan onnistunut karkoittamaan edes yhtä oria kannoiltaan. Musta katsoi toiseen silmät tuikkien.

»Sanotaanko että olet ihan siedettävä» Tamma hätkähti hieman toisen tökkäisystä, mutta yritti olla välittämättä siitä. Eihän Samba ollut vain yhden yön toivon perässä, eihän? Väre ei halunnut osallistua sellaiseeseen pelleilyyn.

Samassa Väre kuuli jotain mitä se ei voinut sulattaa. Kaunis? Kaunis..? Mustan korvat painuivat tiukkaan luimuun, ja sen suupielet laskeutuivat kapeaksi viivaksi. Miksi rautias sanoi noin? Halusiko se pilkata?

»Lopeta. Lopeta heti» Risteytys uhosi tiukasti.

Rautias huomasi, että Väre säpsähti orin turvan koskettaessa tammaa kevyesti. Pitäisi olla varovaisempi, Samba ei halunnut että musta karkaisi ihan turhaan.
-Siedettävä, ori toisti ja nyökytteli hyväksyvästi. Pian sen hymy kuitenkin muuttui epäröiväksi tamman vetäessä korvansa luimuun. Kielto oli tiukka, ja Samban suu painui peruslukemille, sitten se totesi nopeasti:
-Anteeksi, vaikkei ymmärtänytkään kuinka joku pystyi loukkaantumaan kohteliaasta kommentista, vieläpä vilpittömästä. Mutta sitten ori mietti, ettei musta ollut tainnut tottua sellaisiin.

Väre ei ilmeisesti hyväksynyt itseään, ja hyökkäsi samalla vimmalla muidenkin kimppuun. Sanallisesti. Samba yritti ymmärtää, muistaen asian, josta tamma oli kiittänyt.

-Siedettävämpi kuin Kaamos?
Samba toivoi todella, että Väre antaisi johdatella puheen pois kipeimmistä kohdista, joita rautias oli epähuomiossa törkkinyt.

Väre leppyi hiukan, rentouttaen itseään kissamaisesta hyökkäysasennosta.

»Älä turhaan pyytele anteeksi, mutta älä enää ikinä sano noin» Mustan katse oli osittain jopa kaihoisa. Se ei ollut kaunis, ei todellakaan. Se ei ollut solakka ja sporttinen, ei säihkysilmäinen eikä hauska. Se ei ollut pitkäjalkainen ja korkea, ei sinne päinkään. Väre nielaisi. Toivottavasti Samba osaisi lopettaa.

»No, silloin kun et pilkkaa» Risteytys totesi vieläkin tuohtuneena. Ori oli omalla tavallaan valloittanut paikan tamman sydämessä, mutta koska tämä oli jo entuudestaan niin varovainen, ei pelkäisi myös työntää rautiasta sinne mistä oli tullut.

»Voisit lopettaa sen»

Tamman rentoutuessa taas hieman Sambakin hengitti taas rauhassa.
-Okei, lupaan lupaan, ori vakuutti silmät kiinni kovinkin tekopyhän näköisenä.

-No hyvä, siihen ei paljoa tarvita, ainakaan sun mielestäs. Kyllä tää pimeys kieltämättä tökkii välillä.

Hetken ori vain katseli ympärilleen, mustaa taivasta ja valkoista lunta. Ja aina välillä tummaa Värettä. Jos ei olisi lunta, ei täällä näkisi enää mitään.

-Jatketaaks matkaa?
Rautias oli huomannut heidän edelleen seisoskelevan, ja siinä voisi tulla kylmä. Lujaa ei kuitenkaan tarvitsisi mennä, sillä sukkajalka ei halunnut jäätikön loppuvan kesken. Sitä ei tosin tarvitsisin hetkeen pelätä.

Väre pudisteli päätään huokaisten. Pitäisikö sen jaksaa Sambaa vielä pidemmänkin matkaa? Olihan ori kiva mutta.. äh. Tamma ei enää katsonut rautiaaseen, vaan lähti toisen kysymyksen jälkeen kävelemään hiljaa eteenpäin. Sitä harmitti. Harmitti olla sellainen kuin oli, ja ennen kaikkea sitä harmitti se tyhjä kohta omassa sydämessään, joka huusi rakkautta. Rakkautta jota ei ollut ikinä saanut. Edes emältään.

Risteytys hengitti tasaisesti huurua ilmaan. Pakkanen oli kiristymässä. Väre pysytteli ihan hiljaa ja jollain tavalla näytti surullisen vakalta. Tämän sisintä kouristi, mutta sen näyttäminen liian selkeästi ulospäin olisi ollut heikkoutta..

Musta oli tosiaan ailahtelevainen, nyt se oli surullisen näköinen. Mutta siksi se olikin niin kiinnostava, syvemmällä tavalla kuin kikattelevat ja känniset pissikset.

Sambaa tosin teki huonoa katsoa, kun toinen ei selkeästi ollut enää iloinen. Minne se hymy oli kadonnut, siniset silmätkin viilenivät taas... Mutta kuinka rautias olisi voinut saada Väreen nauramaan taas?

Ei se malttanut olla hiljaa.
-Mmm... Ootko sä paljonkin täällä kierrellyt? Niinku monia paikkoja?
Samba katsoi Värettä asiallinen mutta ystävällinen ilme kasvoille puettuna.